Lopussa kiitos seisoo… ainakin luulisi 29.6.2007 17.34 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Lapset, Terveys Ainakin niin sanonta menee, ja luulisi asian olevan niin… Tämä lause liittyy tänään niin moneen asiaan… Mutta kuitenkin. Olen ihan finitto… Lopussa… Jos burn out iski nyt? No, jos tällainen olo jatkuisi, jatkuisi ja jatkuisi, niin varmasti sellainen tulisi hyvin äkkiä. En tiedä missä vika, mutta olen niin väsynyt kuin vain voi olla… No, työmääräkin on tietysti vaikuttanut… Eikä helpota. Ensi viikolla työaika kolmena päivänä klo: 6:15-18:00. Mutta meinaan seisoviltani kohta nukkua. Se kyllä minulta varmasti onnistuisi. Pitäisiköhän kokeilla? Asiaa ei varmasti helpota, että tuo selkä on sellaisessa pienessä pinteessä kuitenkin ihan koko ajan. Kyllähän kipukin väsyttää. Olen myös muutaman viikon hoidellut tätä lapsikatrasta ja vielä illat ollut jatkuvasti omien kanssa, kun mies tehnyt pitkiä päiviä ja tullut vasta 21:00 aikaan kotiin. Vaikka kuinka lapsirakas niin 17 tuntia koko ajan ja 7 päivää viikossa ja 12 vuoden ajan… Niin, aina silloin tällöin tuntuu että, nyt voisi pitää parin tunnin tauon. Onneksi eilen kävi pienten päiväuniaikaan yksi ystäväni päiväteelle. Meillähän ei saa käydä ketään kylässä työaikana, mutta älkää kertoko kenellekään että kaksi tuntia päikkäriaikaan minulla oli vieras. En yleensä ota vieraita, mutta jotenkin joskus on joku nähtävä. Olipa tänään jännä päivä, en siitä nyt voi tietenkään enempiä kertoa, mutta hämmentynyt olen taas jälleen kerran ja olo on muutenkin hieman turta. Liittyy aiheeseen lopussa kiitos seisoo, mutta ei taida kyllä pitää paikkaansa.Olkoon koko juttu. Huomenna olisi tarkoitus lähteä pääkaupunkiseudulle ostoksille. En ole niihin alennusmyynteihin päässyt ollenkaan. No, näillä työvuoroilla ja väsymys päälle, niin mihinkäs sitä. Oma koti kullan kallis ja plääh… Oikeasti nyt odotan niihin ruuhkaisiin kauppoihin menoa, vaikka en sellainen olekaan joka viihtyisi moisissa putiikeissa. Mutta totuus on että vaatteeni ovat niin rupuja, että pakko uusia.Kesähameita ei ole kuin pari, muutamat shortsit ja siinä se. Jotenka sellaisia mukavia puolihameita lähden enempi etsiskelemään. Poika valitti että T-paidat alkavat olla pieniä, joten niitä sitten myös, sekä Myylle eskarivaatteita, niitäkin voisi jo ostella valmiiksi syksyä varten. Keskimmäinen taitaa olla nyt parhaissa vaatteissa, kun on ystävänsä kanssa käynyt paljon vaateostoksilla. On se vain niin mukavaa, että alkoi viikonloppu ja saa taas huilia… Jospa tämä väsymys lähtisi viikonlopun aikana. Mukavaa sellaista kaikille!!! Sadetta, sadetta… 27.6.2007 21.10 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Lapset, Lasten kasvatus, Sisustaminen, Terveys Eilen satoi, tiedätte kyllä… Tänään satoi… Ja lapsien kanssa kaksi päivää on hieman sellaista suurimmaksi osaksi sisätiloissa, että hui! No, toisaalta ihmeen hyvinhänhän nämä päivät ovat menneet. Eilen oli kullanmurukin hoidossa muutaman tunnin. Eilen päästiin hetkeksi ulos, mutta tänään oli niin paljon lapsia, etten lähtenyt sadetamineita kaikille pukemaan… Kun se kuivatus… Ja fiiliskin oli hieman maassa… Nuorin veljeni laittoi aamulla aikaisin viestiä isästä, ja ei ollut mitään kovin mukavaakaan. Soittelin itse sitten isälle ja kertoili sitten itse. Mutta, kaikki jatkuu, päivä kerrallaan ja huomenna hänellä alkaakin sitten se sytostaatti. No, päivä se meni tämäkin, yhdelle lapselle tuli äärettömän huono olo ja vatsaan koski, juuri ennen lounasta. No hän meni nukkumaan ja sain sitten muut ruokittua ja sitten päiväunille. Yksi nukkui ulkona vaunuissa, kaksi nukkui patjoillaan olohuoneessa ja yksi sitten retkisängyssä yläkerrassa ja kaksi touhusivat leikkejään… Ja isotkin tässä kotona oli, eli ei ainakaan yksinäinen olo tänään. Sain minä sentään hetken istuttua kaakaolla ja ehdin vilaisemaan kissa naapurin tuoman ulkomaan sisustuslehden. Hän tuo reissultaan aina sen maan paikallisen lehden… Ihania olivat kodit sielläkin päin. Joten musta kissakin on nyt pysynyt kotonaan. Aamupalalle tuli luokseni, mutta eihän minulla ollut nyt varattuna sille mitään, joten taisi ottaa nokkiinsa ja mennä kotiinsa. Hassu kissa!!! Kun lapset oli haettu, imuroin ja pyyhin pölyt ja otin tunnin päiväunet, pitkästä aikaa… Olen ollut aika väsynyt nyt muutaman viikon. Kesäloman odotus päällä ja se, että saa nukkua yli kuuden. Aamuisin ei meinaa millään saada silmiään auki. Vaikka toisaaltaan kun saa, niin sitten saa paljon aikaseksi hommia, kun ensimmäiset lapset nukkuvat vielä. Monesti pyykit narulla ja ennen seitsemää ja ruoka tehtynä… Mutta, enhän siis vapaaehtoisesti heräisi… Olen kirjassani jo loppusuoralla. Täytyy sanoa, että mielenkiintoista luettavaa mielisairaalaan arjesta. Oppii taas niin paljon asioita, olkoon fiktiota tai ei, mutta saa siinä uutta tietoa ihmisen maailmasta kun mieli on särkynyt. Joten täytyy taas olla hyvin iloinen siitä, että mieli pysyy terveenä kaiken tämän nykymaailman keskellä. Kaikilla ei käy niin hyvin. Jaarittelut sikseen, toivotaan taas aurinkoa päiviin! Se piristää niin kummasti… Tänä kesänä taidan ottaa sen aurinko tatuoinnin! *huokaus* 25.6.2007 21.52 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Lemmikit, Rakkaus, Lapset Olipa kuitenkin mukava alku arjelle… Yksi päivä, ja niin paljon kuitenkin jotakin ”uuttakin”. Ihmeellisen paljon antaa ihmiselle… Minulla oli varahoitolapsi, sellainen pieni 1 vuotias. Hyvin hällä meni päivä. Päivässä on ihan erilaista juttua, kun on tuollainen pieni mukana kuvioissa… Vaikka ottaa paljon, niin jollakin tavalla antaakin. Jännä juttu! Päivä meni siis mukavasti, ja illalla tulikin kylään se naapurini, tuolta muutaman talon päästä. Se nainen, jonka tytär oli sillon paras ystäväni, vuosia sitten, hän joka lähti täältä maan kamaralta oman käden kautta. Meillä meni siihen malliin 3 tuntia, ettei mitään rajaa. Juttelimme niin ahkeraan, että tuntuu että äänenikin on hieman poissa. Hassua! Mutta meillä oli todella hauskaa ja todella mielenkiintoiset keskustelut. *huokaus* tuli niin hyvä mieli kaikinpuolin. Kipittelimme vielä Myyn kanssa katsomaan hänen pihalle. Ja eihän siitä jutusta meinannut tulla loppua ollenkaan. Naapurin musta kissa on nyt seuraillut meitä jo kaikkialle. Tuntuu että pitää meitä nyt enemmin silmällä, kun olemme enemmin hoitaneet niitä. Toisen naapurin kissa yrittänyt nyt laajentaa reviiriään meille päin, mutta musta kissa pitää pintansa, ja pitää tarkkaa vahtia siitä, että meidän tontti on hänen tonttinsa, ja tänne ei niin vain tullakaan. Ymmärrettävää kyllä. Olemme kyllä niin paljon yhdessä. Jos miettii sitä, että olen aina kotona ja ulkonakin suurimman osan. Aina kun tulee minun tai meidän perheen jäsenien lähelle, saa rapsutusta ja silitystä. Ihmekkös se, että täällä on hyvä olla. Ja todella mukavaa se meistäkin on. Olen ihan piip ja tööt, eli aikas väsynyt. Huomenna tulee taas pikkuinen hoitoon ja keskiviikkona vielä. Onnekseen vastaisesti on huomenna muutama poissa. Keskimmäinen on ollut nyt eilisestä asti minun ”ekan hoitolapseni” kanssa, ja tämä oli meillä yötäkin. Voi että, olipa hauskaa kun hän ruokapöydässä istui ja sanoin, ”Siitä se alkoi, sinä ja siskosi olitte minun perhepäivähoitaja uran ekat lapset” Miten antoisalta tuntui se, että täällä hänkin vain nyt aikaansa vietti… Katsoimme muistiin panoista, että hän aloitti minulla v. 99 ja olivat vuoden, kun siskonsa meni esikouluun. Eli, oli silloin 2 vuotias ja nyt neidillä ikää 10 vuotta. Tällaiset hetket antavat sellaisen tunteen, että ”Voi juku, kauan olen hoitanut lapsia”. Talossa käynyt jos jonkinlaista pientä persoonaa. Ihana tunne!!! *huokaus* Niin, pienistä asioista se taas minunkin päiväni koostui, ja silti koen ne suurina! Tästä on hyvä jatkaa! Huomenna paluu arkeen 24.6.2007 21.59 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Lemmikit, Ruoka, Rakkaus, Lapset, Parisuhde, Puutarhan hoito Juhannuksen vietto meni hienosti… Ihaninta oli, että koko lähiö oli hiljentynyt. Kaikki naapurit olivat lähteneet muualle… Täällä sielu lepäsi, ja täytyy sanoa, että nautimme hetkistä… Ehkä sopisimme hyvin maalle. Perjantaina kävimme koko perheen voimin juhannustorilla. Ostimme chilipaprikan ja kaksi tomaattia. Eipä muuta tullut sieltä mukaan. Nähtiin tuttuja ja juteltiin. Kävimme ulkona syömässä (liian usein jo). Sitten löhöilimme auringossa peiton päällä, kuunnellen musiikkia ja lukien lehtiä ja kirjoja… Poika meni enolle yöksii ja me tyttöjen kanssa nautimme auringosta ja hiljaisuudesta… Kävimme pyöräilemässä ennen juhannussaunaa… Todella ihana sattuma olikin, kun ajelimme hiljentyneessä pikkukaupungissa jossa meni yksi auto ohi, ja sieltä joku huiskutti ja heilutti kovasti. Auto pysähtyi ja siellä oli opiskelukaverini, jonka näin viimeksi v. 2005 kun valmistuimme lähihoitajiksi Juttelimme aikamme… Hän asuu siis toisella paikkakunnalla ja oli ohikulkumatkalla, ja oli miehelleen sanonut, että ajetaan meidän kaupungin lävitse, jos näkisimme Mamin… Ja mikä sattuma… Me tapasimme Tulimme kotiin, sauna lämpiämään ja sitten vihtoja tekemään Niin, en ole moista ennen tehnyt, mutta nyt mies nappasi pihakoivusta koivunoksia ja minä tein vihdan Kyllä, hyvä tuli, ja illalla sitten vihdoimme oikein olan takaa… Tytötkin lätkivät ja kävivät nakujuoksulla ulkona, jos vaikka näkisi sitten yöllä unessa tulevan sulhasensa. No ei näkynyt, vaikka keskimmäinen laittoikin 13 kukkasta tyynyn alle. Kokeilimme nyt sitä 13 kukkaa, kun viime juhannuksena oli se 7 kukkaa, mutta ei näkynyt sulhoja silloinkaan. Lauantaina ensiksi leikkasin nurmikon, mies trimmaili nurkkia ja sitten pesin kolme koneellista pyykkiä ulos kuivumaan. Myöhemmin sitten makoilimme viltillä ja kuuntelimme kesäbiisejä ja otimme aurinkoa kirjoja ja lehtiä jälleen lukien. Miehenikin malttoi vieressäni löhöillä… Kävimme myös uimarannalla aurinkoa ottamassa, mutta kylmä tuuli hieman häiritsi. Kyllä tytöt siellä sitten uimassa käväsivät, mutta vilohkaa kyllä oli… Tohusimme siinä sitten omiamme, ja kävimme mummulla ja papalla vielä iltateellä. Tänään olen kitkenyt rikkaruohoja ja mies käväisi yläkerrassa. Ei kauaa ehditty näitä puuhia tekemään, kun keskimmäinen veljeni tuli kullanmurun kanssa piipahtamaan. Avovaimonsa oli kampaajalla. Kun hän sieltä tuli, käväisi meillä ja lähti kullanmurun kanssa hänen vanhemmilleen grillaamaan. Veljeni jäi meille ja grillasimme siinä. Veljeni niin tykkäsi pallogrillaamisesta, ja nautti kovasti ”kunnon grillistä” Niin, kyllä siinä minunkin mielestä tunnelmaa ja omaa fiilistä on, ja ruoka paljon makoisampaa. Istuimme siellä terassilla kauan aikaa ja juttelimme kaikkea hauskaa. Käväisimme kysymässä isäänikin syömään, kun äiti oli kaksissa rippijuhlissa, mutta isäpappa oli jo syönyt, joten ei sitten lähtenyt mukaan. Makoilin siinä viltillä vielä auringossa ja nautiskelin viimeisestä vapaapäivästä… No, kohtahan niitä riittää ihan kunnolla taas, kun loma alkaa. Vaan on se ollut niin ihana nukkua kymmeneen asti aamuisin, se kuuden herätys alkaa jo tökkimään… Ei meinaa jaksaa moista. Ja ensi viikosta sitten alkaa jo työpäivä 6.15, tulee varahoitolapsia, ja herätys onkin sitten 5:45, ainakin, ellei jopa aikaisemmin. Tarvitsen aina kuitenkin sen puolituntia aikaa ennen työn alkua ihan itselleni… Mutta, sitten se kesälaidun kutsuukin jo. Keskimmäinen kovasti haluaisi että mensimme kylpylähotellilomalle. Emme ole koskaan käyneet, joten kertokaa, ovatko kivoja reissuja, ken sellaisessa on käynyt… Kissoja olemme hoitaneet, ruokkineet, silittäneet ja toinen kissa on kävellyt perässäni joka paikkaan. Oli jopa meidän verannalla viime yönä ”yökylässä” vahingossa, mutta oli luultavasti tyytyväinen, kun vasta 9 aikaan maukuili pisulle. Mutta, mukavaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille! Toivotaan aurinkoa viikkoon! Vapaa päivä 21.6.2007 20.58 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Lemmikit, Rakkaus, Lapset, Parisuhde, Terveys Eilinen päivä meni ihan tavanomaisesti työn parissa ja illalla menin keskimmäisen kanssa ”papan vahdiksi”. Hän oli kirurgisessa toimenpiteessä, kun ensi viikolla alkaa sitten sytostaattihoidot. Hänelle laitettiin ns. laskimoportti. Ja hän ei siis saanut olla yksin eilen illalla sairaalasta kotiuduttua eikä seuraava yötä. Äitini taasen meni Myyn kanssa, Myyn ”poikakaverin” syntymäpäiville. Minulle sinne oli myös kutsu, mutta järjestimme asian näin, koska poika oli äitini hoitolapsi ja ollut hänellä hoidossa 5v ja nyt hän lopettaa äitini luona koska menee esikouluun. Odottelimme siellä mummulassa n. 1½ tuntia ennen kuin pappa saapui. Ja olimme sitten toisen 1½ tuntia ennen kuin Myy ja mummu tuli synttäreiltä. Myyn oli määrä jäädä yöksi mummun ja papan luokse ja sinne hän sitten jäikin. Illalla me valvoimme aika myöhään, kun tänään minulla vapaa päivä. En ollut lainkaa kuullut, kun mies oli lähtenyt töihin. Heräilin siinä 8:30 ja ajattelin, että nyt on vapari, joten unta palloon ja nukuin sitten puoli tuntia lisää. Nautin kaikessa rauhassa aamuteen, leivän ja selasin Helsingin sanomia. Kipaisin katsomassa kissojen voinnin, eikä rouvia näkynyt missään… Olivat menneet ulos makuuhuoneen ikkunasta ja tapsinkin toisen sitten pihalla. Herättelin siinä tyttöä ja poikaa ja aloin siivoamaan. Heitin matot ulos, pyyhin pölyt ja pesin lattiat. Imuria en tällä kertaa näyttänyt kun eilen aika myöhään sen kanssa menin koko huushollin, joten harjalla hieman lakaisin ja sillä selvä. Kun siivous oli melkein suoritettu niin anoppi tuli käymään. Hänellä oli tuliaisia lapsille, kun olivat käyneet Tallinnassa. Rupateltiin siinä hetki ja katsottiin uusimmat valokuvat, joita hänelle annoinkin muutamia mm. niitä hänen avomiehensä duutsonikuvia sieltä mökiltä Sitten hypättiin fillareiden päälle ja lähdettiin kirjastoon… Ihme että sain isot lapset siis mukaan. Nyt kun eletään sitä vaihetta, että mihinkään ei voida lähteä mukaan, tai sitten lähdetään naama irvessä. Nyt kumpikin kiltisti lähti vai olisiko osa syynä ollut, että mainitsin, että poiketaan jäätelökiskan kautta. Rakastan jotenkin kirjaston tunnelmaa… Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmin siellä viihdyn. Se yksinäisyys ja rauha ja eteen tulee mitä ihmeellisempiä tarinoita… Onnekseen lapset ottivat kirjat ja hiljentyivät istumaan lukunurkkaan ja minä sain kolua siellä kaikessa rauhassa. Otin isälleni lainaksi taas sotakirjoja joista hän tykkää seka Kalle Päätaloja jotka ovat hänen lemppareitaan ja itselle löysin kaksi kirjaa. Toista olen hieman jo ahminutkin. Kirjan nimi on Hullujenhuone. Se kertoo 24 vuotiaasta masentuneesta naisesta, joka juoksee läpi näyteikkunan ja saa 160 haava ja pääsee mielisairaalaan. Pääsee siksi, että se oli hänen tavoitteensa, juuri päästä sinne, ei joutua. Ihan mielenkiintoinen. Matkalla sitten kävimme herkuttelemassa jäätelökiskalla, ja sieltä suuntasimme viemään kirjat papalle. Tykkäsi kovasti. Oli juuri peiton alla lepailemässä. Myy ja mummu olivat menneet kukkakauppaan. Olimme vain hetken ja tulimme kotiin. Matkalla tapasin sen yhden naapurin (josta kerran kerroin, kenen tytär oli ystäväni ja teki itsemurhan) juttelin tämän naapurin kanssa ja sovimme että hän tulee maanantaina sitten kylään työpäiväni jälkeen Todella ihana juttu! Kotona laitoin bikinit päälle ja makailemaan pihalle auringosta nauttien, hullujen huone kädessäni. En siinä kauaa ehtinyt olemaan kun mummu palautti Myytä kotiin… No, Myy meni omiin hommiinsa, etsimään kissoja ja kastelemaan kukkia, joten jatkoin vielä hetken makoilua, kunnes mies soitti, että pitäisi minun autoni hakea huollosta (ollut jo viikon) ja ei siinä muuta kun kuteet päälle ja menoksi. Grillattiin ja syötiin. Sen jälkeen menimme sohvalle miehen kanssa iltapäiväunille. Minä nukahdin taas heti ja mies siinä tuntui hereillä olevan. Jännä vaikka hän nukkui vain jotenkin kevyesti jos ollenkaan ja minä kunnolla… Tiesin ihan tarkkaan missä Myy on, kun hän sitä mietti herättyään. (Keskimmäinen kyllä piti Myytä silmällä torkkujen ajan). Myy oli naapurin koiran kanssa, ja on siellä vieläkin. Tiesin heti herättyäni, että hän on siellä. Poika on skeittaamassa, kohta saa kyllä jo kotiutua, olkoon nyt hetken. Istuin tuossa vielä verannalla. Se on ihana paikka juuri ilta-auringon laskiessa puiden taakse. Auringonsäteet kuitenkin lämmittää siihen. Luin kirjaa ja napostelin namia Nyt on hieman yöks olo Mutta, mutta… Huomenna saa sitten taas nukkua pitkään, se on niin ihanaa… Ja kaikille Mukavaa Juhannusta, olkaa varovaisia ja pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta!!! Mukava lauantai 16.6.2007 23.39 | si27 | Yleistä, Elämää, Henkisyys, Koti, Ruoka, Lapset, Remontointi Olipa mukava nukkua pitkään. Myy ja keskimmäinen heräili siinä 9 aikaan ja siinä vielä miehen kanssa köllöteltiin ennen kuin noustiin. Poika heräsi vasta 10.30 aikaan. Aurinkokin taas porotti mukavasti. Syötiin aamupala ja Myyn ystävä tulikin jo fillarilla meille. Tämä ”poikaystävä”. Lapset menivät ulos kirmailemaan. Isotkin menivät touhuihin mukaan. Ihan mukava kun hekin välillä vielä innostuvat ns. leikkeihin mukaan, vaikka se esimurrosikä pukkaakin kovasti jo päälle. Perjantaina hankin niille sellaisen kirjan ”Mitä minussa tapahtuu?” Toinen puoli kirjasta on tytöille ja kun kirja käännetään on asiaa pojille. Murrosikä juttuja siis. karvankasvuista, kuukautisista, rintaliiveistä, seurustelusta, sukupuolielimistä yms. Mielenkiintoinen on kirja ollut, sitä on molemmat isot lukenut totisina, onpa Myykin sen vilassut kuulemma lävitse Kun aamupala oli syöty, niin lähdin leikkaamaan nurmikkoa, ja taas tuli niin siisti piha. Mies on kolistellut yläkerrassa. Nurmikon leikkuun jälkeen säntäsinkin kampaajalle. Kauniin vaaleat kutrit taas. Kyllä kelpaa… Keskimmäinen tuli katsomaan hiusmalleja hänen seuraavaa kertaa varten. Kun minulla väri siinä kiinnittyi, niin kampaaja leikkasi tytön etuhiukset lyhyimmiksi. Tuli niin kaunis taas, kun tummat kulmakarvat tuli näkyviin. Kotiin tultuamme laitoimme hiuksiin sitten kevytsävytteen, sellaisen keskiruskean. Laitoin muutamia hapsuja folion sisälle, niin tuli sitten hieman raitojakin Oli tyytyväinen tyttö… Kotiin tultuamme oli sitten uusi yritys ravintolaan. Ja onnistui. Myylle otti eilinen niin koville, joten oli oikein reipas tyttö kun lähdimme. Keskimmäinen ja minä otimme lehtipihvin lohkoperunoilla, mies otti pippuripihvin ja Myy ja poika hampurilaiset. Myy kyllä totesi kotona, että seuraavaksi hän kyllä syö samanlaisen annoksen kuin meillä keskimmäisen kanssa. Oli siis onnistunut ja mukava reissu. Kotona hän tuumasi, että ”Arvaa äiti miksi olen viime aikoina ollut sellainen kiukkupussi?” Sanoin, että olen sitä itsekin ihmetellyt… Neiti vastasi ”Syy on sen kirjan, jonka minulle ostit…Killin kiukkupussi.” Ostin hänelle todellakin 2 vko:a sitten sellaisen kirjan jossa kissa kiukuttelee ja hän näkee tontun joka antaa tälle pussin… Pussia pitää puhaltaa aina kun kiukuttaa… Kissa puhaltaa itse hieman ja kiertää ympäri pitäjää ja aina kun joku kiukkuinen tulee vastaan, niin hän antaa siihen puhaltaa, kunnes pallo on niin täynnä että se poksahtaa. Alkaa satamaan vettä ja salamat iskevät. Sen jälken kaikkia naurattaa ja Killi menee kotiinsa hyvän tuulisena… Kirjan lopussa on runo, jonka laitan artikkelin loppuun. On meinaten aika hieno sellainen… Eli syy löytyi, mukamas neidin kiukkuun. Otin siinä iltapäivän vielä bikineissä aurinkoa ja luin yhtä ihanaa sisustuskirjaa, sellainen kuin”sisusta ulkona”. Oikein kivoja ideoita. Torkutkin siinä otin, oltuani vatsallani… Osaan kyllä tuon rentoutus meiningin todella loistavasti, yksi elementti jonka avulla jaksan yleisesti olla aina suhteellisen hyväntuulinen ja tasapainoinen. Osaan rentoutua ja olla vain juuri silloin kun siltä tuntuu, ja silti saan aina kaikki asiat tehtyä. Pyykit hulmusivat leppeässä tuulessa narulla ja aurinko kutitti selkääni. Edelliset punoitukset juuri tasoittuneet, joten saas nähdä miten nyt, en ole katsonut vielä Saunottiin ja syötiin hieman raksuja, äsken tytöt menivät nukkumaan ja poika lähti iltapäivällä enolle yökylään. Mies tuossa katselee Zen Cafeen konserttia telkkarista ja minä tässä samalla laulan… Olen autossakin kova laulamaan, mies ei laula koskaan. Mutta nyt alan houkuttelemaan tuota kultamurukkaa hetekkaan Tässä runo, olkaa hyvä!!! Kiukkusääntö Kun kiukuttaa, niin suuttua saa ja olla tosi äkäinen, ja räjähtää saa ja itkeä saa ja olla vaikka räkäinen. Lopuksi on oikein hyvä kinnolla vielä nyyhkiä ja halata ja supattaa ja sitten nenä pyyhkiä. Temppuileva lapsi ja kiukkuinen äiti 15.6.2007 19.09 | si27 | Yleistä, Elämää, Ruoka, Lapset, Lasten kasvatus Nyt täällä on niin kiukkuinen ämmä, että krrr**##… Niin… Ehkä olo kohta laantuu, mutta vielä ei ainakaan. Nimittäin keskimmäisen neidin kanssa koko päivä suunniteltiin, että ei tehdäkään illaksi ruokaa, vaan ensimmäistä kertaa mentäisiin koko perhe syömään ns. ravintolaruoka. Suunniteltiin jo mitä syötäisiin jne… Oli odotuksen tunnelma yllä. Lähdön hetki kun tuli, kaikki hieman siisti itseään. Mies kävi pesulla, poika vaihtoi puhtaat farkut, keskimmäinen sipaisi hiukset saparoille ja itse laitoin hieman lisää ripsaria ja vaihdoin myös vaatetta, Myyn piti laittaa farkut ja puhdas paita… Ja siitä se sitten alkoi… Hoh hoijaa… Miten jollakin oikeasti voi kaikki asiat olla niin vaikeita? Farkkujen vyö pitää kiristää aina siten että henki ei kierrä ja kun jostakin kotiin tullaan vatsa on niin kipeä liian kireästä vyöstä. Ei auta vaikka näytämme kuinka meidän muiden vyöt ovat jne… *huokaus* No, siinä se sitten taas kitisi ja natisi ja marisi… Minun mitta tuli täyteen. Tuon vyötempun tekee aina kun farkut laitetaan… Tykkää kotona sellaisissa trikoissa kulkea ja farkut eivät ole mieleen muutenkaan… Mittani tuli niin täyteen sitä samaa marinaa, että kirosin ja manasin aikani ja sanoin, että minulla on fiilis jo täysin mennyt, tänään ei sitten syödä yhtään mitään. Olkaa syömättä, ruokaa en ala tekemään koska olimme nimenomaan sopineet että ruokailu tapahtuu tänään näin. Päivällä kun lähdimme kauppaan, sama juttu. Nitisi pyöränsä kanssa ja lähtö oli aivan yhtä hankala. Sen vielä siedin, mutta tämä oli jo liikaa… Myyllä on tapana ihan joka lähtöön nostaa jonkinlainen ohjelma. Milloin sukat ovat huonot, milloin kengät, hattu, mikä milloinkin. Milloin on väärä paikka autossa jne… Loputon tarina… Todella loputon. *huokaus* Nämä vielä sietäisi jos olisi muualla töissä ja näkisi hänet vain iltaisin, mutta tässä kun 6 vuotta ollaan aina yhdessä oltu, niin mietin välillä… Miten ihmeen pitkä pinna minulla oikeasti on? Kuten olen kertonut kun en koskaan heistä oikeastaan erossa ole. Mutta joo, aikani kun karjuin, kaikki lähtivät kuka mihinkin häntä koipien välissä. Mies lähti yläkertaan remontin pariin, poika pyöräilemään ja keskimmäinen hyppimään tramboliiniin… Ja Myy, hän harhaili naama irvessä tuossa, kävi itkemässä yläkerrassa, tuli toiselle sohvalle, kun itse olin toisella ja sanoi ”voisin nyt lähteä”. Aikaa oli kulunut 45 minuuttia. Katsoin häntä syvälle silmiin ja sanoin ” Me ei enää mennä mihinkään, itse pilasit jälleen tämänkin reissun, kuten monet muutkin ja tänään kukaan ei syö yhtään mitään. ” Lähti parkuen pois… Olen todella topakka, kun sille päälle satun, hyvin, hyvin harvoin. Mutta tietävät kun ovat koitelleet muutaman päivän hermojani ja olen aika hyvin ne sietänyt, että kun piste tulee, se todella tulee. Moni varmasti järkyttyi. Mutta en ala lässyttämään tällaisessa asiassa. Toisaalta tekisi mieli ottaa poika ja keskimmäinen ja lähteä syömään. Mutta, taidamme tosiaankin syödä vasta iltapala-aikaan iltapalan ja ruoka jäi sitten ensimmäistä kertaa meidän perheessä väliin… Totta puhuen, kamala nälkä ja tekisi mieli huutaa, että lähdetäänpä sitten syömään… Mutta minut tuntien… Ehei, turha luulla että tapahtuu… Raaka äiti, ihan kamala, mutta kyllä se sillä tavalla on, että jatkuvaa koittelusta ei tarvitse kenenkään sietää, ei edes äidin. Ja kun se toden totta tapahtuu aina näissä lähdöissä… Ehkäpä todellakin oppii jotakin… Ehkäpä… Mutta, kyllähän tekin jo Myyn tiedätte Tänään siivosinkin tuossa iltapäivällä… jotta ei jäisi illaksi, että saisimme rauhassa nauttia tämän ”mukavan illan” perheen parissa… vaan eipä näy ketään Mukavaa viikonloppua!!! Koskettavan kirjan sanoma avarsi 12.6.2007 22.42 | si27 | Elämää, Hyvinvointi, Rakkaus, Lapset, Lasten kasvatus, Terveys Olen eilisestä asti ollut kirjan lumoissa… Kirja on Brooke Shieldsin kirjoittama teos ”Tuli sade rankka”. Se kertoo hänen vaikeasta tiestä tulla äidiksi. Tarina on koskettava ja se kertoo tähden synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, ja mitä enemmin sitä olen lukenut, olen tiedostanut jotakin omasta elämästä, joka tapahtui 6 vuotta sitten. Moni sanoi, että tuntuu kuin sinulla olisi jonkinlainen synnytyksen jälkeinen masennus, mutta en ole sitä ihan täysin vielä koskaan myöntänyt. Mutta tuon kirjan luettuani olen sitä mieltä, että tutut taisivat olla oikeassa. Olinhan silloin jo 3 lapsen äiti, tehnyt lastenhoitotyötä teinistä asti. Joten koko homma ei ollut mitenkään uutta ja sen ihmeellisempää, mutta oli kuitenkin. Taidan kertoa koko tarinan, niin onpahan sekin annettu ulos… Tämä on sitten pitkä juttu… Koko hieno millenium aika ei ollut kuitenkaan minun aikaani. Ostimme tämän talon, aloimme suunnittelemaan vauvaa ja sain keskenmenon. Keskenmenneen vauvan piti syntyä 15.07.2000, josta tuli sitten meidän hääpäivämme! Kuitenkin jouluna v. 90 sain keskenmenon, joka oli edennyt kuitenkin jo aika pitkälle. Keväällä- 00 olin kuitenkin jo uudelleen raskaana, eli Myy oli häissä jo minun vatsassani orastavana pikku neitinä. Minulla oli uuden talon pihan hoito, hääsuunnittelut, raskaus ja ikäkriisi yhtäaikaa päällä. Olin silloin niin vaikea ihminen, että moni jäi veneestä niihin aikoihin. Myyn odotus meni suhteellisen hyvin vaikka pelko kekenmenosta varjostikin aika pitkään minua, yhtä aikaa tuntui aika ahdistavalta uusi koti, omakotitalo isoineen pihoineen ja kolmen kerroksen sisäpinta-ala. Se siivottavan määrä… Koska olen ollut aina äärettömän siisti, ja toimelias, minua ahdisti se, että en pystynyt pihaa repimään rikkaruohoista ja sisätiloissakin meni kamalasti aikaa… Minua ahdisti hieman jo siis ennen kuin Myy edes syntyi. Kun Myy syntyi sitten helmikuisena auurinkoisena pakkaspäivänä puolen päivän jälkeen, mikään ei mennyt samalla tavalla kuin pojan ja keskimmäisen synnytyksessä, ei sinäänsä, ei ollut tarvekaan, mutta mikään ei mennyt yhtään hyvin. Itseasiassa heräsin edellisyönä kamalaan rutinaan vatsassani. Tuntui oikeasti siltä kuin siellä kuplisi jollakin tavalla ilmaa. Mutta ajattelin, että kuvittelin vain. Aamulla mies oli pojan kanssa muskarissa ja minä keskimmäisen kanssa kotona ja ponnistelin koko sen ajan. Vihdoin soitin äidilleni, että ehkä olisi syytä tulla meille, kun mies tulee pojan kanssa kotiin, taidamme lähteä synnärille. Äitini oli kauhuissan kun tuli meille. Hän sanoi, että minähän synnytän koko ajan, eihän tuollaisena saisi enää kotona olla. Niin, todella olin yli 7 cm auki kun pääsin sairaalaan. Ja ehdin siellä olemaan reilun tunnin kun synnytys alkoi. Kun kätilö oli puhkaissut kalvot, oli ollut lapsivesi jotenkin outoa, ja ottivat näytteen ja se oli lapsen kinaista ja täysin puuromaista ja vihreää. Siellä tuntui olevan niin paksua tavaraa, ettei lapsivettä tuntunut olevan lainkaan… Siinä meni sitten toivoni synnyttää jakkaralla, jolla olin kaksi muuta lastani synnyttänyt ja minä pitkänä ihmisenä en millään pystynyt olemaan makuuasennossa ja mukamas pitää sukan varsista kiinni, Jos pituutta on 176.5cm ja vatsan ympärys yli metrin, niin se ei vain onnistu. Kiroilin ja sanoin, etten synnytä, ellen pääse pystyasentoon. Lopulta todellakin ymmärsivät asian ja laittoivat kyykkyyn sängyn päätyyn, ja siinä se sitten jollakin tavalla onnistui. Kun Myyn pää syntyi, en saanut ponnistaa vaan nielu puhdistettiin heti… No, Myyn tulehdusarvot nousivat vuorokauden kuluessa ja hänet siirrettiin toiseen sairaalaan, ja minun piti jäädä eri kaupunkiin kuin vauvani, eri kaupunkiin vieläpä missä kotini. Siihen en suostunut ja pakkasin laukkuni ja sanoin lähteväni kotiin. Kummallista, kertaakaan kukaan ei mitannut verenpainetta, ei painannut kohtua ei tehnyt mitään. Minä vain lähdin ja vauva lähti ambulanssilla toiseen sairaalaan. Sain hänestä vain kaksi digikuvaa ja siinä se. Oli aika kamala tulla kotiin johon piti tulla pienen vauvan kanssa ja tulinkin rinnat täynnä maitoa ja yksin… Olihan minulla toki ihanat poika, tyttö ja rakas mies, mutta minun vauvani ei tullut kotiin meidän luokse… Taas minulta riistettiin vauva… Raskaita olivat reissut 45 km:n päähän aamu kahdeksalta ilta kahdeksaan. Hoitajat eivät antaneet lisämaitoa kuin öisin ja päivät minä imetin pientäni… Ja missä kunnossa olin. Väsynyt, viitta vaille rintatulehdusta poteva… Yöt menivät siten, että heräsin kolmen tunnin välein pumppaamaan maitoa vauvalleni seuraavaksi päiväksi. Onneksi saimme vuokralle sähkörintapumpun. Päivät kuluivat sairaalaassa houreessa ja illat kotona isompien lasten kanssa. Olin väsynyt… Onnekseen Myyn lääkkeet alkoivat vaikuttaa eikä hänen tarvinnut olla sairaalssa kuin 4 vrk:tta, mutta se tunti kahdelta viikolta, niin rankkaa aikaa se oli. Jo pelkkä jatkuva matkustelu… Kun Myy oli 3 vrk:n ikäinen, täytin itse 30 vuotta. Kotiin päästyämme sitten alkoikin aika, josta en jälkikäteen muista kuin pieniä välähdyksiä ja ne tuntuvat olevan öisiä hetkiä. Myy oli levoton vauva joka ei nukkunut päivisin eikä öisin. Vuoden aikana pisin putkeen nukuttu aika oli 3 tuntia. Kaikki muu oli sellaista pätkäunta. Jos Myy ei huutanut, poika kasteli sänkynsä. Hän oli yökastelija 7 vuotiaaksi asti. Kaipa ne päivät jotenkin meni… Poika kävi esikoulua ja me tytöt olimme kotona… Muistan kuinka ahdistunut olin, olin väsynyt, surullinen enkä viihtynyt kamalasti roolissani. Ensimmäistä kertaa koko äitiyteni aikana… tein kaikki rutiinilla, mutta en muistanut mitään. En muistanut olinko jo käynyt postilaatikolla, ennen kuin näin lumessa jalanjälkeni. Vehnäjauhopussi saattoi olla jääkaapissa ja lompakko ruokakaapissa… 7kk:tta meni siten, että imetin, imetin ja aina imetin. Koin sen tärkeäksi koska olimme Myyn kanssa olleet erossa alkuaikanamme ja korvasin menettettyä aikaa pakkoimetyksellä. Lapsi kyllä söi hyvin maitoa, mutta koska en ehtinyt koskaan hyvin syömään, niin maito oli laihaa ja muistan kuinka äitini sanoi kerran hyvin kauniisti ”Antaisit maitoa pullosta, tuo lapsi on selvästi nälissään”. Mutta EI, EI missään tapauksessa, minä imetin. Ja niin tein. Öisin vauva oli jatkuvasti hereillä ja olin niin univelkainen että minun oli vihdoin tunnustettava miehelleni, etten enää jaksa öisiä valvomisia… Kun vauva ei pelkästään syönyt vaan myös kitisi koko ajan… Mies ei ollut mitään oikein tiedostanut, että meidän yöt menvät sillä tavalla, koska vauva ei itkenyt suoraa huutoa ja minä tyynnytin häntä imetyksellä. Mutta silloin elokuussa en enää jaksanut. Pelkäsin tunnustaa heikkouteni, koska olin aina niin halunnut lapsia paljon ja yhtä’äkkiä en osannutkaan kolmatta lastani hoitaa kuten kaksi ensimmäistä. Mietin, kuinka voi mennä pieleen kolmannella kerralla. Eikö ensimmäisen kanssa yleensä ole hankalinta? Myyn kitinää alkoi sitten öisin kuunnella mieheni (miten hän jaksoi töissä käydä, en tiedä sitäkään), mutta enhän minä tietenkään pystynyt täysin nukkumaan. Äidinvaisto kun on sellainen… Lapsi kitisi toiset 7:kk:tta… Oli kiemurteleva ja ahdistunut ja itkuinen. Muistan kuinka neuvolan odotushuoneessa olin myös itse ahdistunut ja en nauttinut asiasta yhtään… Mutta neuvolassa kukaan ei huomannut mitään. Kunnes 1v neuvolassa lopulta sanoin, etten enää jaksa… Mutta lääkäri sanoi, kyllä se siitä rauhoittuu. Toivoin, että he laittaisivat vauvan unikouluun. Olin valmis luopumaan tästä hetkeksi, jos vain kaikki muuttuisi, mutta ei. Olin lihonnutkin koko rumban aikana n. 17 kg, painoin melkein saman kuin viimeisellä raskausviikollani. Olin väsynyt, turta, pelokas ja minulle oli tullut jonkin verran paniikkikohtauksen tyyppisiä oireita. Mietin monesti, että pitäsikö minun vain lähteä pois… Tai mitä jos jäisin auton alle, ihan vain vahingossa, niin kaikki tämä olisi ohitse. En halunnut kulkea enää missään vaan olimme koko vuoden lähes neljän seinän sisällä. Ihmiset tietysti luulivat, että haluamme vain olla rauhassa ja tutustua toisiimme, mutta ei se niin ollut. Olisin kaivannut seuraa, ilman mitään pyyteitä, mutta en jaksanut minkäänlaisia kahvituksia edes ajatella. Että pitäisi jollekin keittää kahvit ja vielä seurustellakin heidän kanssaan. Aloin erakoitumaan. Muistan sen päivän, se oli pitkäperjantai vuonna 2002… Kun Myy ensimmäisen kerran hymyili avoimesti. Hän ei ollut kireä, ahdistunut tai millään tavalla itkuinen. Soitin miehelleni ja sanoin, että nyt on tapahtunut ihme… Myy on jotenkin erilainen… ja siitä päivästä lähtien meidän perheessä alettiin nukkumaan. Poika oli lopettanut yökastelun ja Myy alkoi nukkumaan. Mutta se johtui ehkä siitäkin että hän oli jonkin aikaa saanut lisämaitoa, ei pullosta mutta mukista. Sekä tietysti soseita. Minä imetin häntä vielä 1,5 vuotiaaksi asti, kunnes neiti itse sanoi ”Ei kiitos”. Elin jotenkin hieman varovaista aikaa neidin kanssa. Hän oli äärettömän viisaan ja herkän oloinen lapsi… Mietin monesti, että kuinka en osannut tulkita tämän lapsen tarpeita, oliko vika minussa vai missä… Muistan kuinka en halunnut pidellä vieraiden vauvoja. Vaikka ennen en ollut pystynyt pitämään näppejäni irti vauvoista ollenkaan. Olin todella vauvarakas ihminen ja olisin aina halunnut kätilöksi, mutta kun Myy oli jaloillaan ja minun sylini tyhjä. Olin niin huojentunut, niin onnellinen ja päätin, etten ikinä enää halua lapsia, enkä hingu lähellekään vauvoja. Olin onnellinen ja laihdutin taas vanhoihin mittoihini. Kaikki meni mukavasti. Kerran eräissä lasten urheilukisoissa eräs äiti jolla oli pieni poikavauva (hän on kuntamme toinen neuvolan terveydenhoitaja, silloin äitiyslomalla) kysyi, voisinko pitää hetken hänen vauvaansa… Meinasin oikeasti juosta karkuun ja huutaa, en, en missään tapauksessa. Mutta sanoinkin, että toki pidän, mutta pelkään hieman vauvoja. Kerroin koko tarinan ja tämä nainen sanoi ” kamalaa, sinua on kohdeltu huonosti. Lääkärin olisi ehdottomasti pitänyt ottaa vakavasti toiveesi unikoulusta ja siitä että kärsit selvästi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, lääkäriä vastaan voisi nostaa jopa syytteen, hän on laiminlyönyt sinua, tehnyt virkavirheen” Samaan hengenvetoon hän sanoi, että on todella iloinen että minun ja mieheni parisuhde kesti tämän… Ja täytyy sanoa, se paransi sitä jopa… Niin karua kuin se onkin. Kaikkina näinä vuosina en ole ollut kiinnostunut vauvoista. Muille mukavia, mutta minulle ei kiitos… Kunnes Myy täytti 5 vuotta… Aloin ajattelemaan, että ehkä olisin nyt voimissani pienelle vauvalle… Aloin ehdottelemaan miehelle vauvasta, mutta hän ei lämminnyt, niin kovat arvet se häneenkin tuotti. Hän sanoi, ettei olisi valmis valvomaan, eikä olisi valmis samaan rumbaan mitä Myyn kanssa oli. Itselläni ailahteli kauan ennen kuin myönsin, että kyllä taitaisin vain valmis olemaan… Mutta nyt minulle ei tarjotakaan siemeniä Joten, suosittelen lukemaan kirjaa… Se on minulla vasta puolessa välissä, mutta se avarsi minua paljon. Mökki-ilta Duutsonien tapaan 9.6.2007 23.59 | si27 | Yleistä, Elämää, Ruoka, Lapset, Remontointi Heti aamulla kun silmämme avattiin, päätettiin tyttöjen kanssa lähteä uimarannalle. Rasvat ihoon ja menoksi. Mies jäi yläkerran remontin pariin ja poika jäi muuten vain kotiin. Niin paljon kuin tyttömme tykkää uimisesta niin poika välttelee sinne tuloa. Ei koskaan ole välittänyt vedestä, eikä osaa hirveän hyvin uidakkaan, vaikka pienenä rannalla meidän mukana roikkui. Ovat hieman eri maata siis. No, me naiset lähdimme. Juotavaa ja luettavaa mukaan. Olimme kolme tuntia, minä kärvensin nahkaa ja tytöt uivat ja touhusivat hiekasta kaikkea. Jotenkin tuntui, ettei siellä nyt liian kuuma ollut, eikä mukamas millään rusketu, mutta nyt kun katsoo peiliin, asia on hieman eri. Iho jopa hitusen punottaa, mitä minulla harvoin tapahtuu. Selkä on hieman karrella, mutta kyllähän se tuosta laskeutuu. Kotona sitten makoilin vielä ehkä tunnin tai pari. Lapset hyppelivät tramboliinilla ja pelasivat siellä jotakin taistelulajia… Sitten grillasimme ja söimme sisällä. Muut olisivat halunneet ulos, mutta ehkä olin itse ollut niin paljon ulkona ja koko ajan auringossa, joten sisälle tuli kattaus, voitin siis 1/4 heh. Oli makoisaa, grillattua maissia, tomaattia, kanaa, makkaraa ja uusia perunoita salaatin kera. nam. Mummu ja pappa kävivät lenkillä ja hetken rupattelivat siinä. Sitten aloimme pakata laukkuja, lähdimme anopin mökille. Isoimmat lapset tietysti rutisivat ja narisivat, etteivät halua. Mökeillä on aina mukamas niin tylsää. Siellä on hyvä ranta mutta hieman limainen pohja, koska puiden lehdet tippuilevat sinne. Mutta uida siellä voi ihan loistavasti. Matkalla mökille on iso skeittiramppi ja lupasin pojalle, että pysähdymme sinne, että hän saa skeittaa, ja niin teimme. Keskimmäinen neiti otti rullaluistimet ja hän siinä rullaluisteli ja Myy heitteli palloa, ja arvatkaas mitä minä tein no, otin aurinkoa. Paita pois ja bikinit esille siinäkin. Hyvä paikka löhöillä. Olimme siinä ehkä tunnin ja jatkoimme mökille. Mies meni Myyn ja keskimmäisen kanssa rannalle touhuamaan ja poika meni saunomaan. Me menimme pojan jälkeen saunaan. Ihana mökkisauna. Joimme teet ja kahvit raparperipiirakan kera. Ja makkarat grillattiin myöhemmin. Anopin mies on aikamoinen ”duutsoni” ollut aina. Ikää hänellä on 52 vuotta, mutta tänäisen illan perusteella voisin pitää häntä 25 vuotiaana. Otti siinä muutaman oluen ja sitten se alkoi… Kyllä oli lapsilla hauskaa ja meillä aikuisillakin myös… Ensimmäiset temput taisi olla ihan puujaloilla käveleminen, pyörällä väärinpäin ajaminen ja puuhun kiipeäminen. Kun hieman aloin yllyttämään, että mitäs kaikkea muuta tämä ”pelle” osaa, niin sitten tuli pyörällä veteen ajaminen ja puujaloilla sinne kävely. Yms. Tosi hurja äijä… Sanoinkin, että kun pukisi hänet klovnin asuun ja lasten kutsuilla tekisi ”temppujaan” olisi monella suu auki hämmästyksestä… Hän on aina ollut tuollainen ja kertoi, että veljiensä kanssa jo todella nuorena tekivät kaikenmoisia ihmeellisiä temppuja. Jos olette Duutsoneja katsonut, tiedätte kyllä. hurjia poikia, aika hullujakin siis. Mietimme siinä, että miten jotkut ovatkin niin uhkarohkeita, melkein tyhmiä noissa jutuissa. Duutsonien temppuja aloimme miettimään, ja itse meinasin, että ainut temppu jonka voisin tehdä on, tikkatemppu… Yök. Tiedättekö sen, kun toisella mahaan piirretty tikkataulu ja siihen sitten toinen heittää, naps, naps… Yök, mutta juu, siihen jäisi minun temput. Puolustin, että kun ei tatuointikaan tuntunut kamalalta niin tuskin sekään… Mutta, mutta, en mene kokeilemaan…Hurja ukko tuo minun ”puoli appiukkoni” Sopisi vaikka sirkukseenkin… Hän on muutenkin sellainen, joka jaksaa lasten kanssa touhuta, juosta niiden kanssa ja hölmöillä. Lapset tykkää hänestä. No ilta meni todella nopeasti siinä katsellessa temppuja. Olimme kotona vasta joskus 22 aikaan. Pojalle oli luvattu yökyläily enon luona, ja sinne hän sitten vielä suuntasi. Keskimmäinen alkoi kinuumaan ranskalaisia nakkikioskilta kotiin tultuamme ja mies lähti tämän kanssa vielä yöruokailuun fillareilla. Minä luin Myylle sadun ja laitoin tämän nukkumaan. Nyt on molemmat neidot nukkumassa. Saas nähdä kuinka hurjia unia näkevät tämän illan hassuista tempuista. Itsekin voi volttia tehdä unissaan, ken tietää! Aurinkoista sunnuntaita! Itselläni taitaa kaiken riennon jälkeen huomenna olla lakananvaihto- ja pyykkipäivä!!! Pikkuiset pölypussit 6.6.2007 22.34 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Koti, Rakkaus, Lapset Aamulla kävimme lasten kanssa terveyskeskuksessa hakemassa eräs resepti jonka uusin. Terveyskeskus on ihan toisella puolella tietä, matkaa ei siis paljoa ole. Lapsoset kävelivät kaikki letkassa. Hauskan näköistä kun viisi pientä käsikkäin. Puhua pulputtivat asioita ja matka sujui hitaanlaisesti, mutta mikäpä kiire meillä on. Ei mikään. Hoitaja joka antoi reseptin on ihmeellinen nainen. Hän on aina jokseenkin sen oloinen, että ”voi tavaton, pitääkö noitakin palvella?” Mietin monesti, että kuinka ihmeessä joku valitsee sellaisen työn jossa oikeasti pitäisi olla palvelualtis ja huomaavainen, ja sitten siellä ollaan naama rutussa… Tämä hoitaja on aina samanlainen, aina yhtä yrmeä… Kuumin aika oltiin siestalla sisätiloissa turvallisesti helteeltä. Pienet menivät päiväunille ja isot touhuilivat omiaan. Kuuntelin, että siellä tulevat eskarilaiset puhuivat rakkaudesta. Minulla on nyt Myyn lisäksi kaksi samanikäistä poikaa hoidossa. Tämä varahoitolapsi on äitini hoitolapsi, jonka Myy on siis tuntenut koko ikänsä. Hänen varahoitopaikkansa on sitten aina äitini lomien aikana minulla, kuten nytkin. Tämä poika sitten puhui Myylle, että hän rakastaa Myytä, ja pitää tätä tyttöystävänään. Myy sanoi, että hän ei ainakaan poikaa rakasta, ja jos niin on hän ei taida edes olla ystävä. Silloin puutuin hieman juttuun, että miksi se Myy neiti noin ärhäkkä on. Mutta rakkaus asiat eivät ole nyt kuulemma Myyn mieleen lainkaan, ja niistä ei siis saa edes puhua. Poika sanoi, että hän kyllä ensi kuussa kutsuu Myyn synttäreilleen… Tämä on muuten sama poika joka oli Myyn synttäreillä talvella. Se ainoa poika tyttöjen joukossa. Joten hm… taitaa Myylläkin hieman roihuta jotakin tätä poikaa kohtaan. Oma poika ja keskimmäinen on hieman olleet ”mitäs tässä nyt sitten tehtäisiin” meiningissä. No, itsepä valitsivat nyt löhöloman. Tyttö kyllä iltapäivällä sitten lähti ystävälleen yökylään. Poika tuossa oleillut vain. Päivällä kävivät sentään mummua ja pappaa katsomassa… Iltapäivällä sitten tulikin yllätysvieras. Kullanmuru äitinsä kanssa. Hoitolapseni ja kullanmuru sitten menivät kuin pienet pölypussit pölyisinä. Sitä kun käyvät välillä hiekkalaatikolla, sitten löytää isojen kivan vesikipon ja sitten hieman kutittaa nenää ja hieraistaan pikkukädellä, niin voi mahdoton minkä näköistä porukkaa sitten pihalla liikkuukaan. Peput pölyisinä jatketaan pitkin nurmikkoa… Huvittavan näköisiä kyllä ovat. Kun hoitopoika haettiin niin kullanmuru sitten poikani kanssa hyppi tramboliinilla. Minä ja äitinsä juoksimme ympäri kehää kuin turvajänikset, ettei kullanmuru tipahda. Poika kyllä osasi niin hienosti pientä pölypöksyä suojata. Neiti osasi kyllä hyppiä niin mahtavasti ja ikää on pikkuisen vajaa kaksi vuotta. Otin heistä hieman valokuvia. Oli niin mukava iltapäivä. Veljenikin sitten saapui seuraamme. Joimme kahvit ja teet. Siinä seurustelun lomassa sitten ovelle tulikin naapurimme punainen pelargonia kädessään. Olin hieman ihmeissään, kunnes selvisi että he olivat saaneet lapselleen hoitopaikan minun luota. Olivat sitä kovasti toivonneet ja tänään sitten olivat saaneet tiedon. Sanoinkin, ettei minua ole koskaan vielä lahjalla muistettu ennen hoidon alkua. Vasta kun se sitten päättyy. Mutta todella hieno elehän se oli ja minä olen myös tyytyväinen että naapurin lasta saan hoitaa. Ihana pieni tyttö siis tulossa syksyllä hoitoon. Ikää hieman yli 1 vuotta. Saunoimme sitten tuossa illalla ja tarpeen olikin. Tuolla pihalla kun noiden pienten pölypussien kanssa menee, niin itse on hieman samassa kunnossa… pölyinen ja hikinen… Mutta sellaista se kesä on!