Vappu aaton yö…
Tuossa mieheni kanssa mietimme, että nuorena sitä aina heiluttiin jossakin pippaloissa näin vapun aaton yönä, mutta nyt niin mukava olla vain kotona saunan raikkaana yöpuvussa… Ei tulisi mieleenkään lähteä hengailemaan mihinkään… No, en jaksaisi edes… Kuudelta herännyt ja yli 10 tuntinen päivä takana töitäkin.
Onnekseen oli vain kaksi pikku poikaa, joten vähän niin kuin puoli vapaapäivä, vaikka tuntimääräisesti olikin taas tosi pitkä. Ja hassuinta, että sama lapsi aina aamusta ensimmäinen ja illasta viimeinen… Muut tulevat ja menevät hoitopäivän välissä… Semmosta se.
Ollaan ulkoiltukin aika tavalla, vaikka kylmä tuuli siellä on ollut ja nivelissä vihloo, mutta raitis ilma se hyvää silti tekee… Miehellä ollut vapaapäivä, ja olikin aamupäivän ulkoilusta mukava tulla sisälle, kun ruoka oli valmiina, samoin iltapäivän ulkoilusta, kun päivä päättyi, mukava tulla sisälle, kun mies oli imuria jo heiluttanut, poika ottanut tiskit koneesta jne. Kyllä minulla on ollut tänään reippaat miehet! Kertakaikkiaan. Nämä ovat ne rakkauden osoitukset minulle, joita pidän tärkeinä. Enpä kaipaa turhia timantteja, kultaa tai muuta luxusta… Joskus kyllä kukkakimppu on kiva! 
Mummu (äitini) oli tehnyt tänään munkkeja, ja tulivat siinä iltaa istumaan papan kanssa. Söimme ensiksi nakkeja ym. vappuruokaa ja sitten munkkikahvit päälle. Naureskelimme kaikenmaailman asioille…
Myy, poika ja mies menivät vielä iltalenkille saattamaan mummua ja pappaa kotiin, minä en enää nenääni 2 tunnin iltapäiväulkoilun jälkeen ulos laittanut, vaan touhusin muita juttuja sen aikaa.
Illalla saunottiin, syötiin herkkuja ja katselimme telkkaria… Myy meni nukkumaan hieman muita ennen, ja isot menivät hetki sitten. Josko mekin miehen kanssa hetekkaan kohta hypähdämme… No, ei ihan kirjaimellisesti kyllä hypitä. Minun luuni rasahtaisivat varmasti poikki ja selkä vetäisi kramppia seuraavan viikon. Joten ihan hissun kissun vain…
Mukavaa Vappua kaikille lukijoille!!!
Niin pientä
Eilinen lauantai meni vain hujauksessa… En tehnyt oikein mitään. Alakertaan menevän rappukäytävän sain sentään siivottua. Imuroitua saunaan saakka, ja saunan siis myös. Sekä pesin lattiat ja siistein muutenkin paikkoja. Jotenkin tuntuu että juuri tuonne alakertaan meneville portaille kertyy aina sitä sälää, jos jotakin. Lakanan vaihtopäiväkin olisi ollut, mutta yksinkertaisesti en vain jaksanut. Menin jo ajoissa nukkumaan, ja itseasiassa, kun menin, niin mies jäi katsomaan telkkaria ja kun heräsin hän oli jo olohuoneessa. Vitsailinkin, että liekö ollenkaan käynyt hetekan pohjalla. Mutta oli hän. Minä vain nukuin jälleen kerran niin hyvin ja niin pitkät unet.
Tänä aamukaan ei oikein meinannut lähteä liikkeelle. Lapset tekivät pojan jouluksi saamaa pyöreää maapallopalapeliä ja saivat sen valmiiksi. 600 palasta siinä taisi lähemmäksi olla. Hieno tuli. Siitä on nyt sitten tiirailtu kaikki maailman kolkat. Hieno idea tuo kolmiulotteinen palapeli. Wau!
Sain ne petivaatteetkin ulos tuulettumaan ja pyykkikoneen pyörimään muutaman kerran. Ulkona sopiva tuulenvire pyykeille. Ainoastaan Myyn pyykki jäi sisätiloihin kuivumaan. Hänelle tuli viime keväänä paha siitepölyallergia, joka nyt näyttänyt taas merkkejä. Lääkityksellä pysyy kuitenkin kurissa. Mutta hänen pyykkiä en vie ulos kuitenkaan. Varmuuden vuoksi niin.
Sain vaihdettua lakanat, ja menimme mummulle ja papalle letuille. Äitini tekee kenties maailman parhaat letut. Istuimme ja mietimme kesäsuunnitelmia. Pappa niin haluisi viedä lapset kalaan ensi kesänä, kenties viekin… Viime kesänä se jäi, vaikka niin kovasti sitä suunnittelimme. Mutta josko tänä kesänä sitten. Myy varsinkin tosi kiinnostunut asiasta.
Pyöräilimme kotiin, Myy oppi viime viikolla ajamaan ilman niitä apupyöriä ja olipa aika jännä ajella omalla pyörällä siinä mukana, kun ennen aina ne apupyörät jäivät junnaamaan ties mihinkä, niin nyt niin sujuvaa tuo ajaminen. Kivaa touhua itseasissa.
Olen kipuillut taas niin kovasti, että mietin tuossa äsken, että voiko jopa kipuun kuolla… No, ehkei kuitenkaan, mutta kyllä se vie voimia ihan järjettömän kovasti. Tuntuu että ihmisen sisäkalutkin hajoaa kohta pieniksi palasiksi, sen saatanallisen kivun riivaamana. Se on niin kovaa ja riepovaa, mutta eihän tässä muutakaan voi…
Niin pientä on ollut tekemiseni, eipä juuri mitään siis. Huomenna normaali työpäivä, lapsilla koulua, mutta miehellä on vapaapäivä. Mies saakin tyrkätä korvatulpat, jotta saa aamulla hieman nukkua pidempään… Yritän pitää pienet hoitopojat hiljaisina. Siinäpä saakin käyttää mielikuvitusta kerrakseen. Pojilla ikää 2 vuotta, että ei niin helppo homma. Mutta, mutta, nyt menen kipuilemaan sängyn pohjaan…
Mukavaa Vappua!!!
Sielun hoitoa
Tämä aurinkoinen päivä on hivenen hoitanut sieluani… Jokainen hankkii voimansa erilaisista asioista… Minä saanut taas tuosta auringosta ihan hitusen energiaa tähän väsähtäneeseen sieluuni. Tänään on ollut jollain tavalla rauhallinen olo, vaikka lapsia onkin ollut yksi ”ylimääräinen”, varahoitolapsi… Mutta kyllä tuo työkin oman annoksensa ja panoksensa vain antaa…
Olemme olleet todella paljon ulkona. Eilen siinä lasten kanssa rapsuttelin hieman kukkapenkkejä ja siistin kukkapenkin kivetyksiä, tulipas taas siistin näköistä. Tänään olen ottanut ulkoilut lapsista nauttien. Heidän kanssaan touhuillen jne. Muutama koneellinen pyykkiä on huljunnut tuulessa… Ja pyykkikori onkin tyhjä. Mukavaa, koska vastassa on lakananvaihtoviikonloppu. Joten pyykkiä kyllä tiedossa mukava määrä taas.
Eilen uskalsimme käydä mummua ja pappaa moikkaamassa taudin jäljiltä. Grillailtiin lasten kanssa ja juteltiin muutama tunti… Pappa ja mummu sitten saattoivat meidät kotiin ja ottivat vielä Myyn hetkeksi pyöräilemään ja kun tulivat takaisin oli Myyn apupyörän varsi katkennut. Neidillä on siinä toinen apupyörä roikkunut hieman kuin henkisenä tukena, ja eipä sitä siinä ole oikein tarvinnut. No, kävin tietenkin tien poskessa katsomassa kuinka ilman apupyörää ajetaan, ja sujuihin se. Luulin että neiti menee ekalle luokallekin vielä apupyörät kolisten, vaikka tiedänhän minä, että jokainen oppii ajallaan. Poika oppi taidon myös vasta esikouluiässä, kun keskimmäinen neiti taisi olla n. 4vuotias.
Eilen hieman pojan kanssa teimme illalla nettiostoksia. Hänelle tilattiin farkut ja boksereita ja itse tilasin yhdet housut sekä verannalle beigeruudulliset tyynyn päälliset, samaa sarjaa mitä siellä olevat verhot ovat. Itselle pitäisi lisääkin vaatteita ostaa, mutta kun ei vain ikinä pääse mihinkään kaupoille. Tänäänkin työpäivä n. 12 tuntia, joten sen jälkeen ei kyllä mihinkään jaksa painella. Vielä jos joutuisi sovituskopissa vaatteita vaihtelemaan…
Mies kävi kaupassa ja osti herkkuja, niin että napa rouskuu ja oksettaa, kun niitä syömme. Nyt kyllä sairastelun jälkeen maistuukin todella hyvältä, ja ollaan muka hieman ansaittukin. Päästin jopa keskimmäisen kanssa laihtumaan siinä makoillessamme. Molemmilta taisi muutama kilo lähteä, vaan nopeastihan ne takaisin tulee, ja varsinkin minun kohdalla se oli vain hyväksi, että lähti. Tyttö näyttää kyllä nyt niin laihalta, että kiloja on kerrytettävä hänelle. Oli ollut juuri terveydenhoitajan vastaanotolla ja tämäkin oli sanonut, että hieman painokäyrä jäänyt alakanttiin.
Ihana vain öllötellä tänään ja nautiskella vain olemisesta… Nyt, kun tämä psyykkinen puolikin tuntuu olemaan rauhallisessa fiiliksessä… Ainakin nyt hetken taas… Ensi viikolla voi olla rankkaa taas kaiken kaikkiaan, joten nyt tästä hyvästä hetkestä nautin…
Nautinnollista viikonloppu!!!
Kuntoutukseenko?
Tänään kävin siellä lääkärillä kuulemassa selän lausunnon. Jännä, mutta kuvat olin tulkinnut aivan oikein. Lääkärin vikaa minussa.
Leikkauksestakin puhui, mutta kuntoutusjakso kuulosti hyvältä. Olisi hienoa oppia elämään vaivan kanssa sillä tavalla että arki rullaisi, eikä selkä vihoittelisi koko ajan… No, katsotaan mihin saumaan tuo kuntoutusjakso sopisi, kun en osaa lapsista erossa olla. Kun en ole koskaan sellaisia aikoja ollut… Mutta, menen kyllä, kunhan sen itselleni vain ensiksi sisäistän. Ja tässä on tärkeämpi jakso edessä, jotenka, asia kerrallaan…
Nyt tuntuu, että täällä olisi taudit ohi ja huomenna taas työt alkavat. Pelkään vaan kovasti, josko hoitolapset saaneet varahoidoissaan uusia tauteja, ja taas saamme niitä. Mutta nyt aion olla tiukka, enkä ota kylläkään sairaita lapsia tänne, ettemme uudestaan saa tauteja ihan lähiaikoina. Koska meidän rakkaalla ihmisellä on huomenna erittäin tärkeä päivä, ja meitä tarvitaan pian… Pelkään huomista hänen takiaan ihan mahdottomasti!!! *huokaus*
Tänään pesin taloa nuhasta. Imuroin ja pesin lattiat… Siistin paikkoja ja ja laitoin muutenkin taas kotia kuntoon. Tuntui hyvältä olla terveenä ja pirteänä tekemässä tavallisia arjen askareita. On se kumma miten ihmisen arki vaan niistä pienistä asioista syntyy ja miten tärkeitä ne ovatkaan… Jos joutuisikin yllättäen olemaan pitkän aikaa sänkypotilaana… Olisi se todella kamalaa.
Mutta… Päivä kerrallaan… Vaikka pelkään ihan kamalasti nyt jokaista uutta päivää…
Mökkihöperön päiväkirja
Voisin vaihtaa tämän blogini nimeksi tuon otsikon. Olenko kohta ollut viikon täällä tuvassa? Kyllä, viikko siitä tulee tänä iltana… Luulisin niin. Otin lääkkeen ja pystyn tässä hieman istumaan, ja höperöimään… Sellaiseksi nimittäin kohta tulen. Juu, päivät ovat menneet johonkin, onneksi huonot ilmatkin, niin ei sillä tavalla sitten haittaa. Ainoastaan hyvä sää sallisi sen, että joku voisi tuossa ulkona piipahtaa juttelemassa. Vaikkapa isä ja äitini. Täällä kun on, niin unohtaa kohta miten jutellaan, ylipäätänsä…
Kyllä, hieman ahdistaa jo. Onnekseen äitini on hakenut Myytä hieman metsälle valkovuokkoja keräämään (niitäkin jo) ja sitten ovat kaupoilla käyneet. Minulla kun nyt tuota lämpöilyä ollut ja mennyt ja sitten kurkku täynnä ajoittain limaa, ja luulenpa että keuhkot ovat hieman tukossa… Hengitys hieman haipakkaa ja kaiken tämän makoilen seurauksena sitten tuo minun ihanan kunnossa oleva selkäni on sitten taas sököä sökömpi…
Ei ole asiat hyvin ollenkaan… Myy yskii vielä pahasti… Onneksi poika ja mies säilyneet terveinä ja keskeimmäinenkin meni naama loistaen kouluun. Soitti koulun jälkeen, että hän menee kaverilleen, ei jaksa tänne tautilandiaan tulla. Hyvä niin, johan toinenkin täällä virui viikon… 
Olen lukenut kovasti selkäkirjoja ja hieman on avautunut oman selkäni laita lisää… Aikamoisessa kunnossa onkin. Sitkeästi olen sen kanssa mennyt vaikka vaivat ovat monenlaisia. 5 vuoden aikana ehkä 2-3 kertaa sen takia sairaslomalla. Muuten täällä vaan lasten kanssa yritetty olla, vaikka välillä lähes halvaustilassa. Saas nähdä mitä se lääkäri huomenna sanoo.
Olen lukenut myös sisustuslehtiä (tietysti) ja tänä aamuna kun tuntui olo eilisen lääkkeen jälkeen hyvältä, niin tyhjensin koko verannan tavaroista, imuroin, pesin lattiat ja laitoin uuteen uskoon. Kaipa siinä tunti- kaksi meni ja oli niin mukava olo. Psyykkisesti ja fyysisesti. Mutta sen jälkeen sitten olenkin taas makoillut sohvalla… Sain kyllä sinne verantaan paljon uutta inspiraatiota. Esim. löysin netistä ihanan vaniljan värisen vintage vitriinin. Todella suloisen sellaisen. Sen sitten sinne hankin. Tilaan samasta putiikista myös sellaisen taulun eräälle Rakkaalle ihmiselle, joka tarvitsee nyt suunnattomasti voimia, taulussa lukee ” Siellä missä on rakkautta, tapahtuu ihmeitä”. Näin toivon tapahtuvan…
Tämän Rakkaan ihmisen takia myös minun ja lasteni pitäisi ehdottomasti parantua tästä flunssasta, erittäin tärkeää olisi näin tapahtua. Tämä on se asia, joka pysäytti elämäni viikko sitten. Se pysäytti pitkäksi aikaa… Ja aika tulee olemaan erittäin raskasta, vaikeaa, epätietoista aikaa… Siksi olen myös niin vihainen tälle selälleni…
Sellaisia tänne… Yksinäinen alkaa olemaan ihmisen olo. Kun joku tiellä kulkee, mieluusti kurkkaa, kuka se siellä menee. Tulee jo mieleen ”Taalasmaan Ulla” Mutta eiköhän tästä kohta jaloilleen tämäkin mummo nouse…
Nyt heitelkää minulle hyviä nettisivuja, joissa voin surfailla, aina kun istua jaksan hetken aikaa. Naapuri tuo onnekseen nuo sisustuslehdet postilaatikkoon, että hieman aika kuluu paremmin…
Kaikkea kivaa!!!
Mitä ei voi muuttaa, se täytyy sietää.
Eurooppalainen sananlasku
Selkäni mun
Tänään sain magneettikuvan tulokset… Lääkärin lausunnon saan sitten keskiviikkona… Itse sitä lukenut, tulkinnut ja netistä etsinyt tietoa… Hoitaja sen vilaisi, ja sanoi ”monenlaista”.
Kyllä… siellä oli sitten vaikka mitä, vaikka muille jaettavaksi… Yritän nyt sulatella tätä…
Aina vain kipeänä
Minulla nousi yli 38 kuume… Keskimmäinen hilkulla 37 ja Myy jo jaloillaan… Olen maannut sohvalla koko päivän… Ja tietysti lonkat särkee, jalat särkee, selkä särkee… Tuplasti kovemmin mitä yleensä… Ja ruikuti, ruikuti, rui…
Olen pelistä pois… Täysin pois… Ei muuta kuin makaamaan… Aurinkoista viikkoa teille!!!
800 e kuvat hyllyllä
Nyt on lähestulkoon 800e hienot selän ja lanteen kuvat hattuhyllyllä… Niinpä- kun vain tietäisi miltä niiden pitäisi näyttää… Kyllä minä niitä jo ihan nopeasti kävit tiirailemassa ja tulkitsin, mitä tulkitsin, jännittävää sitten osasinko edes oikein tulkita. Niin, kuvien hinta on n. 790e jos olisin yksityisesti mennyt olisin niistä likimain 400e joutunut pulittamaan… Mutta kaupunki maksaa.
Kuvaus oli mielenkiintoinen ja totta tosiaan jos olisi ahtaanpaikan kammo, siltä ei ehkä voisi välttyä… Putki oli todella ahdas ja ääni oli mellastava. Ihan kuin olisi viemäriputkeen tungettu… Sain kyllä valita musiikin, jotta se koneen kamala möly ei ihan tärykalvoja riko. Otin sitten Ressu Redfortia… Oli kyllä hieman liian surullinen valinta. Meinasi tippa väkisin tulla, ja kaikki viikon tapahtumat mieleeni, mutta kun siellä puolen tunnin sessiossa putkessa ei saanut liikkua, joten pakko oli niellä kaikki vaan sisuksiin. Mutta, nyt on sitten kuvat. Tiistaina menee sitten tämä hyvin pitkään odottama tietoni lääkärilleni ja siinä se… Ehkä, ehkä ei…
Myyn ja keskimmäisen ”sairaanhoitajana” oli tätinsä. Pelkäsin todella kovasti jättää melkein 40 asteisen lapsen 16 vuotiaan seuraan, mutta sovimme että hän mittaa Myyn kuumeen 15 min välein ja kirjaa ylös. Ja jos olisi siihen 40 asteeseen napannut, olisi soittanut äidilleni. Äitini kun ei nyt päässyt sairaanhoitajaksi tänne.
Menomatkalla sain kaksi kuumemittaustulosta, ja uskalsin siis mennä tötteröön puoleksi tunniksi. Heti kun tulin sieltä ulos sain kuumeinfoa… Jotenka hyvin täällä oli mennyt. Mutta sitten se alkoikin…Myy aivasti ja sitä veren määrää… sitä suorastaan syöksyi, syöksyi… Se oli niin karmeaa. Kuume oli taas melkein 40 astetta, lapsen silmät olivat niin turvoksissa iho sinertävän liila ja sitten se veren määrä… Näin jopa lähihoitajana meinasi taju lähteä. Myy pysyi rauhallisena ja mieheni tyrehdytti verta, minä varmuuden vuoksi pirautin TK:seen joka oli juuri sulkemassa oviaan. Onnekseen siellä mukava lääkäri joka antoi sitten hyviä vinkkejä ja sanoi, ellei 5 min päästä ole tyrehtynyt, soitamme uudestaan ja hän odottaa siellä… Todella reilua palvelua. Normaalin vuodon kyllä ymmärrän, mutta tuollainen valtava verimeri… Hui.
No, se tyrehtyi ja alkoi kolmeen kertaan uudestaan. Pulppusi ja syöksyi… Se oli niin karmeaa. Kaiken tämän kauhean viikon hässäkän jälkeen meinasi jo minultakin itku päästä. Vessa oli verta täynnä, sitä paperia, seinät, vaatteet… Ja loppua ei näkynyt, ennen kuin kahden tunnin kuluttua.
Hieman nyt yö pelottaa… Voi mahdoton sentään. No, mies on nyt nukkunut sohvalla, ja minä aina sairaan kanssa hetekassa… Mutta maanantaina minun pitäisi ottaa hoitolapset, koska oma vointi kai jo alkaa hieman helpottamaan, tosin olen vielä tosi nuhainen ja kurkku kipeänä sekä erittäin veto pois. Huomenna käymme näyttämässä itseämme terkkarissa. Ehkä saisin lisää sairaslomaa, olisin kyllä niin sen tarpeessa… Henkisesti ja fyysisesti.
On niiiin sekava olo yhä vain, ja aina vain kurjempikin… Mutta nyt pitää täysillä keskittyä tähän paranemiseen täällä, muuten ei hommasta tule yhtään mitään…
Huomenna onkin kampaaja tosi aamulla, mutta ihmeellistä, sekään ei tunnu missään, eikä yhtään ilahduta, niin kuin yleensä. Mutta, tokihan sinne menen…
Teille, mukavaa viikonloppua!
Pysähtyminen
Päätin kuitenkin kirjoittaa… Se selvittää omaa oloaan, vaikka kukaan ei ymmärtäisi sanaakaan… 17.4. Oli elämäni pysähtymisen paikka. 18.4 täytti keskimmäinen 10v. Hän sanoikin, ”Äiti, ei ollut paras syntymäpäiväni” Hän sai myös tämän uutisen ja samaan aikaan poti 39 kuumetta…
Kuten olen teille monesti kertonut, että olen saanut elää onnellista elämää omassa pienessä ympäristössäni. Elämä on kohdellut minua hyvin, ainakin niin koen, vaikka vastoinkäymisiäkin on riittänyt, kuten kaikkien elämässä. Mutta silti koen, että ei ole ollut kuin muutaman kerran todellinen hätä…
Nyt elämäni on oikeastaan seisahtanut paikalleen… Ensinnäkin olen ollut (luulisin että minulla ja tytöillä on angiina) olemme olleet sängyn pohjalla. Kipeinä, kuumeisina. Olen yrittänyt silti hoitaa arjen askareet normaalisti… Mutta erittäin sumuisissa merkeissä…
Huomasin juuri, että olemme syöneet maksalaatikkoa ja pitsaa kolme päivää… nyt oli pakko soittaa äidilleni, josko hän teksisi perunamuusia ja jauhelihakastiketta… Jotta tästä paranisimme… Se olisi tässä raossa todella, todella tärkeää…
Kaiken tämän sekamelskan sekaan tilasin ajan sinne lannerangan magneettikuvaan. Eilen tilasin ja tänään se sitten on kello: 15:00, oli mitä oli ja tuli mitä tuli, enää ei ole mitään menetettävää eikä edes pelättävää… Niin ne asiat vain kääntävät kelkkaansa, niin kummallisesti, niin oudosti. Yhtäkkiä mikään tuommoinen kipuilu menettää täysin merkityksensä, ja suoraan sanotuna koko homma alkaa ottaa päähän ja suututtamaan… Niin se nyt menee… On niin paljon tärkeämpää mietittävää, niin paljon suuremmasta selviydyttävää… On niin paljon sanottavaa, ja niin paljon annettavaa…
On samalla kamala suru, epätoivo, epätieto, ahdistus ja viha ja kiukku! Koko skaala meneillään, ihan koko elämän kirjo! Niin se vain on…
Mutta, nyt menen hoitamaan potilaita, kun vain jaksaisi tässä kunnossa… Mutta jaksettava se on. Lapset ovat siitäkin hyvä asia, vaikka koko maailma olisi sekaisin ja kaikki tosi huonosti, niiden takia sitä jaksaa, jaksaa, ja aina vain jaksaa!!!
Jaksamista kaikille omille teillensä!!! Ja aivan mielettömän paljon kiitos tuestanne, ne auttavat kyllä suunnottamasti!!!
Mikä sinun on? Et näytä minusta onnelliselta.
- Kyllä, kyllä, olen onnellinen, mutta surullinen.
Pelleas Et Melisande
19.4.07
Kun tuska iskee polttavammin suoraan sisimpäämme,
emme pysty tuomaan julki suruamme ja
tunteitamme; sielua painavat silloin raskaat
ajatukset ja ruumista voimaton rakkauden kaipuu.
Michel de Montaigne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti