Diiva
Sellainen päivä… Hm… tapasin diivan. Aidon sellaisen. Erittäin mielenkiintoinen tapaaminen. Aloin miettimään, että keitä kaikkia diivoja tunnenkaan/ tiedän… On niitä joitakin. Mutta juu, en minä tätä ihmistä millään tavalla edes tunne. Mutta luonne asiat pulpahtivat mieleeni.
Meillä oli kerran opiskeluaikana puhetta siitä millaisena ihminen näkee itsensä ja millaisen muut sinut näkevät. Näkeekö diiva itseään diivana? Hm… jotkut väittävät että myös minusta löytyy tiettyä diivamaisuutta… Mutta kummallista, itse en näe sellaista itsessäni. Tuttuni varmasti osaavat sanoa tähän oman sanansa. Jotkut ovat joskus sanoneet, että pidin sinua diivana, mutta kun sinun kanssasi alkoi juttelemaan, et olekaan sellainen. Ulkonäköni on joidenkin mielestä diiva. Mutta se johtuu siitä, että olen pitkä ja ryhtini on aika suoraviivainen, tai ainakin oli, ehkäpä ei enää, kun tämä mikälie sairaus ehkä lysäyttänyt hieman siitä. Ja ehkä kasvonikin ovat sellaiset, nenä 
Tämäkin henkilö oli jokseenkin ulkonäöltäänkin diiva, mutta luonne vei voiton… Jollakin tavalla hänen hyökkäävä asenne sai minut jopa huvittuneeksi. Olen sellainen, että hyökkäävä asenne ei minua suinkaan millään tavalla pelota. Päinvastoin, se saa minuun jotakin sellaista energiaa, jopa! Hm… Sellaisen olen myös aina havainnut, että minua ei saa kovinkaan helposti tulistumaan. Vaikka nytkin tämä diiva yritti kaikkensa. En edes muista koska olisin huutanut tai itkenyt. Näihin kahteen asiaan minua ei taida saada kovinkaan helposti.
Välillä mietin sitä, miten sellaiseen liikuttuneeseen kyynelehtivää tilaan itsensä edes saakaan. Olenkohan ehkä tunnevammainen? Ajattelen kaiken vain niin maanpäällisesti ja niin pirun realiteettisesti. Jopa diivat eivät pysty romuttamaan minun olemustani!!! Toiset diivat
Sellainen päivä juu… No, onhan näihin päiviin tietysti mahtunut paljon ja hieman enemmänkin. Ja silti päivät luisuneet tavalliseen tapaansa. Mitä me olemme tehneet? Olleet hirveän paljon ulkona ja syventäneet kasvojen väriä auringossa… Tehneet pääsiäsikoristeita.
Eilen kävimme myös ostamassa uusia hiekkaleluja ja Myylle ostimme kissapuvun, hän on tänä vuonna pääsiäisenä kissa… Musta pääsiäiskissa
Myy olikin eilen naapurissa pikkukoiran kaverina. Oli leikkinyt tämän kanssa ja opettanut temppuja ja kun hain hänet kotiin, niin itki… Koiran kanssa oli niin valtavan mukavaa… Hän koko päivän odotti että naapurin täti pääsisi töistä, jotta hän pääsee katsomaan koiraa.
Pesin tuossa ikkunatkin välistä, mutta aamulla kun katselin niitä, en ollutkaan tyytyväinen, ja tänään töiden jälkeen uusinta. Meillä on sellaiset ikkunat 50- luvulta jotka siis hakasilla kiinni. Koko iso ruutu on nostettava kokonaan pois, ja se painaa todella paljon, ja voinpa taas kertoa, ettei oikein kroppa tykkää niin suuren ikkunaruudun nostamista. No, siis kahtena päivänä nyt sitten pesty, ja toivon mukaan huomen aamulla kiiltävät kun herään ja katson auringon nousemista
Huomenna pitäisi varmasti sitten lähteä keskimmäiselle ostamaan pillifarkkuja!!! Jestas, kyllä!!! Samanlaisia kammoja mitä itse nuorena käytin… Ja nyt sitten neiti kohta 10v haluaa sellaiset
Lauantaina sitten menemme keskimmäisen korispeliä katsomaan. Päätimme myös että menemme koko perheen voimin katsomaan Mr Beanin leffan. Ensimmäistä kertaa siis koko perheen voimin. Kivaa! Siitä tulikin mieleen, että mieheni ja minun 19v päivän juhliminen taisi jäädä kokonaan… Meidän niin piti syömään ja elokuviin mennä. No, ei se niin päivän päälle tietenkään. Eikä kuukaudenkaan
Hetken kuluttua idolsin ratkaisun hetket! Ari ja Kristiina, kiitos te voisitte jatkaa!!!
Mutta, niin se viikonloppu tekee tulojaan! Pitäkää lystiä, jokainen tavallaan!
Joka ei tiedä milloin hänellä on kyllin, on köyhä;
joka tietää on onnellinen.
Japanilainen sananlasku
Näytä missä on sun rusketusraitasi…
Minä voin näyttää ne! 
Maanantaina sitten tsemppasin ja menin joogaan. Hyvä, sillä se olikin toiseksi viimeinen kerta. Harmi, että niin aikaisin aina loppuu. Jooga ei tällä kertaa ollut minulle suotuisa, en tiedä miksi. Olin todella kipeä sen jälkeen ja viime yönä vaikeroin kipuja jotka olivat lähinnä lantiossa ja nilkoissa… Mieskään ei saanut nukutuksi, kun valitin, ”ai kun sattuu, auts, miten kipeää” No, olimme sitten jossakin vaiheessa nukahtaneet. Hän reumaatikko rouvansa viereen
Eilen Illalla livahdin vielä rakkaan serkkuni luokse maailmaa parantamaan. Olin siellä 21-23 asti. Joten tuhma tyttö, suoraan nukkumaan ja herätys kello kuusi!!! Univelkaa kertynyt, enkä raukka ole päässyt edes päiväunille.
En tänäänkään kun riensin työpäivän päätyttyä viemään Myyn kuvataidekouluun ja sieltä vinhaa vauhtia hammaslääkäriin. Onnekseen pyysin äitiäni hakemaan varmuuden vuoksi Myyn, ellen kerkiäkään ajoissa… Ja onni onnettomuudessa, ajat oli puoli tuntia myöhässä. Hyvin harvinaista, ei kertaakaan ole käynyt niin, sentään yksityinen hammaslääkärikin.
:) Taitaa hampaani olla nyt kunnossa… Uskomatonta. Kohta varmaan joku niistä taas lohkeaa. No toivon mukaan ei sitä tapahtuisi enää ollenkaan. Kallistakin mokoma touhu.
Olemme tässä alkaneet suunnittelemaan keskimmäisen neidin 10 vuotis synttäreitä. Tulee olemaan disko ym. touhua. Siihen on nyt vielä kuitenkin hilppasen aikaa, mutta hyvä jo alkaa miettimään.
Viikonloppuna tilasin oikein urakalla itselleni vaatteita netin kautta, hieman myös lapsille, mutta itselläni oli todella akuutti tarve saada uusia. Tilasin yhden topinkin jo.
Mutta, ihania, aurinkoisia kevät päiviä!!! Nauttikaa jokaisesta ulkona olo hetkistä!
Jokainen uloskäynti on sisäänkäynti johonkin muuhun.
- Tom Stoppard -
Ei nimi miestä/ naista pahenna… vai?
Mahtava ilma… Lapset hyppineet lähes koko päivän tramboliinilla. Tuli siihen jopa nuorin veljeni (16v) ja tämän tyttöystävä (14v) ja hauskaa tuntui heilläkin siellä olevan. Hieman mies kävi remontin lomasta kurkkimassa, mahtaako jouset kestää. Veljeni painaa ainakin, hm… 80 kg, no tyttöystävänsä ei lähellekään. Mutta kaipa joku 100 kg rajoitus siinä taisi olla. Olihan siellä sitten vielä poika ja keskimmäinen ja välillä Myykin.
Minä ja äitini poikettiin eräässä sunnuntaina auki olevassa kaupassa, johon lapsia ei saa millään mukaan. Rojukauppa heidän mielestään, mutta itse tykkään penkoa ja ihmetellä kaiken maailman rojua. Ja onhan siellä ihan kunnon tavaraakin mm. pesuaineita todella edullisesti ja kaikkea muutakin
Ompelin kotiuduttuani vielä ulkokalusteiden pehmusteisiin päälliset… En tiedä tuliko niistä nyt kummoisetkaan, täytyy vielä katsastaa miten toimivat ja tehdä sitten vaikkapa uudet…
Mies on kolistellut yläkerran rempan parissa. On hieman sieltä taukoa pitänytkin, mutta nyt on mukavaa kolinaa ja rapinaa siellä ollut, joten edistystä taasen hieman. Kyllä se siitä
Tänään on kaksi vauvaa saanut nimet. Toinen on Myyn kummitädin tytön tyttö ja toinen on veljeni avovaimon siskon tyttö… Etunimiä en tietenkään voi tässä kertoa, mutta erikoiset valinnat ovat neitien toiset nimet. Ne ehkä tässä voin paljastaa. Toisen tytön toiseksi nimeksi tuli Lumikki ja toinen sai toiseksi nimeksi Kaneli… En tiedä kumpi on hassumpi nimi… Erikoiset ovat ainakin.
Paljon on puhuttu lehdissä lasten nimistä… Miettiikö vanhemmat aina niin pitkälle, että ajattelevat lasta aiukuisena tai saati vanhuksena… Jossakin 80 luvun tienoillahan oli Ridgejä ja Brookeja, ja voin sanoa, etten ainakaan halusi olla Brooke
Moni kuitenkin joutuu aikuisiän kynnyksellä vaihtamaan nimensä, kun nimi on niin hassu, ettei monikaan ota koko ihmistä kovinkaan vakavasti. Miten olisi vaikka Tutteli? Niinpä, vaikka, eihän se nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä! Mutta siltikin…
Oma nimeni ei ole ihan jokapäiväinen. En siis lapsena tuntenut ketään saman nimistä, eikä koko koulussa ollut ketään kaimaa… Se oli vain mukavaa, vaikkei nimeni mikään erikoinen olekaan. Tuossa kolmisen vuotta sitten olin eräässä kaupassa, ja pieni tyttö kömpi putiikin kassan pöydän alle ja äitinsä huusi lasta nimellä, ja meinasin mannä pepulleen. VIHDOINKIN minulle löytyi kaima. Pieni 1vuotias tyttö oli kaimani
Kysyin tytön äidiltä, miten he olivat tämän nimen valinneet. Ja selitys oli hyvin yksinkertainen. Eräs julkkis tämän niminen ihminen ilahdutti heitä suunnattomasti ja he ajattelivat että se on hyvä nimi tytölle… Koska tämä julkkis on erittäin valoisa ja aurinkoinen persoona. Samaan hengenvetoon äiti lisäsi, muistin sitten kun tyttö oli nimensä saanut, että minullakin on tämä nimi, ja hän oli yhä sitä mieltä, että tämän nimen edustajat ovat aurinkoisia ja valoisia persoonia 
Joskus kauan sitten kun aloitin työni päiväkodissa, oli siellä perhe jolla oli päiväkodissa kaksi tyttöä hoidossa, ja heille syntyi kolmas. Perheen äiti tuli kerran luokseni ja sanoi ”Saammeko antaa vauvalle saman nimen kuin sinulla on?” Mikä kunnia, mielestäni. Toki, toki sanoin, olkaa hyvä vain. Hm… no, olen kyllä aina ollut tyytyväinen nimeeni, ei sen puoleen
Omille lapsille oli myös vaikea keksiä nimiä… Tai jos oli helppoa, niin mies ei tykännyt nimestä. olen tainnut pojan ja keskimmäisen nimen ehdottaa, mutta kun Myy syntyi mies ehdotti tälle nimeä, ja aikani pähkäiltyäni suostuin. Nimi kuulosti lopulta oivalta valinnalta. Tytöillämme on aivan tavalliset nimet ja pojalla hieman enemmin ulkomaalaisempi, joka kuitenkin lausutaan suomalaisittain. Kerran kun poika oli pieni ja odotimme lääkärille pääsyä, tuli lääkäri joka lausui sen englanninkielisesti ja me vain möljötimme istua, kunnes tajusin, että hei, meitähän kutsutaankin nyt sisälle. Muuten kyllä nimeä ei ole kummaksuttu missään.
Mutta, ehkei se nimi miestä/ tai naista pahenna… En tiedä, en tiedä… Mutta en minä ainakaan haluaisi olla Tutteli. pahoittelut kaikille Tutteleille jotka ehkä tätä lukevat!
Huomenna taas pääsee joogailemaan, kivaa… Ja arki astuu kehiin! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Piha pukeutuu kesään
Viikko on mennyt hyvin tavallisin merkein. Lasten kanssa tosin kävimme valokuvauksessa tuossa torstaina ja hups. Odotimme liki 2,5 tuntia vuoroamme. Kaiken kukkuraksi olimme ensimmäisten joukossa. Siksi odotus, kun päiväkodin väki oli ensiksi, ja heillä oli aika taulu myöhässä. No, kuvista tuli mitä tuli. Kaikilla oli posket jo punaisina, kun sellaisessa päiväkodin kellarissa odottelimme. Huh huh. Monet lapset alkoivat jo kitistä ja jopa itkeä, kun ruoka aika oli ollut jo tunti sitten ja päiväuni aika pukkasi pahasti päälle. Selviydyimme.
Uuden lapsen kanssa on ollut tietysti eri tavalla hommia, kun harjoittelemme arki ruutiineja.
Olemme tietysti ulkoilleet paljon, ja olen haravoinut pihaa ja kaikin puolin siistinyt sitä. Tykkään että piha on tip top. En anna edes lelujen jäädä pitkin pihaa, vaan leikkien jälkeen siivoamme ne, aivan kuten sisällä. Joskus on hujan hajan lasten leikkihuone, mutta ennen ruokaa ja ulos lähtöä huone on järjestyksessä. Vain sillä tavalla lapsetkin asian oppivat. Ja minkä näköinen tämä huusholli ja piha olisikaan näin hirveän ison lauman jäljiltä. Olisi kuin sota tanner. Ja kun en kerta kaikkiaan viihdy epäjärjestyksessä, en ulkona enkä sisällä.
Torstaina olin kynttiläkutsuilla. Ihania kynttilöitä ja ihanan hintaisia tarjolla. Ostin paketin vaniljan tuoksuisia tuikkivia, joten kevät illatkin saavat vielä kynttilän tuoksuista aromia. Oli aivan ihana nähdä myös hieman ihmisiä. Olen niin talven elänyt erakko elämää, joten nyt tuntuu taas hyvältä nähdä vähän erilaisia ihmisiä
Eilen meillä olikin tupa täynnä porukkaa. Tuli anoppi ja lasten täti. Tuli keskimmäisen veljeni avovaimo kullanmurun kanssa, sitten piipahti vielä nuorin veljeni tyttöystävänsä kanssa. Mukava oli nähdä kaikkia ja istua iltaa. Katsella samalla kullanmurun tohinaa. Neiti on kyllä menevä pakkaus.
Tänä aamuna nukuttiin sitten kymmeneen asti. Mies siinä vieressä oli jo tovin lukenut Moottorilehteä, kun minä vielä vedin unta palloon. Viikolla herään aina kello kuusi, joten kyllä sitä viikonloppuna on ansainnutkin pitkät unet. Vaikka, selälle ja nivelille se ei taas hyväksi ole… Mutta kaikelle muulle kylläkin. Olen muuten ollut viime maanantain joogan jälkeen mahtavassa kunnossa. Vasta keskiviikon tuntumassa alkoi lonkat särkeä. Mahtava olo siis ollut lähes koko viikon.
Tänään olemmekin sitten ollut ulkona, ulkona ja ulkona… Mahtava ilma… Piha on saanut varmoja kesän merkkejä. Pulkat, lumikolat ym. pois näkyvistä ja terassikalusteet esille. Pesin niitä tunnin verran ja samalla oivalsin, että lasten vanhat pala patjat saavatkin uusiokäytön. Nimittäin teen niistä terassikalusteisiin uudet pehmusteet. Päällystän ne sillä verannan ihanalla raitakankaalla, jota jäi yksi ylimääräinen pakka. Tulevat paljon edullisemmat kun kaupan valmiit päälliset, ja kaiken lisäksi ei tarvitse patjoja viskata pois. Tulee vielä tukevat ja naftit, kun saa itse mitoittaa niistä sopivat. Kätevää!!! Ompelu on hyvä taito
Siivosin sitten vielä leikkimökin. Säilytämme talvisin siellä perheen polkupyörät ja likaa sinnekin vain talvella kummasti kertyy, uskomatonta mutta totta. Nyt leikkimökkikin taas hetken tuoksuu männyn tuoksuiselle tolulle
Mutta, se varmin kesän merkki pihakalusteiden lisäksi oli…Jätti tramboliinin kasaaminen. Teimme sen hetki sitten. Tytöt laittoivat jousia ja me miehen kanssa niitä venyttelimme paikoilleen. Tytöt menivät vielä naapurin kissoja silittämään ja sitten sieltä alkaakin se jousien mukava natina kuulumaan, jota pitkin kesää sitten kuuluu. Kaikille trambooliinin inhoajille, että ei ole vielä käynyt siellä vahinkoja, ja toivottavasti ei käykään. Olemme kyllä niin teroittaneet ohjeet, vaan eihän sille sitten mitään mahda, mikäli jotakin käy. Mutta, missä tahansa voi käydä… On se kuitenkin ollut lapsille suuri ilo. Vuoden sitäkin harkitsin ja lopulta päätin, että kyllä se hankitaan.
Olemme kesällä sellainen perhe, ettei meitä liioin sisällä näe. Lapset tohisevat ulkona omiaan, mies omiaan ja minä sitten puutarhan kimpussa sormet mullassa. Rakastan pihan laittamista ihan hirveästi. En voi sietää sielläkään juurikaan rikkaruohoja tms.
Joten, kesä voi meidän perheen puolesta sitten saapuakin… Tervetuloa!!! Ja ei kun pihalle!
Onni ei ole elämä vailla huolia ja murheita,
onni on sieluntila.
Felix Dzerzinski
Ps. Innostuimme mieheni kanssa vielä illemmalla pesemään molemmat autot… Ja sitten suihkuttelin vielä talon kivijalan, pihalaatat ja terassinkin
Tiistai-illan höpinöitä
Koko alkuvuoden on ollut olo, että jotakin pitäisi tehdä… Mutta kun en vaan saa päähäni, että mitä se olisi? Kaipaisin haasteita… Seinäkiipeily, laskuvarjohyppy, purjelento… Koira, vauva, sijaislapsia, adoptiolapsi, opiskelua… Kun en kumminkaan lähde talon rakennukseen, enkä siihen miehen vaihtoon… Hm… nystyrät rullaa. Se on kevät rinnassa… Aina kun ei voi siivotakkaan, pinnatkin jo kuluu tätä menoa
Sunnuntaina olimme äänestämässä, eikä ehdokkaani päässyt läpi, no se oli hilkulla ja tapasin hänet tänään henkilökohtaisesti, ja onnittelin hyvästä vaalityöstä ja hyvästä yrityksestä, muutamasta äänestä jäi vain homma kiinni. No, toivon mukaan eduskuntaan valitut hoitavat homman myös juuritasolta katsottuna, sieltä kun kuitenkin moni asia lähtee, niin pienestä, mutta kuitenkin niin suuresta… Maanläheiset arvot ja sitä rataa. Ehdimme jopa äänestämään vielä aurinkoisessa säässä, ja sen jälkeen pyryttikin oikein reippaasti
Nämä kaksi arkipäivää on mennyt ihan normaaliin tapaan… Töitä, lapsia, kodinhoitoa… Siinähän sitä. Eilen illalla olin joogassa, ja taas on ollut tosi hyvä olo kehon kanssa… Se kestää aina n. 2 päivää. Ehkä pitäisi siis kotonakin harrastaa moista. Joskus harvoin tulee joitakin liikkeitä tehtyä, mutta on keskittymisen takia aika vaativa laji, ja tämän kokoisessa perheessä kun aina pyörii noita lapsia, niin ei siitä taida mitään tullakaan. Eilen oli myös psyykehengitystä jälleen, joka todella psyykkaa mieltä aika mahtavasti. Tulee sellainen hieman epätodellinen olo, eikä kyllä muusta maailmasta tiedä yhtään mitään. siitä tykkään huomattavasti enemmin kuin muista hengitysharjoituksista. Meditaatio kiinnostaisi myös hieman… Ehkä se on se mun etsimäni jokin juttu…
Tänään meillä oli jumppa lasten kanssa ja oli oikein mukavaa nähdä taas muitakin hoitajia lapsineen… Päivällä sitten askartelimme kanaset ja kevätkukat. Harmi etten osaa käyttää digilaitteita yms… että osaisin laittaa tänne meidän askartelusta tai muista hommeleista kuvia… Sisustus jutuista tms. Ehkä joku perheen jäsenemme osaa opettaa minut hommaan. Olen niin laiska opettelemaan mokomia juttuja, ja kaikenlisäksi olen niin vanhanaikainen (veljeni molemmat todistavat varmasti asian mielellään) en voi käsittää esim. näitä asioita… Auton ilmastointia, ( lämmintä on vain Suomessa pieni hetki elämää, ja sen aikaa kyllä voi hieman hikoilla)
Eilen kävin katsomassa keskimmäisen korisharkkoja. Hän sitten maanantaina oli siinä kunnossa, että pääsi taasen kouluun ja rakkaan harrastuksen pariin. Hän on todella haka siinä koripallossa. En olisi edes ikinä uskonut. Todella reipas menijä
Tänään oli Myyn kuvis ja sen jälkeen menin keskimmäiselle veljelleni kylään. Näemme toisiamme niin harvoin, että jo ikävä tuli, oikeasti. Hän on kullanmurun kanssa nyt enemmin kaksin, kun avovaimonsa käy autokoulua. Joten siellä menikin sitten ilta. Mutta mukava oli nähdä tämä rakas pieni perhe
Huomenna minulla onkin hieroja. Yritin sitä aikaa jo äidillenikin tarjota, kun hällä lapaluun kohdalla jotakin kipuja, ja itse kun kerrankin hyvässä voinnissa.Tämä tunne on mahtava. Suorastaan ihanteellinen olotila. tällaistako on olla terve? Olenko koskaan kertonut, että 58v äitini on terveyden perikuva. Ja tytär tällainen raihnainen.
Meidän täytyy tappaa aikaa, ja siinä onkin ainoa tapa käyttää elämää oikein.
Anatole France
Surullinen rakkaustarina päättyi
Nuoren tytön ja pojan rakkaustarina päättyi torstaina 15.3 illalla… Poika nukkui pois… Juttelin juuri tytön kanssa. Hänen rakkaansa on poissa ja hänen on jatkettava elämää yksin kaikkien muistojen ja haaveiden kanssa.
Hän on ollut urhea nuori tyttö… Olen sanaton…
Pihan kunnostusta ja sairaanhoitoa
Eli talossa on nyt 4 hoitolasta ja Myy, vakiovarusteina siis. Uusi lapsi oli harjoittelemassa. Nyt on sitten laitettu yhdelle korvatippoja, kahdelle silmätippoja ja yhdellä on antibioottikuuri. Joten ei tuo lähihoitajan opinahjo hukkaan mennyt
Aamupäivällä olimme torilla, siellä olivat eduskuntavaaliehdokkaat vallanneet lähes kaikki paikat. Tapasinkin erään varteen otettavan suunnilleen ikäiseni naisen, jonka arvot olivat kyllä niin kohdalleen. Ainoa miinus oli puolue. Se on juuri se, mikä sitten tökkää… Äänestääkö puoluetta vai henkilöä? Siinäpä se? Mietintää, harkintaa… Eiköhän se näiden muutaman päivän aikana sitten selviä. Lapset saivat kaasupallot ja olivat mielissään. Heille kun se puolue ei sano mitään
Päivä meni eri tavoin, uudenlainen tilanne, kun ryhmässä uusi lapsi. Erittäin hienosti meni, toinen ensimmäistä kertaa hoidossa
Ulkoilimme sitten iltapäivän, jälleen auringon hyväilessä meitä. Kun oli enää yksi hoidokki, teimme kävely/ pyöräily/ skeittilenkin… Keskimmäinenkin jaksoi mukaan pyörälenkille ja sen jälkeen kuume olikin noussut jälleen. Itselläni oli vaikeaa tämän kipeän kropan kanssa… Meinasi toivo jo mennä kun mietti menneitä aikoja, miten reippaasti ihminen on joskus liikkunut… Mutta omalla tavallaan sitä mentiin, hammasta purren. viime yökin oli rankka… 
Kun hoitolapset oli haettu, aloin siivoilemaan pihaa… Otin havunoksat kukkaruukuista pois, haravoin pihan ja pensaan aluset. Tekisi mieli jo narsisseja ostaa, mutta en taida ihan vielä sentään. Pikkuhiljaa…
Ruuan jälkeen koko perhe oli jotenkin tosi poikki ja päätimme mennä kaikki paitsi poika iltapäiväunille. Hänen kaverinsakin lähti kotiin viikon meillä olon jälkeen ja harvinainen ilta tulossa. Ei ketään vieraita lapsia.
Minä ja keskimmäinen avasimme meidän ”hetekan” ja menimme sinne unille. Myyn piti tulla myös, mutta alkoi uhmailla jostakin peitosta ja kitisi siinä aikansa. Unen rajamaille kuulin, kun yritti kolistella huonekaluja ym. Mies meni sohvalle ja Myy ja poika siinä sitten valvoi. Itse nukuin ehkä tunnin ja keskimmäinen vetää hirsiä vieläkin, eli toista tuntia jo. Mutta annan nukkua. Heräsi jo 6.30 kun oli nenä tukossa jne. Joten nukkukoon nyt vain. Kunhan yölläkin sitten saisi unen päästä kiinni.
Toden totta Myyllä alkanut tämä 6v eskari uhma. Niin seesteistä aikaa kun olemme eläneetkin. Todella omituisia kitinöitä ja vikinöitä, ettei oikein edes jaksa ymmärtää… Mutta kuulunee iän tuomaan kehitykseen…
Mukavaa viikonloppua!!!
Surullinen rakkaustarina
Sain viikko sitten erittäin surullisen uutisen. Se on rakkaustarina, jonka piti mennä toisin. Eräs nuori tuttavani, vasta täysi-iän saavuttanut oli seurustellut poikaystävänsä kanssa n. 4 vuotta. Eli todella nuorena alkanut tämä rakkaustarina. Pari oli hyvin onnellinen. Tyttö puhui poikaystävästään erittäin kauniisti ja mikä tuossa iässä hienoa, arvostavasti. He olivat niin ihana pari ja rakastunut.
Nuoripari muutti syksyn kynnyksellä ihka omaan kotiin ja kaikki näytti mukavalta. Tyttö suunnitteli, kun poika pääsisi armeijasta, olisi ehkä vauvan vuoro. Tyttö oli erittäin lapsirakas ihminen. Talvi kääntyi ja pieni tuska oli läsnä, poika lähtisi tämän vuoden tammikuussa armeijaan… Se raastoi tietysti nuorta paria ja tyttö oli haikeana… Hän jäisi ”sotaleskeksi” ja ikävä tietysti raastoi mieltä. Tammikuu koitti, poika lähti. Tyttö laski viikkoja, päiviä ja kaipasi omaa rakastaan… Onni oli aina loma…
Kuitenkin 2 vko:a sitten poika oli armeijassa hiihtämässä, hän vain kaatui ja meni tajuttomaksi. Siihen tilaan hän jäi. Hän ei enää avannut silmiään, kuin vasta eilen kuulemma ihan hieman. Häneltä katkesi verisuoni päästä ja ikää oli siis n. 19 vuotta… Tänään hänellä on ollut kuumetta 42 astetta…
En tunne kyseistä poikaa, kuin ulkonäöltä. Tytön tunnen paremmin. Joka ikinen päivä kysyn häneltä, miten poika jaksaa, miten hän itse jaksaa… Hän jaksaa, hän yrittää jaksaa, päivä kerrallaan. Mietin koko ajan tätä niin väärää tapahtumaa, niin väärille ihmisille. Vai olisi tähän oikeaa ihmistä? En usko. Miten tämä tapahtuma etenee? Itseäni pelottaa kovasti, jos tässä käy huonosti? Mikä on tämän potilaan mahdollisuus elämään? Oman rakkaansa luokse? Millainen elämä hänelle tulee?
Toivon ihan hirveästi että tämä tarina saa kuitenkin hyvän lopun. Kaikki kääntyy hyvin. Aina voi toivoa, ja pitääkin toivoa! Sellainen asia mielessäni pyörinyt viikon päivät. Mitä meille kuuluu? Miten meidän arki on kulunut? Laitanpa hieman kuulumisia.
Keskimmäinen on ollut kaksi päivää kuumeessa, hänellä oli esikouluiässä kovat raajasäryt, kävimme reumaosastolla vuoden päivät, hän oli lähes puolivuotta liikuntarajoitteinen, kärsi lonkkaniveltulehduksista. Hän toivoi jopa pahimpina aikoina että saisi pyörätuolin. Se tuntui pahalta, erittäin pahalta. Ja nyt hänellä on ollut kovat säryt, ihan tämän flunssan takia. Mutta tänään kun pesin Myyn kanssa ikkunoita, hän työnsi nenän lasiin ja hymyili ja sanoi lasin läpi ”Haluan mennä kuvataidekouluun”. Hän meni ja jaksoikin ihan hyvin. Kuumetta ei ole tänään enää ollut. Korva on kuulemma kipeä
Minulle tulee ensi viikolla uusi hoitolapsikin, puolikas paikka vapaana ja se nyt sitten täyttyy. Sitten on kaksi 2v, 4v, 5v ja Myy 6v. Että melkeinpä kaiken ikäisiä sitten tässä päivällä. Työaikakin voi sitten olla 6:30-18:00, joten aika pitkä päivä. Mutta kevät ja kesä tulossa, niin hieman erilaista kun sydäntalvella tehdä pitkiä päiviä.
Olen kamalalasti pohtinut, että itselle pitäisi keksiä jotakin uutta. Tekisi mieli vaikka opiskella
Pari vuotta sitten piti mennä ystävätoimintaan, mutta silloin minulla oli iltavuoroa, enkä päässyt kurssille. Se oli sellainen vapaaehtoista ystävätoimintaa ts. yksinäisille, vanhuksille jne. Olin aivan innoissani ajatuksesta, mutta sitten en päässytkään touhuun mukaan. Ystävän kanssa tehdään mitä mieli tekee. Kokataan, syödään jutellaan, käydään lenkillä, leffassa, uimassa tai mitä vain. Muutaman kerran viikossa. No, pitää alkaa katsomaan, josko nyt olisi sellainen tiedossa. Huomaan että minulla on kamalan kova tarve tehdä jotakin… Jotakin hyödyllistä, josta on apua jollekin. Kipinä päällä.
Vaikka huomaan, että tuo aurinko miten ihana se onkin, se on väsyttänyt minua jotenki todella paljon. En muka ole saanut mitään aikaiseksi. No onnekseen tänään ne ikkunat ulkoapäin pesin, kun hoitolapset oli haettu. Olivat niin kamalan näköiset. Huomenna tai viimeistään viikonloppuna pitäisi potkukelkat, pulkat, liukurit, sukset kerätä pihalta. Tänään vain laiskana tuijotin niitä ulkona. Terassi jo melkein pois lumesta, joten kohta vain grillikemut pystyyn
Olemme nyt joka päivä käynyt lenkillä. Myy ajanut pyörällä, ja minä ja mies kävelleet. Todella mukavaa! Että tämmöisiä tänne!
Mukavaa loppuviikkoa!
19 ruusua ja onnen tunne
Ei sentään ”miljoona, miljoona, miljoona ruusua” Eikö se ollut takavuosien vanhusten hitti
Olin juuri täyttänyt 17- vuotta kun tapasimme. Aivan raakile kaikelle, ihan kaikelle. Ei tämän päivän samanikäiset ehkä ole noin raakileita, mitä minä silloin olin. Puolitiessä kaikesta ja itsestäni. Tätä ei varmasti monikaan joka blogiani lukee joskus, edes usko. Mutta, olin ihan hunningolla, pihalla ja villi kuin villipeto
Mieheni oli rauhallinen, kuten nytkin, mutta itsepäinen, kuten nytkin… Emme kumpikaan ole kovinkaan myötäileviä ihmisiä. Olemme molemmat itsepäisiä, rauhallisia ja tiukasti oman tiensä kulkijoita.. Ja kumma kyllä, me emme riitele keskenämme oikeastaan ollenkaan. Minä olen persoonana riidanhaluisempi, mutta en kohdista sitä mieheeni, ei sinänsä, vastusta hänestä kyllä olisi, mutta me emme vain riitele. Voimme olla asioista äärimmäisen eri mieltä… Kuten nytkin on meneillään tämä meidän uusi ”hanke”, emmekä ole siitä yhtään samaa mieltä…
Uskon aina, että minä sanon viimeisen sanan ja piste… Mutta loppupelissä ei se taida niin mennäkään, en edes tiedä kumpi sen lopulta sanoo. Olen ehkä hiukkasen särmikkäämpi kuin mieheni. Olen kipakampi ja tiukasti mielipiteitäni puolustava. Hänelläkin niitä on, mutta ei ole yhtä kärkäs sanomaan niitä tai ylipäätänsä ainakaan kiistelemään niistä. Kaikenlisäksi olen ääretön oikeuden puolustaja… Se häntä välillä ihmetyttää, että miten edes jaksan pitää kaikista tiukasti puoltani…
Sellaisia… Tänään on ollut ihana kevät päivä. Aurinko porottaa, linnut laulaa ja purot solisevat… Ihanaa ja niin ihanaa. Se kesä sieltä jo rientäen tulevi. Pihamme suorastaan huutaa kesää. Se kutsuu jo minua pensaiden ja kukkapenkkien luokse työntämään sormeni multaan ja nauttimaan auringon paahteesta. Siitä tykkään ja siitä saan voimia, olen talvella syntynyt kesänlapsi. Auringonsäteiden (niin vaarallinen) polte lähestulkoon huumaa minut. Nautin, nautin ja nautin, minä rakastan kesää, lasten ääniä ja koko tätä elämää. Tätä tapaa elää. Olen onnellinen, hyvin onnellinen, ja tekee pahaa mainita se, kun kaikki eivät koe niin. Silti minulla ei ole mitään erityistä. Mutta nämä minulla on, Mies, joka on erittäin rakas, kolme lasta, jotka tekevät minut onnelliseksi, minun näköinen koti ja ihana työ. Ei minulla ole upeaa tuliterää autoa, uutta jättikokoista taloa, en tienaa juuri mitään, en ole varakas…Ja kaikenlisäksi olen tosi kipeä koko ajan. Mutta olen onnellinen, ja se riittää.
Aurinkoisia kevät päiviä…
Pientä pintaremonttia
Vessan kaapit on asennettu. Miten nätti tulikin edullisesti ja pienellä vaivalla. Kalusteet maksoivat vain 199e. Eli, aina ei tarvitse olla korkea hinta, ja saa silti kaunista. Kun tietää oikeat paikat mistä hakee
Puolen päivän aikaan menimme sitten Myyn kanssa lääkäriin ja olihan Myyllä sitten silmätulehdus, ei tosin kamalan paha. Sai silmätipat. Toisessa korvassa oli alkava korvatulehdus, mutta vasta niin alussa, että tulimme lääkärin kanssa siihen tulokseen, ettei kannata lääkekuuria aloittaa ainakaan vielä. Monesti kun korvatulehduksilla tapana parantua kuitenkin itsestään. Ihan kipulääkettä otimme nyt yöksi, ja katson miten etenee. Ei ole nimittäin yhtään edes tänään korvaansa valitellut.
Keskimmäisen kanssa olimme hieman shoppailemassa hiustarvikkeita muotovaahtoa, hiuslakkaa jne. Jotta neiti saa sitten uuden hiuskuontalonsa ojennukseen… Tärkeää nyt tuo hiusasia
Odottelen tässä, että muurahaiset menisivät nukkumaan terraariossaan, jotta voisin hieman raottaa taas kantta, ja antaa niille raikasta ilmaa. Jos seikkailevat siinä pinnalla, yrittävät karata. ja voipi käydä huonosti. Kerran yhdellä jäi jalka luukun väliin, ja ontui sitä sitten. Muutama muurahainen on kuollut kuukauden aikana. Luultavasti niitä vanhempia. En tiedä mitä niistä munista kehittyy. Jotkut ovat kasvaneet, mutta siellä ne vain ovat. Hoitavat ja hautovat niitä kyllä kovasti, mutta jotenkin sellainen tunne, että mahtaako niistä mitään syntyä. No, onpahan niillä ainakin tekemistä. Kujia on ihan hirvittävä määrä, niitä risteilee joka suuntaan… Mutta muurahaiset siis voivat hyvin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti