Elämän kirjo
Eilinen yö oli aika mahdoton… Kuten olen kertonut, en ole kovin herkistelijä luonne, olen niin realistinen ja tässä päivässä ja hetkessä eläjä, en murehdi kamalasti eteenpäin,mutta eilen illalla sitten laitoin Aki Sirkesalon soimaan korvanappeihin ja kelasin koko elämän kirjoni läpi, sellaisena filminä sen aloitin ja olin erittäin epätoivoisessa tilassa… Isäni tila oli eilen mennyt huonoksi, korkea kuume ja hieman muutakin, joten… Itse sorruin aika alhaiseen maailmaan, joka ei ole tapaistani ollenkaan…
Jos olisin uskossa, olisin varmasti jo rukoillut ja pyytänyt ylemmältä taholta armoa, mutta kun se ei kuulu elämääni, niin oli vain itse selviydyttävä ja ystävästä oli hyötyä paljon. Vaikka hänellä on ihan omat hulinansa, silti hän jaksoi luoda valoa mieleeni… Kiitos Sinulle Splinter1!
Mutta elämän filmin katsominen ei ollut lainkaan huono asia… Nukahdin tosin puolessa välissä, ja heräsin Akin kauniiseen sanoihin… Minusta löytyi tunteellinen puoli… Soitin ennen omaa filmiäni sairaalaan hoitajallekin, ja hän kyllä vakuutti, että voi huoletta nukkua yöni rauhassa…
Nukuin hyvin… Aamulla soitin sairaalaan, ja isä olikin jo paremmassa kunnossa… Kuume oli laskenut. Soitin vielä päivälläkin ja sain jutella kauan hänet leikanneen kirurgin kanssa, hän kertoi ihan suoraan missä mennään ja mikä on tilanne… Helpotti kovasti oloa. Olivat jopa Suomi matsia katsoneet siellä isä, hänen kämppiksensä ja kirurgi. Kävimme illansuussa sitten katsomassa isää, ja kyllä vain, pirteämpi heppu siellä olikin vastassa… Päivä kerrallaan…
Myy oli viime yön mummun kaverina yökylässä, jottei tämän siellä ihan yksin tarvitse oleilla. Heillä olikin ollut mukavaa… Toinenkin yö olisi kuulemma ollut molempien mielestä kiva juttu, mutta mieheni mielestä äitienpäivä aamuna pitää olla lasten kotona… No, hieno ajatushan se toki on, oikein mukava, paras lahja, että kaikki koolla…
Äskettäin saunoimme, poika on vielä mummulassa enon kanssa, mutta kotiutuu kyllä Euroviisujen aikana… Joten, ei muuta kuin Onnea Hanna Pakarinen!!! Muille mukavaa Euroviisuiltaa!!!
Torstaisin aina toivoa täynnä
Niin se tuntuu minulla menevän… Joskus ollut otsikkona ”Torstai toivoa täynnä”. Tänään kävimme katsomassa isää… Hän oli hyvinvoivan oloinen, ja leikkaus oli mennyt hyvin… *huokaus* helpottava olo. Oma fiilis on rauhallinen, vaikka rauhallinen olen levottomanakin, mutta nyt on erilainen olo…
Päivät ovat vain menneet omaa tahtiaan, miettien, puuhastellen jne. Ei mitään äärettömän ihmeellistä tekien. Normaalit askareet tekien. Äitienpäiväkortit ja lahjat teimme lasten kanssa… Kohtahan sekin päivä on edessä. Mutta nyt en sano enempää, en tälläkertaa, sitten seuraavalla, tai sitä seuraavalla… Nyt on olo sellainen, ettei ole sanottavaa.
Isäni mun
Kävimme äskettäin istumassa mummulla ja papalla… Isäni lähtee huomenna leikkaukseen ja viipyy siellä aika kauan. Olimme siellä koko perheen voimin, myös keskimmäinen veljeni perheineen. Napsittiin hieman valokuvia minun ”aatamin aikaisella kameralla” joksi veljeni sitä varmasti nimittää. Otettiin kuvia pappaa varten, saa siellä sairaalassa sitten ihailla kuinka hieno perhe hällä on, ja hieman hullua väkeä.
Minun lapsuuden perhettä kun miettii, niin veljeni molemmat ja minä olemme ihan eri sorttia… Isä ja minä olemme eniten samankaltaisia, kuten joskus olen maininnutkin. Olemme niitä osa-aika erakkoja, kun äitini ja veljeni ovat paljon sosiaalisempia. Vaikka omaamme loppupelissä isäni kanssa hyvät sosiaaliset taidot….Isä ja minä olemme myös oikeuksista taistelijoita ja sellaisia hiljaa miettijöitä ja kaikenlisäksi olen isäni näköinen. Olen kuullut, että isän näköinen tytär on onnellinen. No, se varmasti syy, että elämäni on kyllä ollut antoisaa, ja toinenhan onnen tuoja on se, jos näkee nuohoojan, se tietää onnea… Ja, lapsuusvuoteni isäni olikin se musta nokisutari joka kiipeili ihmisten katoille viemään onnea 
Muistan kuinka lapsena oli hieman noloakin kertoa vanhempien ammatit, tai isäni… Nuohooja. Kunnes tajusin, miten tärkeä ammatti se onkaan kaikkien muiden lomassa. Ja pitänee kertoa, että olenpa joskus jopa miettinyt, voisinko minä ryhtyä nuohoojaksi, mutta nythän selkäni kertoo jo osan, että eipä ole enää ainakaan minun ammattini.
Mutta tosiaan nyt voi olla pitkä tauko, etten näe tätä Rakasta isääni. Myös äitiä pitää nyt huomioida paljon, hän jää teiniveljeni kanssa pitämään taloa, joten voimia tarvitsee myös hän. Tokkopa yli 30 vuotta avioliitossa olleina ovat montaa aikaa erossa olleet. Rankkaa aikaa meidän koko perheelle… Mutta, hieno tunne että on näin mukava perhe, pöhköt veljeni mukaan lukien 
Eilen sunnuntaina löysinkin sitten kivan löydön… Kävimme paikallisessa messuilla, ja sieltä löysinkin sellisen laitteen, josta naapurikadun mammalta kuulinkin vihjettä. Kipukoukku! Kyllä, nyt minullakin on sellainen. Kallishan se todentotta oli, mutta olen nyljytellyt nyt sillä pari iltaa ja kivistys lapaluissa on kyllä hävinnyt sen sileän tien. Käykääpä kipusiskot tutustumassa asiasta enemmin sivulla www.kipukoukku.info siellä asiasta enemmin, joka ei tiedä mistä kyse. Upea laite. Kiitos naapurinkadun mammalle että kertoilit siitä, että osasin huomata sen siellä messuilla.
Muuten päivät ovat menneet aikalailla ulkona. Nyt kun edes hieman aurinko taas näyttäytyi, niin olen sen haravani kanssa heilunut pitkin pihaa… Ja naapurin kissa kävellyt kaksi päivää minun jalanjälkiä. Emäntänsä tulee tänä yönä reissusta. Vaikka ei se mitään muuta, kissa kulkee päivät minun kanssani siltikin. Kyllä siitä on suunnattomasti iloa… Aivan uskomattoman paljon.
Mutta, huomenna sitten vain olen ehkä levoton, tuon isäni takia. Ehkä en osaa loppuviikon aikana keskittyä mihinkään… Katsotaan miten jaksan täällä käydä kirjoittelemassa, mutta huudelkaa välillä, josko heräilen välillä todellisuuteen… Ajatukset ovat kyllä niin kovasti muualla nykyään. Eikä suotta.
Mutta, nauttikaa, iloitkaa… Pitäkää huoli läheisistä ja muistakin ihmisistä, jotka sitä tarvitsee…
Harava ja minä
Olen ilmeisesti naimissa joko haravan tai imurin kanssa, kuten olen maininnutkin… En osaa olla ulkona ilman haravaa… Se on niin söpö kapistus, onkohan minulle tullut joku pakkomielle mokomaan keppiin? Niin, tänään sitten katselin meidän palokujaa, eli on kissanaapurin ja meidän välillä oleva kuja, kooltaan n. 3 rivitalotakapihan kokoinen… Haravoin aina senkin. Siinä kasvaa jättiupea jonkinlainen paju, ja se kun pudottaa lehtensä, voi varjele! Ei voi muuta sanoa. No, minä kun lääpin tuota omaa pihaa niin ahkeraan, niin ne kasat jää, ja aina ajattelen, nyt saa kissanaapuri välillä viedä ne lehdet pois, kun minä ne kuitenkin haravoin. Mutta hän ei ole pihaihmisiä ja on paljon poissa, joten minulle se sitten jää…
No, nyt olemme olleet kissanhoitajia ja naapuri siis ei ole kotona, ja hieno ilma tuli ja omalla pihalla ei enää haravointia, niin eikös selkäpuoli jopi siellä sitten n. 10 kottikärryllistä lehtiä vienyt pois, vaikka ei pitänyt. Mutta kun se minun silmäni on sellainen, että se siistiys on kaiken a ja o, niin pakkohan se oli… No, nyt on sekin kuja sitten nätti. Ja selkä kipeä
Sillä aikaa keskimmäinen, hänen yövieraansa ja Myy kävi jätskikioskilla… Kyllä, Myy pääsi ekaa kertaa nyt niin pitkälle kotinurkalta… Kävivät vielä leikkikentällä ja sitten eräässä metsässä leikkimässä. Olivat varmaankin 3 tuntia poissa… Kyllä minä vähän mietin, että voi sentään, minun pieni lapsi nyt sitten maailmalla, mutta onneksi nuo kännykät ovat olemassa. Jotakin hyvääkin noista kaikista moderneista vehkeistä on
Tytöillä oli ollut mukavaa, ja kotiin tulivat kun pyysimme. Syötiin ja touhusivat sisällä hetken ja taas menoksi. Myy pääsi jälleen mukaan metsäreissulle. Hyvä, sillä Myy on välillä vähän turhautunut olemaan yksin, vaikka hyväähän sekin tekee. Täällä on kyllä ollut ihmeen rauhallista.
Mies on laittanut autoon uuden (vanhan auton) radion, mankan, miksikö niitä kutsutaan… No soitin kuin soitin… Kun autossa oleva oli joku suriseva versio.
Eilen olimmekin kahdestaan toisella paikkakunnalla kaupassa, Myy oli mummulla ja papalla, kun ei halunnut mukaan. Minä taas koeajoin autoa, vaikka ajan erittäin harvoin mieheni ollessa kyydissä… En siksi, että hän moittisi ajotaitoani tai neuvoisi, mutta ajan jotenkin huonosti, kun hän on kyydissäni. En ymmärrä miksi niin… No, minä ajoin menomatkan ja hän sitten testasi tulomatkan. Hyvä ajella nyt, sillä ensi viikon jälkeen joudunkin sitten varmasti ajelemaan päivittäin tai ainakin joka toinen päivä ainakin n. 45 km edes takasin, joten hallittava tämä auto. Ja sitä ajoa voikin sitten kestää kauan.
Mukavan oloinen päivä ollut, aurinko hieman paistanut, eikä niin järjettömän kylmäkään ole ollut. Naapurin kissa on seurannut tekemisiäni koko päivän. Mies sanoikin, että se selvästi katselee, mihin menen ja tulee perässä sanoen ”Kruu” Mitähän sekin sitten mahtaa tarkoittaa? Ihana se on. Kun otan pyykkejä, siinä se kiehnaa, kun haravoin, mukana menossa. Kävin istumassa alapihan terassilla, torkahdin hieman ja kun heräsin, siinä se, uskollinen ystävä makasi vieressäni…
Kohta tulee metsäläiset ja mies meni kauppaan, sitten menemme mummulle ja papalle saunaan, keskimmäinen veljeni perheineen tulee sinne myös, joten koko perhe sitten koolla
Mukavia viikonlopun päiviä kaikille!!!
Ps. Ainiin, piti teiltä kysyä, että kuinka usein vaihdatte kodissani vaikkapa olohuoneessa huonekalujen järjestystä? Kauheasti tekisi mieli sellainen projekti tehdä, mutta itse olen äärettömän laiska sellaiseen… Ehkä kaksi kertaa vuodessa voin tehdä moisen… Aina tuntuu, että taulujen paikat jää huonosti, pistorasiat väärissä kohdin ja vaikka mitä… Välillä niin, että suunnittelee hyvän järjestyksen ja kun sitä yrittää toteuttaa, niin ei mene huonekalut kohdilleen, tai tuntuu käytännössä tosi huonolta… Mitenkä teillä tämä pelaa?
Koe ajelulla
Hm… Tänään meidän pihalle tuli ”uusi auto”. Ei se mikään tuliterä ole, mutta vanhaan nähdenhän se minun kategoriassa on. ”Minun” rakas vanha autoni, joka palveli minua 5 vuotta, on nyt poissa. Se oli ensimmäinen autoni, jota käytin. Oikeasti miehen auto, mutta minä sillä porhalsin mennä. Olen hieman kiintyjä ihminen, kuten lukijat ehkä ovat huomanneetkin asian.
Mies ei paljoa auton vaihdosta minulle puhunut, kun tietää kiintymys suhteeni kaikkeen.Tiesin kyllä asiasta sopivassa mittakaavassa. Tänään se sitten ilmaantui tuohon pihaan. Ja täytyy sanoa, että aika kiva, vaikka autoista en paljoa piittaakaan… Kävin sitten koe ajelulla, ja hitsi kun kulki niin siististi ja kevyesti, kuin itsestään… Taitaa tuntua ajeleminen taas ihan kivaltakin
Mutta, jotenkin meidän perheeseen kasaantuu niitä ikäviä asioitakin ihan koko ajan… No, toinen nyt on aika pieni murhe. Kävimme koira-allergia testissä, haaveissa oli koira, mutta miehen testi sitten näytti hieman koholla olevaa, kuten osasimme aavistellakin, eli voisi sitten koiran tullessa puhjeta allergiaksi… 
Ensi viikolla sitten rakkaamme lähtee pitkäksi aikaa pois… Äärettömän pelottavaa aikaa tulee olemaan… Mutta muutakaan ei voi… Olla rauhassa, ainakin yrittää ajatella vain ihan rauhallisesti, vaikka sisällä myllertää hurjemmin kuin koskaan ennen.
Olen tämän kaiken keskellä yrittänyt miettiä kummitytöllemme ylioppilaslahjaa. Vaikeaa, vaikeaa… Mutta sain hänen siskoltansa hieman vinkkiä. On se ihmeellistä, hän täyttää seuraavaksi 19 vuotta. Nuori nainen siis jo. Hetki sitten hän vielä kirmasi kesämekossa pienenä tyttösenä…
Huomenna on vihdoin keskimmäisen neidin 10v synttäri bileet kavereille. Niidenhän piti olla aikoja sitten, mutta sairastuimme, ja siirtyivät sitten. Huomenna on hänen tärkeä päivänsä. Tyttöjä ja poikia tulee molempia. Pitäisi olla hieman diskomeininkiä jne… Jännittävää!!
Olen tässä kovasti pohtinut eteiseen uutta mattoa. Tai sanon sitä aulaksi, kun on sellainen aika iso eteinen… Siellä on kyllä kiva matto ja aika uusikin, mutta jotenkin kaipaisin sinne nyt hieman raikkaampaa mattoa. Saas katsoa millaiseen tyydyn, olen nimittäin äärettömän nirso mattojen ja verhojen suhteen. Kun ne kerran löytyvät mieleiset, en hyvin helpolla niitä vaihda, ellen taas sopivan mieleistä löydä… En koskaan laita hetkeksi vain jotakin…Mutta, katsotaan, katsotaan, mihin ratkaisuun päädyn…
Olohuoneeseen olen jo kauan tsekkaillut verhoja, mutta oikein minun makuuni ei ole löytynyt. Paneeliverhoja en voi ajatellakaan, kun talo on vanha, ja mielestäni paneeliverhot sopivat moderniin kotiin, ei tällaiseen ”mummon tyyliseen” lainkaan.
Sellaista se on, ikuista sisustamista… Koko ajan mielessä kaikkea mitä voisi tehdä ja laittaa… Mukavaa loppuviikkoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti