Ystävyys

31.8.2008 14.35 | si27 | Elämää

En tiedä, pitäisikö tätä kirjoittaa, olen asiaa pohtinut 4 viikkoa, mutta nyt kirjoitan sen…Olen täällä joskus muinoin aiheesta kirjoittanut ennenkin, mutta nyt se tuntuu taas ajankohtaiselta. Ystävyys, tai mitä se on? Minä kun menetin ystävyyden merkityksen 7 vuotta sitten, täysin. Pidän joistakin ihmisistä, mutta en halua liiaksi ystävystyä kenenkään kanssa tuon tapahtuman jälkeen, ja olen viihtynyt näin.

20 vuotta minulla on kuitenkin ollut eräs ihminen, joka on ollut välillä läheinen, välillä vähemmin. Mutta kaikki yhteydenpito on ollut näinä vuosina lähinnä sitä, että minä olen kuunnellut hänen surkean elämän vatvomista. Ihan kaikki on siis ollut näin. Hänellä on huono avioliitto, jonka hän vain haluaa antaa olla sellainen. Olen tukenut häntä, yrittänyt antaa neuvoja, vihjeitä ja vinkkejä, mutta totuus on, että hän viihtyy siinä, että saa olla koko ajan marttyyri.

Olen sanonut hänelle monesti, että meillä jokaisella on mahdollisuus ihan samoihin asioihin… Jokaiselle voi löytyä onni, rakkaus, hyvinvointi… Mutta aina ei heti löydy oikeaa tietä, mutta jos sen eteen tekee jotakin ratkaisuja, niin onni voi löytyä. Tiedän, että teistä lukijoista, moni on tämän kokenut avioliitossa… On ollut ensiksi epäonninen liitto ja kuitenkin on löytynyt rakkaus, syvä, aito ja ihana… Mutta, te ette ole jääneet marttyyreiksi surkeaan liittoon. Vaan olette tehneet asian eteen töitä, muutoksia ja siten olette löytäneet uuden tien.

Tämä tuttavani siis ei halua… Heidän avioliittonsa on siis vain sitä, että he vain ovat yhdessä, vaikka heillä ei ole muuta yhteistä, kuin kaksi lasta… He eivät arvosta toisiaan, eivät rakasta, heillä ei ole ollut vuosiin edes seksisuhdetta…

Tämä tuttava vain valittaa, valittaa ja valittaa… Hän oikein nauttii siitä, että asiat ovat kurjasti… Kerjää sääliä, kun mies ei auta kotitöissä ym. ym… loputon rimpsu… Olen sanonut, että puhukaa, hakekaa apua, tehkää muutos, erokaa. Kaikki mitä olen keksinyt, olen yrittänyt hänelle avuksi olla.

Olen siis kuunnellut, kuunnellut vuosikausia. Ja kaikki heillä on ennallaan. Olen välillä jopa uupunut heidän takiaan… Joskus olen yrittänyt kertoa, että jokaisella perheen äidillä on myös samat kotityöt. Minulla, sinulla, kaikilla… Ei niitä kukaan tee meidän puolesta. Mies auttaa toki, mutta kyllä meilläkin minä eneimmäkseen kotia hoidan, koska olen tässä enempi ja jopa tykkään siitä puuhasta. Hän vain näkee oman tilanteensa… Ei kenenkään muiden.

Hän on aina uupunut, eikä ole mihinkään aikaa. Siihenkin olen sanonut, että meillä joka ikisellä ihmisellä on aivan sama tuntimäärä päivän aikaan käytössä. Ne on vain osattava käyttää siten, että aikaa jää huilaamiselle ja itsensä hemmottelulle… Mutta ei hän ymmärrä, vain hänen elämänsä on niin vaikeaa…

Nyt, kun tulin raskaaksi, niin yhteydenpito loppui… Koiran hankinta oli hänelle jo kuin isku päin kasvoja, mutta raskauteni olikin sitten lopullinen rysäys… Eli mitään ei ole kuulunut 4 viikon aikana, ja päätin, että ehkä minun ei kuulu ottaa yhteyttä, jos hänelle se on niin kova paikka.

Kaikki mitä minulle on tapahtunút, niin hän ei oikein kestä sitä, varsinkaan juuri iloja… En minä sille ole voinut mitään, että elämäni on suurimmaksi osaksi ollut onnellista. On minullakin ollut vaikeuteni. Muistatte vuosi sitten kun isäni sairastui ja itse olin selkäni kanssa todella huonossa kunnossa. Ja monia muita asioita… Mutta olen ihmnen, joka haluaa eteenpäin, eteenpäin, eikä jämähdä vanhoihin.

Ei hän niistä välittänyt sen koommin, kun hänen elämänsä oli niin vaikeaa… Se oli aina kuitenkin se suurin murhe.

Joten, jos ystävä ei kestä toisen onnea, ei hän varmastikaan ole ystävä…? Tiedän täälläkin ihmisiä, joille vauva olisi ihana uutinen, siis itselleen, ja silti jaksavat iloita minun raskaudestani. Vaikka itse poden heidän puolestaan suurta surua ja murhetta, mutta he jaksavat iloita onestani. Hienoja ihmisiä!!!

Olen monesti miettinyt sitä, mitä tämä blogeilu on antanut… Se on antanut monia oikeita ystäviä, jollaisia en tiennyt maailmassa olevankaan… te, olette aina jaksanut antaa potkua persiiseen kun sitä on tarvittu, te olette aina iloinneet, kun on ollut ilon aihetta… Kuten, me olemme tehneet toinen toisillemme… Aina olemme pitäneet yhtä, tukeneet sitä tarvitsevia, iloinneet ilon saavuttaneita… Olemme kulkeneet monenmoisia teitä yhdessä pähkäillen ja ihmetellen, emmekä ole ketään jättäneet yksin, saati kylmäksi.

Tosin, emme vaadi toisiltamme mitään, emmekä kadehdi toisiamme… Tiedättekö mitä, te olette oikeita ystäviä! Ehkä juuri siksikin, kun emme näe toisiamme.

Miisan kuva on alussa siksi, että ennen Miisaa en oikeasti tiennyt, että koira voi olla ihmisen paras ystävä. Se on pyyteetöntä ystävyyttä, sellaista josta minä välitän…

Massuli rv 15+3

29.8.2008 22.57 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Lemmikit, Rakkaus, Parisuhde, Terveys, Raskaus

Tässä uusi massukuva. Vihdoinkin sellainen, jonka hyväksyin. Kyllä ovat joutuneet räpsimään kuvia masusta, enempi kuin kolmesta edellisestä raskaudesta yhteensä. Keskimmäinen neiti on tässä jutussa ehdottomasti nyt hovikuvaajani. Olo alkaa olla uhkea. Rintaliivejä pitäisi saada jo seuraavaa kokoa, josta olen hyvin iloinen, eikä mieskään tykkää lainkaan uusista muodoista pahaa.

Tämä raskaus on ollut erittäin helppo ja nautinnollinen kaikin puolin. Olen tuntenut olevani erittäin seesteinen ja kaikinpuolin sinut itseni sekä koko maailman kanssa. Tämä on ollut oman henkisen minänikin kasvun aikaa. Vaikka, uskon, että se on tapahtunut tässä jo muutamien vuosien aikana. Mutta tämä palkitsi ja kruunasi jollakin tavalla kaiken. Olen äärettömän onnellinen kaikesta.

Olo on ollut mukava. Olen käynyt paljon kävelyillä. Olemme nyt ottaneet miehen kanssa tavaksi lähteä koiraa lenkittämään ihan kahdestaan. Ne ovat olleet oikein kivoja lenkkejä, vaikka miestä hieman harmittaa se, kun Miisa kävelee minun kanssa nätisti, mutta kun taluttaja vaihtuu, niin kiskoaminen alkaa… Kävelyt ovat olleet mukavia siinäkin suhteessa, että olen jaksanut todella pitkiä lenkkejä. Sellaisia en ole pystynyt selkäni takia ennen tekemään, mutta nytpä pystyn. Meidän täytyy varmaankin hankkia viides lapsi heti perään, niin saisin terveenä olla 40 vuotiaaksi asti.

Päivät ovat menneet mukavasti… Nyt ollut vain yksi hoitolapsi loppuviikon, joten aina kun hän on käynyt päiväunille, olen käynyt sohvalle istumaan ja lukenut päivän lehtiä sekä katsonut hieman telkkaria. En ole sitä aikaa siis rehkinyt, kuten yleensä, vaan nautiskellut vatsaa sivellen… Ja miettien. Miisa on aina nukkunut myös sen ajan.

Sitten on välipalan laitto ja koululaisten odottelua… Ja hoitolapsen herättelyä. Sitten iltapäivät ovatkin jo touhun täyteisiä. Ovi käy jatkuvasti. Lasten kavereita tulee ja menee. Jopa koira ei enää vaivaudu katsomaan joka oven avautumista (meillä kun ei soitella ovikelloa, sitä ei ole edes laitettu) inhoan eniten ovikellon soittoa ja jatkuvaa ravaamista oven luona. Tämä toimii paremmin. Ovikellon kohdalla lukee ( ei toimi, sisään vain). Ja käytäntö on ollut kaikki tässä asutut vuodet. Hoitolapsetkin tulevat vain, ja minä menen sitten vastaan heitä… Ovet ovat siis oikeasti aina avoinna.

Otan usein hieman ennen miehen kotiin tuloa päikkärit, jotta jaksan hänen ”ilonaan! olla iltaan asti. Muuten käy aika kehnoisesti, ja joudun ryömimään peiton alle aika aikaiseen tehtiin, mutta yleisesti ottaen olen ollut todella pirteä kaikinpuolin…

Laitoin eilen valokuvia albumiin. Olen sellainen vanhanaikainen, joka laittaa albumiin tiukkaan järjestykseen kaikki kuvat päiväjärjestyksessä. Kuvia oli nyt kertynyt viime joulusta asti, joten hommaa kyllä oli. Päivällä sain tekstit kuviin. Olen aina laittanut albumeihin vielä numeron, jotta tiedän niistä vielä aikajärjestyksen. Tämä albumi sai numerokseen 47. Paljon on kertynyt muistoja miehen ja minun yhdessäolovuosilta.

Vuosista tuli mieleen, että 5.9 vietän täällä blogissa olon 2 vuotispäivää, joten virtuaalijuhlaa olisi teille tiedossa. Olen teistä joitakin siis ”tuntenut” jo 2 vuotta. Se on hieno aika se… Sinä aikana on tapahtunut paljon niin teille kuin minullekin. Joten sitten juhlitaan.
Nyt, kaikille erittäin mukavaa viikonloppua!!!

Elämäni aakkoset

28.8.2008 18.43 | si27 | Elämää

A Aviomieheni, avioliittoni, aurinko, arvot, ateismi, arkisuus, arabia, apulanta(bändi), aki sirkesalo

B Bichon havanais

C Coca cola

E Elämä, estetiikka, eläimet

F Fleecepeitto, fazerin sinininen

G Geicha suklaa

H Hyvyys, hieroja

I Ilo, ihmisyys, isä, isänmaa, iltapäivätorkut, iittalan kivituikut, ilta

J Johdonmukaisuus, jämptiys, jalous, jokapäiväisyys, järjestys, jätski

K Koti, koira, kirjat, kirjoittaminen, kuukautiskuppi, kipukoukku, kesä, kummityttöni

L Lapset, läheiset, lukeminen, lehdet, lämmin ilma

M Mummuni, (1918-1998) musiikki

N Nimi

O Onni, oikeudenmukaisuus, olemassaolo

P Perheeni, Puutarhani, pihakeinu, pysyvyys

R Rakkaus, raskaus, rauha, rauhallisuus, remontti

S Sisustaminen, sohva, siivoaminen, siisteys, sauna, sininen

T Tatuoinnit, työni, terveys, taiteellisuus, taide, tohvelit, tarkkuus, tulppaanit

U Uni, unelmat

V Veljeni, veljeni lapsi, villasukat, vauvat, vuode, villatakki, valkoinen

Y Ystävällisyys, ympäristöystävällisyys, yö

Ä Äiti, äitiys

Jätin tarkoituksella ne kirjaimet pois, joista en ihan heti keksinyt sanottavaa. Varmasti jotakin unohtui, joten lisäilen sitten…

Monenmoista jorinaa

27.8.2008 18.03 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Lemmikit, Lapset, Raskaus

Kuvassa on poikani ja Miisa päiväunilla.

Eilen oli Myyn tärkeä päivä. Hänen ensimmäinen tanssituntinsa alkoi. Tyttö meni iloisin mielin ja oli ollut kuulemma todella kivaa. Tanssi on taidetanssia ja keväällä sitten hieman baletin alkeista, joten monipuolinen juttu tulee olemaan. Itse kävin sillä aikaa kirjastossa. Lainasin hieman kaksplus lehtiä ja vauvalehtiä. Ja yhden sisustuskirjan, tottakai. Kirjassa on makuuhuoneita, ja ajattelin, että jos tulevaan makkariin vaikka pikkuvinkkejä löytyy.

Eilinen ilta oli sitten karmaisevaakin karmeampi, että pelkäsin jo koiran kuolevan… Aluksi homma eteni siten, että Myyn mentyä nukkumaan, muut vielä hippaloivat ja poika ja mies siinä hieman riehusivat, leikkivät siis… Koira tietysti hyppi jaloissa ja kuinka ollakkaan… Poika astui vahingossa pienen tassun päälle. Miisa ulisi ja piti tassua ylhäällä. Kun käveli niin ulahteli siltikin.

Laitoin kylmän kauratyynyn tassun ympärille ja johan helpotti. Kun kurja asia oli mennyt ohitse, annoimme sille koirankeksin, että unohtaa tapaturman ja kuinkas ollakkaan eteisesti alkoi kuulumaan niin kamalan kimeää ulinaa, itkua mitä lienee. Mies ryntäsi katsomaan ja huusi ”nyt se sitten tukehtuu!”. Voi jestas sentään mikä näky… Koira riekkui edes takaisin ja piti järjetöntä ääntä. Myy huusi yläkerrasta, mikä hätänä. Huusin, ettei mikään.

Minä, lähihoitaja… Olin aivan paniikissa. Näin jo sielunisilmissä, että pieni makaa kyljellään liikkumattomana ja kuolleena… Jouduin aika kovaan paniikkiin. Keskimmäinen piti korvista kiinni ja poika höpisi jotakin. Tartuin koiraan ja yritin saada sitä oksentamaan, mutta se vain ulisi. Mies nappasi kiinni ja työnsi sormen koiran kurkkuun ja johan helpotti. Jestas, pelästyin kyllä niin paljon. Pikkuinen oli ihan hämillään jonkin aikaa… Mutta, kaikki hyvin loppujen lopuksi. Pala ei voinut olla iso, koska se oli murenevaa koirankeksiä.

Tänä aamuna minulla oli vain yksi hoitolapsi ja lähdimme työväenopistolle, kun siellä oli syksyn kursseille ilmoittautuminen. Jono oli valtava ja odottelimme puoli tuntia vuoroamme. Keskimmäinen menee jälleen pianotunnille.

Miisa on saanut päivään mukavan rytmin ja tuntuu ettei enää ole niin hirveän tarkka minun perääni. Pystyy jopa nukkumaan jo eri huoneessa kuin missä minä olen. Pissa- ja kakkahommat hoituvat lähes kaikki jo ulos. Osaan tosi hyvin tarkkailla koska pitää lähteä reippaasti hakemaan hihnaa. Koira antaa selviä vihjeitä minulle hädästään. Pissa on tullut sanomalehdelle vain kun olemme aamu-ulkoilulle, eikä aina silloinkaan. Loistavaa!

Lupaamani massuli kuvaa joudutte vielä odottelemaan. Keskimmäinen otti kauniin kuvan, mutta kuvakoko on liian iso, ja tämä on se lainakone, joka hieman aataminaikainen, ja tässä ei mitään kuvanmuokkailuohjelmaa. Poika otti aamulla kuvan, mutta se ei ole ihan niin napppivalinta, joten yritän vielä, että joku ottaa taas uuden. Ovat jo kyllästyneet massukuvia ottamaan.

Raskaus on sujunut hyvin. Vatsa on kovasti kasvanut ja liikkeitä tuntuu jo huomattavasti enemmin. Herukkamehupulloa joudun kantamaan mukana kun lasten kanssa ulkoillaan, jotenkin sokeritaso laskee tosi nopeasti ja se hörppiminen on auttanut asiaan. Tänään supisteli hieman, kun jouduimme siellä jonossa seisomaan ja sen jälkeen vielä teimme Miisan kanssa ison lenkin ja imuroin heti perään, mutta muuten ihan rauhallinen olo.

Jatkan nautiskelua, tehkää te samaa.

Ensimmäinen työpäivä sitten 7 viikkoon

25.8.2008 22.35 | si27 | , Yleistä, Elämää, Lemmikit, Lapset, Lasten kasvatus

Aloitin pitkästä aikaa työt, ja voiko sanoa, että tuntui todella mukavalta. No, miksipä ei olisi kun on niin mukava työ. Kaksi lasta aloitti tällä viikkoa, joten on hieman pehmeämpi lasku…

Aamulla mietin, että minkähänlainen hulinapäivä tästä kehkeytyy, kun koira tapaa pitkästä aikaa hoitolapset ja vieläpä pieniä lapsia, että hyppiikö yms. Mutta ei, todella hienosti Miisa touhusi meidän kanssa. Lasten leikkihuoneessa leikki omilla leluillaan ja puruluillaan, kun lapset tekivät legoista torneja yms.

Koululaisten lähdettyä kaikki kolme samaanaikaan kouluun, menimme me ulkoilemaan. Miisa jäi kiltisti sisälle. Olimme tunnin verran omalla pihalla ja katsoin ikkunasta, että mitä se touhuaa sen ajan kun me ulkoilemme, niin koira istui verannan portailla ja katseli koko ajan ovelle päin. Kova odotus päällä, mutta ei siis tehnyt mitään tuhojaan tai haukkunut, ulvonut tai muutakaan. Ei ole oikein tuhoamistyyppinen ollenkaan. Sillä on lelukori, jossa sen lelut, niin aika hienosti tajuaa hakea aina leluja sieltä.

Otin Miisan sitten viimeiselle puolelle tunnille ulos ja se oli oikein kiltististi lasten kanssa. Nappasin muutamia kuviakin… Tämä perhonen on yksi otos, joka ylälaidassa… Tuuli heilutti kukkaa niin, että en saanut sitä kertaakaan kuvan keskelle, mutta tästä se alkaa…

Päivä meni kaikenkaikkiaan mukavasti… Jaksoin hyvin, eikä yhtään supistellut tai muutenkaan mitään ihmeellistä siis ollut.

Myy kun tuli koulusta, valitteli, että on kovin flunssainen olo, ja olihan hänellä ihan rajoilla lämpö. Annoin nyt yöksi särkylääkkeen, jospa saisi nukuttua ja helpottaisi sitten muutenkin.

Myyllä olisi huomenna tärkeä päivä. Hänen eka tanssituntinsa alkaisi.Sitä on nimittäin odotettu, kuin kuuta nousevaa. Keskimmäisellä oli tänään ensimmäinen street tanssitunti… Ja menikin sitten kaverilleen yökylään… Eli aamulla vain näin vilahduksella.

Kun tulimme koiran, Myyn ja hoitolapsen kanssa iltapäiväulkoilulenkiltä, niin talomme edustalla oli neljä tyttöä. Sanoin pojalle, että naisia talon edusta täynnä… Hän sanoi, että olkoon. Haluavat olla poikien kanssa nyt keskenään… Tytöt kuitenkin vain tulivat sisälle. Kysyivät kyllä minulta luvan. En tiennyt, ettei olisi saanut päästää. No, aikani kuunneltuani yläkerran touhua, niin pojat pysyivät visusti pojan huoneessa ja Myy kutsui tytöt leikkimään barbeilla. 4 kuudesluokkalaista neitoa sitten toista tuntia leikkivät Myyn pikkuisessa huoneessa barbeilla. Myy oli tosi iloinen, kun oli leikkikavereita.

Kävimme miehen kanssa äsken saunassa ja nyt saakin painua pehkuihin, jotta jaksaa taas ennen kuutta heräillä… Niska- ja hartia seutu älyttömän kipeä. En tiedä voiko raskaana ollessa mennä hierojalle. Vatsallaan en ainakaan enää voi olla…

Katsotaan, jos huomenna laittelen masukuvia, kun täyttyy taas uusi raskausviikko…

Mukavia hetkiä!

Onnea 18 vuotiaille!!!

23.8.2008 12.35 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Lemmikit, Lapset, Parisuhde

Veljeni täytti heinäkuussa 18 vuotta ja mieheni sisko täyttää huomenna. Tosin tänään on synttärin vietto päivä. Muistan kun lapsoset syntyivät kuukauden välein koteihimme, niin me miehen kanssa muutimme saman vuoden toukokuussa omaan yhteiseen kotiin. Eli olemme sitten asunneet yhdessä 18 vuotta… Seurusteltuamme sitä ennen 2 vuotta. Tämä talo on meidän kolmas yhteinen koti näiden vuosien aikana. Joten kovin siis liikkuvaista sorttia emme ole.

Tosiaankin vanhempiemme pienokaiset ovat nyt sitten täysi-ikäisiä nuorukaisia. Veljeni sai torstaina ajokortin… Joten ONNEA!!! Miehen siskosta en tiedä, onko vielä saanut, mutta kohtahan tuo selviää kun sinne olemme menossa. ONNEA SIIS MOLEMMILLE!!! Ihan hirveän paljon!

Eilinen ilta kuluikin sitten kuskatessa lapsia sinne ja tännä. Myy ja koira meni mummulaan hoitoon, kun lähdimme viemään keksimmäistä pääkaupunkiseudulle päin ystävänsä synttäreille, ja sinnehän hän sitten jäi koko vikonlopuksi. Me kävimme miehen kanssa hieman kaupoilla. Löysinkin verannalle kynnysmatot ja pitkän maton. Ja vähän kaikkea muuta pientä kivaa…;)

Poika jäi kaverinsa kanssa kotiin, tai siis pyörivät nyt tyttöjen kanssa kovin. He kun menivät yläasteelle niin nyt sitten neitejä on alkanut enemmänkin pyörimään kuvioissa. Luokalle tuli kuulemma kivan tyyppisiä- ja näköisiä tytteleitä. Juuri aamupalalla miehelle sanoin, että kohta tuolla pojan sängyssä sitten yöpyileekin joku tyttö. Aikamoiselta ajatukselta tuntuu…

Kohta tässä perheessä on erittäin sekalainen seurakunta, kun on kaksi murkkuikäistä, yksi pikkukoululainen, karvainen vauva ja sitten tuleepi se ihan ihmisvauvakin. On monenlaista tarvetta ja tohinaa… Vaan *huokaus* sehän se minun päämääräni on aina ollut… Jospa vielä vanhemmilla päivillä taloon mahtuisi yksi sijaislapsikin… Haaveita vain.

Kohta hakemaan siis Myytä mummulta ja sitten hän meneekin koulukaverinsa luokse kylään. Menevä nuori neiti jo… Muistan, että tuossa iässä se aina tapahtuu… Kaverit ja omat menot alkavat olla tärkeitä. Eli, kovin yksin olisin jäänyt, ellen näitä kahta vauvaa olisikaan saanut.

Tästä on hyvä hymyillä ja jatkaa päivää! Aurinkoa teillekin, se muuten paistaa oikeasti, ei tarvitse vain kuvitella sitä!

Tervetuloa peremmälle

21.8.2008 10.41 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Lemmikit, Ruoka, Vauvat, Rakkaus, Lapset, Sisustaminen

Tervetuloa olohuoneen puolelle… Olohuoneemme seinät ovat vaaleat( maalasin ne aivan itse viime kesänä. Seinissä on vielä pinkopahvitkin tapetin alla). Väreinä ovat huonekaluissa antiikinruskea, ja sohvat ovat Nalle Puhin väriset. Ja erittäin pehmeät. Tekstiilit ovat vihreitä.

Kuuntelemme tässä Miisan kanssa Olavi Uusivirtaa… Tykkään siitä mahdottomasti. Koululaiset ovat koulussa ja me olemme jo siivonneet aivan koko talon, yläkerrankin. Pyyhin pölyt joka sopesta, imuroin ja pesin lattiat. Tein samalla tupatarkastuksen lasten huoneisiin… Pojalla oli siistein, Myyllä seuraavaksi ja neiti keskimmäisellä oli erittäin hujan hajan.

Nyt odottelen, että pesukone on rullannut, pyykit narulle ja asioille… Nälkäkin olisi jo. Tein muuten eilen todella hyvää ruokaa (pakko kehua kun en ole ruuanlaitossa sitten lainkaan taitava). Uunikalaa, perunoita ja kruunukasviksia. Kala oli siis niin herkullista, etten muista koska olen viimeksi saanut niin maukasta aikaiseksi… Kohta pääsen sitä taas herkuttelemaan. Mieskin oli aivan ihmeissään, että kylläpä on herkullista. Jokainen lapsikin söi hyvin mielin ja vieläpä sanoivat, että hyvää oli. Huomaa kun on aikaa rauhassa tehdä, niin saa mausteet ja kaikki balanssiin. Yleensä kun joutuu sellaisessa hässäkässä tekemään. Mitähän herkkua tänään loihtisi?

Katselin äsken taas vesisynnytystä ja kun olen aina kertonut, etten ole kovinkaan kyynelehtivää sorttia, niin nyt aina synnytysjutut tippalinssissä katson… Elän niissä niin täysin ja nautin aivan mielettömästi tästä omasta tilastani. Koira välillä katsoo pää kallellaan, että mikäs emännän nyt on? Se vaistoo hirveän herkästi kaikki olotilat… Sellaisia ne koirat ovat.

Eilen Miisa näkin oikein kunnolla 7 viikkoisen vauvan turvaistuimessa ja koira olisi kovasti nuollut vauvan pikkuj alkoja, joissa oli kylläkin sukat jalassa. Muutenkin olisi kovasti mieli tehnyt nuolla ja nuuhkia ja vauvan rätti kiinnosti kovasti, sen Miisa olisi halunnut ihan ikiomaksi. Tuoksu oli niin ihana.

Eilen oli ihana päivä kun massuli oli oikein liikkuvainen ja jopa mieheni jo tunsi hänen liikkeensä… Viikkoja on nyt 14+2. Olen kyllä niin nauttinut ihanasta vauvamassustani. Hauska, että nyt olen vasta viime aikoina puhunut vapaasti, että meillä tulee vauva, niin jopa tässäkin kylässä ollut vielä ihmisiä, jotka eivät olleet edes kuulleet asiasta. Olen ihmetellyt kovasti sitä…

Nyt menen taas nautiskelemaan elämästä! Tehkää te samoin… Ihanaa päivää, vaikka aurinko ei paista, niin se voi paistaa mielessä!

Keskiviikon mietteitä…

20.8.2008 9.28 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Lemmikit, Vauvat, Lapset, Sisustaminen

Tässä hieman toisesta kulmasta keittiötä… Eli tällainen vähän maalaishenkinen se minun tyylini on. Kuten olen kertonut olen sellainen, joka tykkää siitä vanhasta ja kuluneesta. Ellei ihan vanhaa, niin vanhahtavaa ainakin. Seuraavaksi kutsun teidät olohuoneeseen. (ehkä kuvankokoa voisin yrittää hieman suurentaa).

Tämähän on kovin kivaa… Jouduin kyllä pyytämään tuossa aamutuimaan pojalta apua siihen, miten se kuva taas siirtynee kamerasta koneelle, mutta loput osasinkin itse.

Nyt on poika, kaverinsa ja Myy koulussa ja keskimmäinen tuossa vielä minun ja Miisan seurana, menee vasta kymppiin kouluun. Pesukone pyörii, tiskikone pyörii ja imuroitu on. Muuta ihmeellistä en sitten tänään teekkään, osaan jo annostella. Oppia ikä kaikki. Käyn tuossa kaupassa ja teen ruuan ja loppupäivän taas oleilemme ja odotamme koululaisia… Jotka taisi kotiutua tunnin välein.

Jotenkin hassua, vaikka olen lojunnut 7 viikkoa ”lomalla”, niin tämä viikko on tuntunut eniten lomalta. Ehkä alkuloma meni lähinnä koiran koulutuksessa… Vaikka jatkuuhan se koko lopun elämää, mutta siis se, että nyt koira on niinkuin aina olisi ollut meillä… Niin sellainen tunne on ollut viimeiset viikot. Olen todella iloinen, että päätimme hankkia Miisan… Huomaan sen koko perheestä, mikä ilo koirasta on.

Mies kun tulee töistä, niin ensimmäisenä sitä koiran kanssa peuhataan. Johtuu tietty siitäkin, että Myy on useimmiten illat pitkät kaverinsa luona ( luokkakaveripojan) saas nähdä kuinka kauan ystävyys jatkuu… Usein joudun sanomaan miehelle, että mekin massulin kanssa olemme tässä.

Katselin eilen Faktalta vauvataloa ja siinä oli vesisynnytys. Ihan hirmuinen himo tuli siihen, että saisin tämän lapsen synnyttää vedessä. Mutta en tiedä onko siinä sairaalassa mahdollisuutta siihen, mihin menen synnyttämään. Ainakin siellä on amme, sen tiedän, kun keskimmäisestä piti avautumisvaihe siellä lojua, mutta veden valuminen ammeeseen kesti n45 minuuttia ja lapsi olikin syntynyt kun viimeiset pisarat ammeeseen valuivat. Olin sairaalassa tytön synnyttyä vain sen 45 minuuttia. Joten ehkä ensi helmikuussa pistän töpinää puntteihin, kun massuli alkaa tehdä tuloaan.

Kaikki synnytykseni ovat olleet nopeita. Poika syntyi 4.20 min. Keskimmäinen 3.20 min ja Myy 2.50min. Sairaalassa olen pisimmilläni ollut n. 3 tuntia, jos sitäkään. En ole koskaan käyttänyt mitään kivunlievitystä, siitä syystä, että kohdunsuu on ollut auki aina jo niin paljon ja kohdunsuuni aukeaa todella nopeasti. Siksikin näillä viikoilla supistukset ovat täysin kiellettyjä. Ainoa tiukka paikka on aina ollut ponnistusvaihe, joka on kestänyt 14 minuutista puoleen tuntiin…

Mutta nyt päivän hommiin… Koti on hiljentynyt, koira nukkuu… Mukavaa keskiviikkoa!

Kokeillaanpa nyt

19.8.2008 20.31 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Lemmikit, Lapset

Nyt olen saanut avustusta asiaan, joten katsotaas miten homma etenee… Mutta, sitten kun joudun koko hommaan yksin… Niin sitten voipi taas tulla ongelmia. Mutta hieman valkeni ainakin. Veljenikin sanoi, että olen kyllä oikea blondi. Hm… Katsoin että työväenopistolla alkaisi kurssi, digikamerakuvien siirrosta tietokoneelle… Tarviskohan mennä?

Muistan kun aloin opiskella lähihoitajaksi, en osannut edes avata tietokonetta, saati ajatella että pitäisi sen kanssa kirjoittaa tekstejä tms. Opin ja onnistuin. Joten enköhän tämänkin taidon opi. Sen tiedän, jos jotakin haluan oppia, niin ainakin on kamala hinku oppia. Kiitos avustajalleni.

Eli, tervetuloa ensiksi keittiöömme… Keittiössämme on ruskeaa, valkoista ja sinistä… Lempivärini taitavat olla luonnonvalkoinen, hiekanvärinen ja sininen… Kaikki beigen eri sävyt, pehemeät ja luonnonläheiset. Olohuoneessa on sitten aivan eri maailma… Katsotaan josko seuraavaksi pydän teidät sinne.

Päivät ovat menneet Miisan kanssa lenkkeilessä, järkkäilen paikkoja ja nukkuen. Aamuisin käyn aina asioilla ja jätän koiran siksi aikaa yksinoloa harjoittelemaan… Sitten on koiran vuoro… Harjoittelemme erilaisia paikkoja. Vilkkaita teitä, ihmispaljoutta, ja vaikka minkälaisia paikkoja… Vaikeinta on nyt ihmisten kohtaaminen. Miisa kun haluaisi käydä moikkaamassa jokaista vastaantulevaa, eikä se ihan onnistu.

Kun koululaiset ovat tulleet kotiin, ja olemme tehneet läksyt ja vaihtaneet päivän kuulumisia välipalaa syöden, niin yleensä minä ja koira käymme sen jälkeen päiväunille. Huomaan, kun seitsemältä herään, niin tarvitsen jo kolmen aikaan päikkärit. Nyt se on vielä onnistunut, mutta ensi viikolla kun vihdoin aloitan työt, niin eipä voikaan nukkumaan niin vaan mennä. Odotan kovasti jo työn alkua.

Olo on siis ollut loistava ja tämä viikko ei todellakaan mennyt hukkaan. Oli oikein hyvä, että viisaammat ihmiset sanoivat, että nyt on vielä levättävä.

Ensi viikolla aloittaa vain kaksi lasta, joten alku on ainakin hieman pehmeämpi. Yksi lapsi siirtyy nyt päiväkotiin sen takia, jos minulla sattuu tulemaan enemmin sairaslomia, niin ei sitten lapsen tarvitse vaihtaa paikkaa… Hm… Mutta itse uskon vakaasti, että jaksan jatkaa…

Kyselin Myyn opelta, että miten on mennyt neidillä, niin tuli vastaukseksi, että hyvin mennyt ja Myy on oikein reipas pieni koululainen… Tuli oikein hyvä mieli. Tiesinkin kyllä, että Myy on reipas tyttönen, mutta hänellä on esim. syöminen sellaista, että haaveilee ja miettii kaikkea muuta ja kun muut ovat syöneet, niin hän vasta havahtuu, että ai niin, että syödähän piti. Mutta koulussa siispä tsempannut.

Eilen kävi Kullanmuru perheineen kylässä. Pieni neiti on ollut nyt toista viikkoa päiväkodissa ja viihtynyt hyvin. Äitinsä aloitti työt ja heillä nyt siis aivan uudet kuviot arkipäivinä. Olipa ihana nähdä heitä pitkästä aikaa…

Mutta kaunista viikkoa teille!!!

Miten on?

17.8.2008 10.51 | si27 | Elämää

Eikö puhelimella lähetettyjä kuvia voikan enää julkaista? Minun sivuilta on matkapuhelinkohta hävinnyt kokonaan… Ja olen yittänyt monta kertaa laittaa kuvaa, niin ei muka tunnista juttua… HÖ!!! Onko muut huomanneet???