Muutoksen tuulia… 30.8.2009 22.26 | si27 | Yleistä, Elämää, Vauvat, Äitiys Syksy on tuonut meillekin muutoksen tuulia elämään. Äitiyslomanihan päättyy marraskuussa ja olen miettinyt tosi paljon, että mikä eteen… Näin ison perheen elättäminen miehen tuloilla olisi hyvin tiukkaa, joten olen punninut ratkaisuja suuntaan ja toiseen… Ja kuten aina ajattelen, ne palat loksahtavat kyllä aikanaan paikoilleen ja niin kävi nytkin. Olen huojentunut ja myös tyytyväinen ratkaisuun. Menen tekemään ns. keikkatyötä, joka ajoittuu lähinnä viikonloppuihin. Pystyn siis jatkamaan hoitovapaatani ja olemaan yhä lasten kanssa. Mieheni taas ottaa lastenhoidon vastuulleen viikonloppuisin. Joskus saattaa olla ilta- tai yötyötäkin, mutta toivoin lähinnä viikonloppuja. Työpaikkakin on lähellä, joten pystyn jatkamaan imetystä, kun mies voi iltalenkin tehdä työpaikalle ja pystyn siten imettämään. Mutta, nyt siis nautimme melkeinpä marraskuun loppuun asti vielä ihan vain äitiyslomaa. Helmi neiti on oppinut ryömimään… Koiran luut ja lelut ovat koko ajan vaaravyöhykkeellä, samoin itse koira. Koiraparka kun on niin kilttiä sorttia, ettei tee mitään vaikka lapsi kikattaen repii tältä karvoja, ellemme ehdi väliin. Hieman Miisa kyllä on ihmeissään, että miksi hänen ystävästään on tullut tuollainen. Mutta, osaa se jo varoa neidin näppäriä sormia. Ryömiminen on nyt siis todellakin vauhdikasta ja välillä ollaan jumissa sohvan alla ja ties missä… Neiti on yhä aurinkoinen ja hyväntuulisin lapsi jota olen ikinä tavannut. Hän on pelkkää hymyä, iloa ja hyväntuulisuutta… Eikä tuota missään jutussa ongelmia. Ei nukahtamisessa, ei öissä ei missään… *huokaus* voiko tälläisia lapsia ollakkaan… Joka päivä yhä kiitän miestäni, että me vielä uskalsimme tähän, joka ikinen päivä. Joten neiti aurinkoinen lähettää aurinkokuvansa kera terkkuja taas teille ihanille lukijoille! Helmi ½ vuotta 20.8.2009 10.51 | si27 | Elämää, Vauvat Aurinkoinen Helmi täyttää tänään 6 kk:tta! Puoli vuotta on kulunut ihanan Helmivauvan syntymästä, siitä kylmästä pakkasaamusta helmikuussa. Nämä kuvat ovat ihkatuoreet tältä aamulta, kun pieni päivänpaisteemme alkaa syömään aamupuuroa. Meillä ollaan aina yhtä aurinkoa. Aurinkoista elokuuta myös teille kaikille ihanille lukijoille!!! Pähkäilyä… 16.8.2009 23.18 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Vauvat, Rakkaus, Lapset, Murrosikä, Äitiys Olen nukkunut huonosti ehkäpä kaksi viikkoa… Pähkäilen asioita ihan hirmusti. Menenillään on monta tärkeää projektia ja asiaa ja jostakin syytä aivokapasiteettini toimii yöllä parhaiten. Onnekseen Helmi nukkuu yhä yöt hyvin, mitä nyt ihan pikkuisen harjoitellaan uusia asioita, kuten konttaamisasentoa, vilkutusta ja jutteluakin. Mutta silti, hyvin menee yöt. Itse mietin, mietin ja päässä pyörii juttuja. Ensimmäinen ja pahinkin on se, että äitiyslomani alkaa pikkuhiljaa käymään vähiin. Vuodenvaihteessa olisi aloitettava jokin työ, mutta mikä työ. Omassa työssäni on ne hyvät ja huonot puolet, kuten muissakin. Mutta huonoina koen nyt sen, että siihen tarvitaan aina se yksi ylimääräinen huone. En haluaisi vielä meteliä, enkä pikkunuhaneniä kotiini, koska olen saanut nauttia täysin terveestä pikku- Helmestä, joka ei ole sairastanut mitään. Ainoa on se kananmuna-allergia joka hänelle todettiin, mutta se pysyy kurissa, kun minä en sitä syö… Toinen pyörivä asia on mieheni lähestyvät 40 vuotis syntymäpäivät, joista en luonnollisestikaan voi täällä kertoa, mutta niiden jälkeen lupaan kertoa… Kolmas onkin sitten rankempi juttu, mutta siitäkin toivonmukaan taas selviämme. Muuten yhä edelleen arkemme pyörii jokseenkin tavalliseen tapaan. Isommat lapset aloittivat torstaina koulun ja me pikkuisen kanssa vietämme taas hiljaisempia hetkiä kera Miisa koiran. Yritän nauttia tästä syksystä vielä täysin siemauksin… Kuten olen nauttinut kokoinaisesta vuodesta odottaen Helmi-vauvaa ja nyt mainion pikkutytön kanssa. Hän on kuin auringonkukkanen, hymyilevä ja nyt jo kujeileva, ensi viikolla puolivuotta täyttävä ihana neiti. Myy on nyt tokaluokkalainen ja selvästi reipastunut kesän aikana isommaksi tyttöseksi, joka aamullakin herää reippaasti, pukeutuu vinhaa vauhtia ja laittaa itse hiuksensa kiinni. Mimmi on teini-ikään astuva neitokainen, jota kiinnostaa meikit ja muut muotijutut ja nyt ollaankin sitten koulutielle astuttu ripsivärit silmissä ja tukka kauniisti laitettuna. Poika alkoitti huiman kasvupyrähdyksen keväällä ja alkaa olemaan jo kohta isänsä mittainen miehen alku. Äänenmurros tuli kesällä ja se on aika vinkeää se ääni. Milloin kimahtaa, milloin mörisee. Joten kaikilla jotakin uuttakin tässä arjessa. * Auringonkukat kasvatti keväällä Myy ja valokuvat on ottanut Mimmi* Heinäkuu se vaihtui elokuuksi 1.8.2009 19.23 | si27 | Elämää, Hyvinvointi, Vauvat, Lapset, Äitiys Enhän malta olla laittamatta Helmen kuvia teille… Pakkohan se on, kun niin harvoin enää ennätän täällä käymään. Olen suunnitellut avaavani uuden blogin, jossa laitan kuvia koko perheestä, mutta se on sitten kyllä auki vain teille joillekin. En voi kuitenkaan pitää sitä kaikille avoimena. Meille kuuluu mukavaa… Helmi neiti kasvaa ja kaunistuu neiti on nyt 5½kk:nen, yhä rauhallinen, kiltti, hymyilevä, hyvin nukkuva tyttövauveli. Hymy on aina herkässä, vaikka toiselle tuli jo kaksi hienoa hammastakin, siltäkään ei kiukkua näkynyt ei kuulunut. Hän vain ei ole kiukuttelevaa sorttia. Muille lapsille kuuluu myös oikein hyvää, vähän harmittelevat koulun alkamista, mutta tokkopa se taas alkaa, niin mukavaahan se sitten on. Näkevät taas paremmin kavereitaan jne. Mitä ei kesällä niin tapahdu, kun kaikilla on omia menojaan. Me olemme pysytelleet kovasti kotona, joka on tehnyt oikein hyvää. Nukumme aamuisin pitkään, aina ainakin 10 saakka. Jopa siis Helmi. Kohta on aletteva rytminvaihdosta. Hieman aikaisempaa herätystä. Olen miettinyt vauvan elämää muutaman päivän, kun nettiin ilmestyi erittäin kamala tarina pienestä ½ vuotiaasta vauvasta, jota vanhemmat pahoinpitelivät koko tämän pienen elämänsä ajan. En pysty unohtamaan niitä pikkuisia ruhjottuja kasvoja joita näytettiin kuvissa. Vauvaa oli pahoinpidelty niin raaoin teoin, että kenenkään ihmisen ymmärrys ei voi yltää siihen. Pientä oli hakattu, potkittu, raiskattu, purtu… jopa tiputettu talon katolta. Kun katsoin videota, voin fyysisesti ja psyykkisesti niin pahoin, että olin melkein antaa ylen. Nämä kaksi päivää kun olen sen jälkeen hoitanut omaa pientä saman ikäistä vauvaani, niin joka hetki kun silitän, suukotan paijaan häntä, tulee kuva siitä toisesta vauvasta, jonka elämä oli suurta tuskaa… En saa asiaa mielestäni mitenkään… Miten joku voi tehdä sillä tavalla? En voi ymmärtää… Mietin jatkuvasti, että saiko tämä pieni yhtään hellyyttä, yhtää lämmintä hetkeä vanhemmiltaan tai joltakin muulta aikuiselta vai oliko hän koko ajan vanhempiensa hulluuden uhri? Olen voinut kaksi päivää tämän takia tosi pahoin… Kun aloin sitä miettimään, aloin miettimään kaikkia maailman pieniä lapsia jotka voivat huonosti… Tuli kauhea auttamisen halua ja tahto. Kunpa voisi tehdä jotakin… Auttaa jotenkin, vaan ihminen on yksin niin pieni, ettei mitään voi tehdä. Vain elää omaa elämäänsä hyvin, nauttien omista lapsistaan, pitäen heistä hyvää huolta, antaen rakkautta, hellyyttä, huomiota. Tärkeä on myös huomata muiden lapset, joita elämä tuo tullessaan. Olla kiinnostunut, että heilläkin on asiat hyvin ja onneksi monella kuitenkin asiat ovat hyvin. Hyvää vointia, rakkautta ja huolenpitoa kaikille lukijoille!