Pitkään taas poissa

Kylläpä taas olen heilunut siellä ja täällä ja blogi jäänyt ihan hunningolle... No, hunningolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla... Itseasiassa minusta on tullut laiska kirjoittaja... :(

Kaikkea on siis taas ehtinyt tapahtumaan... Perheen 6:sta ihmisestä on nyt 5 saanut possurokotteen ja jokainen reagoinut ties miten. Poika ja Helmi olivat kovassa kuumeessa ja keskimmäiset neidit menivät lähinnä päänsäryllä. Itselläni oli päänsärky sekä lämpöä. Mies siis vielä vaille mokomaa...

Joulua laiteltu (minähän en ole se jouluihminen) mutta lapsille teen joulua... Ja nythän olen joulun pyhät töissäkin. :) Olen niin innolla menossa.... Jouluaaton olen jopa iltavuorossa... Työelämään siis kutsu käy. Äitiyslomanihan loppui virallisesti 22.11 ja nyt sitten ollaan kotihoidontuella, mutta työ antaa sitten pikkuista taskurahaa. :)

Mutta näin lyhyesti tällä kertaa...

Possutauti

Possu tauti on sitten saavuttanut tämänkin pitäjän. Kaksi henkilöä ainakin täälläkin saanut tartunnan ja hassuinta on, että jotkut pääsevät ohittelemaan omia ryhmiään... Vaikka eivät kuuluisi riskiryhmään tms. hmm... outoa!!!

Muuten tässä vaan ihmetellään elämää ja sitä, että mahdanko nyt päästä töihin, kun en voi ottaa rokotusta? Vai pitääkö vain lykätä töihin menoa...

No, jotakin mukavaakin, ensimmäinen lumikin on saavuttanut meidät ja sinne jäivät loput syyslehdet muutamaksi ajaksi lumen alle, vaan tokkopa siitä murheita, kyllä ne sieltä esiin taas tulee...

Hieman tyhjä olo, sanoisiko näin...

Uudelleen aloitus

No niin... Taas olen blogimaailmassa mukana. Kaikki vanhat blogitekstini on nyt siirretty tänne. Harmittelen, että ne kaikki kuvat hävisivät jutuista, mutta aloitamme uudestaan, uusilla kuvituksilla. :)

Paljon on kertynyt asiaa... Joitakin on mukava kertoa, mutta jotkut jätämme siis unholaan... Tässä on kuitenkin aikalailla taukoa, jotenka uusille lukijoille kerron hieman itsestäni ja perheestäni...

Olen Mami 38 vuotias lähihoitaja, joka on tehnyt pph:n töitä liki 10v. Mutta nyt olen viimeistä kuukautta äitiyslomalla. Perheeseeni kuuluu ihana aviomies, jonka kanssa taipaletta on kertynyt ensi vuoden maaliskuussa 23 vuotta. :) Poikani on ihana murkkuikäinen 14vuotias, sitten on boheemi Mimmi, joka on myös ihanassa murkkuiässä, hän on reilu 12 vuotias. Pikkuinen Myy on jo päässyt 8 vuotiaan ikään ja vielä pienempi Helmi- vauva 8kk:n ikään... Perheessä on myös hurmaava ihana havannankoira Miisa, joka on 1½ vuotias.

Siinä sitä tohinaa on kerrakseen yhdelle äidille. :) Mutta, tämä on juuri sitä, mistä olen aina haaveillut... En vaihtaisi hetkeäkään pois. :)

Tänään oli jännä päivä... Koska äitiyslomani loppuu ja en ole valmis ottamaan hoitolapsia, niin olin tänään työhaastattelussa ja aloitankin hoitovapaan ajaksi välillä uudenlaiset työt. Mutta niistä kerronkin sitten myöhemmin. :) Teen viikonloppuja aluksi ja sitten katsellaan asiaa eteenpäin. :) Tuntuu oikein hyvältä koko homma.

Helmi vauva ja muut lapset ovat sitten isänsä hoivissa kun äiti tekee töitä... Helmillä on vaan nyt kova eroahdistus minusta ja tuntuu, että äiti on kivoin leikkikalu juuri nyt.

Helmi muuten kävelee jo yhden askeleen, siis ilman tukea. :) Mutta, tästä on hyvä jatkaa. tervetuloa uudet ja vanhat lukijani! Olenkin kaivannut taas tätä. :)

Kiitän, kumarran, niiaan, vilkutan :)

17.10.2009 12.47 | si27 | Elämää

Tähän on hyvä lopettaa blogini! Koska kuvatilanikin loppui ja kuvani hävisivät blogistani, se on merkki siitä, että tähän on hyvä lopettaa… Erityskiitos teille kaikille, jotka luitte blogiani alusta asti, siispä 3-vuotta!!! Tiedätte kyllä keitä olette!!! Jatkan toisella nimellä, toisaalla… KIITOS

perheen äidin elämää
	Yllätysjuhlat 29.9.2009 13.00 | si27 | Elämää Vietimme viime lauantaina erittäin kivan päivän. Olimme järkänneet miehelleni 40v synttäreitä kuukauden ajan ja vihdoinkin se päivä oli. Mies meni mukamas työkeikalle kahden työkaverin kanssa ja me muut monta kaveria, perheeni ja minä lasten kanssa pakkuduttiin autoon ja lähdettiin kolmikon perään… Paikalle lähdettiin oikein limusiinin kera. Mies oli todella yllättynyt kun saavuimme samaan paikkaan, nimittäin pikkuiselle lentokentälle… Siellä oli varattu miehelleni tandemlaskuvarjohyppy ja voihan nenä, oli siinä ihmettelemistä, kun sai sen tietää… Hyppy ja koko päivä iltoineen oli ikimuistoinen… Laittaisin kuvia, mutta kun kuvatilani on loppunut, en voi… Jotenka, olenkin päättänyt laittaa tämän blogin päätöksen ja laadin toisaalle uuden, joten ilmoittelen piakkoin uuden osoitteen Tervetuloa lukemaan sinne tämäkin tarina pidemmän kaavan mukaan kertokaa ken osaa 16.9.2009 8.21 | si27 | Elämää Kuinka saa valokuvatilaa lisää? Vaikka kaikki kuvani hävisivät blogistani, niin kuva tilaa ei ole Onko tämä päätös siis blogin pidolle? Lainaa vain… 13.9.2009 22.06 | si27 | Yleistä, Elämää, Vauvat, Sairaus, Äitiys Vein juuri Helmi-vauvan nukkumaan. Imetin hänet ja siihen hän nukahti rinnalleni tyytyväisenä, maitoa suupielestä valuen… Niin kaunis, niin hauras, niin viaton niin rakas… Katselin häntä kauan… Ja mietin, Ystäväni saa pitää omaa vauvaansa vain hetken… Niin pienen hetken, että sitä ei voi ihminen ymmärtää… Hänen pieni vauvansa on kuoleman sairas… Sitähän aina sanotaan, että lapset ovat vain lainaa… Tottahan se on, mutta useimmiten, niinkuin kuuluukin, me saamme pitää lapsemme pitkään. Saamme nähdä heidän konttaavan, puhuvan, menevän esikouluun, kouluun, opistoon. Usein pääsemme näkemään heidän häänsä, lapsensa syntymän ja lapsen varttumisenkin pitkään… Lainaa vain, mutta silti meidän omiamme pitkään, pitkään… Mitä, jos kohtalo onkin pättänyt näin, kuten Ystävälläni… Hän synnyttää terveen ja kauniin pienen tyttövauvan. Vauva oppii hymyilemään, ottamaan lelun käteensä, hän sulostuttaa vanhempiaan, perhettään, sukulaisia ja ystäviä kauneudellaan, ihanuudellaan ja sillä vauvan suloisuudellaan koko kesän, ja sitten maailma romahtaa, kaikki viedään, eikä mikään ole kuin ennen… Lapsi on kuolemansairas, erittäin vakavasti sairas… Tapasin ystävääni ja tämän ”Laina” vauvaansa eilen. Olimme kävelyllä. Näimme ensimmäistä kertaa, sitten kauhean uutisen… Uutisen joka musersi niin monen ihmisen elämää… Kävelimme kauan, juttelimme paljon ja ihmeellistä jopa itkemäti… Kävimme asioita läpi, pohdimme, miten tälläista asiaa voi ihmiselämässä edes käydä… Jotakin näin kamalaa… Kävelyn loputtua katselimme vauvaa… Ja siinä katsellessa, minusta tuntui siltä, että ei kukaan voi tuota pientä lasta viedä vanhemmiltaan, mikään ei voi olla niin julma ja paha, että vie pienen lapsen vanhemmiltaan, jotka tätä lasta ovat odottaneet… Toivoin koko sydämestäni, että nyt siinä paikassa heräisimme ja kaikki olisi ollut pahaa unta, erittäin pahaa unta ja kaikki olisi taas hyvin… Tämä asia on painannut mieltäni viikon… Joka aamu herättyäni ajattelen tätä perhettä, tätä lasta… joka ilta nukkumaan mennessä, toivon, että kaikki olisi kuten kesällä… Joka yö imettäessäni Helmivauvaa ajattelen, että kunpa Ystäväni saisi pitää vauvansa… Sitä toivoo ja toivoo, itkee ja itkee, suree ja suree ja sitten tule viha… Se viha tuntuu niin suurelta… Mitä vihaa, ketä vihaa, mutta jotakin vain vihaa… Kohtaloako??? En tiedä… Mutta tämä on niin väärin… Pitäkää huolta toisistanne! Asioilla on tapana järjestyä… 9.9.2009 23.02 | si27 | Elämää Olen aina ollut ihminen, joka hokee ”Asioilla on aina tapana järjestyä”. ja mielestäni se pitää paikkansa… Mutta viime viikolla minua kohtasi asia, ja minun on peruttava tuo lause täysin. Aina asiat eivät järjesty, ei millään tapaa, vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi… Viime viikosta asti, olen ollut poissa tolaltani, ollut erittäin surullinen, itkenyt (joka on minulle erittäin harvinaista) olen ollut myös vihainen, erittäin vihainen… Olen myös miettinyt sitä, että miten ihmeessä elämä voi olla niin epäreilua, raakaa ja julmaa… olenhan sen ennenkin huomannut ja todennut, mutta tämä oli niin liikaa… Tämä menee ihmisen ymmärryksen tajun ylitse niin kirkkaasti, että minkäänlainen selitys ei auta, ei mikään eikä enää koskaan… Asia on niin vaikea elää, että miettii koko ajan, että tälläinen on sitä, mitä vain jossakin surullisessa elokuvassa tapahtuu. Ei tälläistä voi tapahtua missään tavallisessa elämässä, ei missään. Tahtoisin kovasti kertoa asiasta, mutta ei tästä voi… Mutta toivon, että jokainen miettii sitä, että elämä on niin ainutlaatuinen, jokainen syntymä on niin arvokas asia, että mitään niin ihmeellistä ja hienoa asiaa ei maailmassa ole, ei mitään mitä voisi verrata ihmisen syntymään… Eikä saa koskaan pitää toista ihmistä itsestään selvyytenä, koska se ei ole, ei ikinä… meillä jokaisella on jokin tarkoitus tässä elämässä… On se elämä 90- vuotta pitkä kuten mummulani tai puolet lyhyempi tai vaikkapa vain hetken aikaa, mutta sillä on tarkoitus ja merkitys ja sen arvo on tärkeä. Rakastakaa lähimmäistänne, rakastakaa kuin päivä olisi viimeinen, se voi olla se viimeinen… Keväällä hän saapui ja syksy häntä musertaa… 7.9.2009 21.23 | si27 | Elämää Syysmetsään hiljaa keiju kulkee, sammaleiseen syliinsä hänet sulkee, usvaan utuiseen kietoo maan, rauhaan ja puiden havinaan. Askel on keveä, ei jälkiä jää, niittyvillain taipuu hiljaa pää. Sieni hattunsa laskee maahan. Kuunsäde tarttui sun untesi leijaan, nukkua saat sinä tähtien heijaan (Anne Köngäs) Ystävälleni!!! 4.9.2009 21.12 | si27 | Elämää Nopea on lento pääskysen, nopeampi lento hetkien. Vasta kevät on, kun jo syksyn tuntee ihminen.

	Muutoksen tuulia… 30.8.2009 22.26 | si27 | Yleistä, Elämää, Vauvat, Äitiys Syksy on tuonut meillekin muutoksen tuulia elämään. Äitiyslomanihan päättyy marraskuussa ja olen miettinyt tosi paljon, että mikä eteen… Näin ison perheen elättäminen miehen tuloilla olisi hyvin tiukkaa, joten olen punninut ratkaisuja suuntaan ja toiseen… Ja kuten aina ajattelen, ne palat loksahtavat kyllä aikanaan paikoilleen ja niin kävi nytkin. Olen huojentunut ja myös tyytyväinen ratkaisuun. Menen tekemään ns. keikkatyötä, joka ajoittuu lähinnä viikonloppuihin. Pystyn siis jatkamaan hoitovapaatani ja olemaan yhä lasten kanssa. Mieheni taas ottaa lastenhoidon vastuulleen viikonloppuisin. Joskus saattaa olla ilta- tai yötyötäkin, mutta toivoin lähinnä viikonloppuja. Työpaikkakin on lähellä, joten pystyn jatkamaan imetystä, kun mies voi iltalenkin tehdä työpaikalle ja pystyn siten imettämään. Mutta, nyt siis nautimme melkeinpä marraskuun loppuun asti vielä ihan vain äitiyslomaa. Helmi neiti on oppinut ryömimään… Koiran luut ja lelut ovat koko ajan vaaravyöhykkeellä, samoin itse koira. Koiraparka kun on niin kilttiä sorttia, ettei tee mitään vaikka lapsi kikattaen repii tältä karvoja, ellemme ehdi väliin. Hieman Miisa kyllä on ihmeissään, että miksi hänen ystävästään on tullut tuollainen. Mutta, osaa se jo varoa neidin näppäriä sormia. Ryömiminen on nyt siis todellakin vauhdikasta ja välillä ollaan jumissa sohvan alla ja ties missä… Neiti on yhä aurinkoinen ja hyväntuulisin lapsi jota olen ikinä tavannut. Hän on pelkkää hymyä, iloa ja hyväntuulisuutta… Eikä tuota missään jutussa ongelmia. Ei nukahtamisessa, ei öissä ei missään… *huokaus* voiko tälläisia lapsia ollakkaan… Joka päivä yhä kiitän miestäni, että me vielä uskalsimme tähän, joka ikinen päivä. Joten neiti aurinkoinen lähettää aurinkokuvansa kera terkkuja taas teille ihanille lukijoille! Helmi ½ vuotta 20.8.2009 10.51 | si27 | Elämää, Vauvat Aurinkoinen Helmi täyttää tänään 6 kk:tta! Puoli vuotta on kulunut ihanan Helmivauvan syntymästä, siitä kylmästä pakkasaamusta helmikuussa. Nämä kuvat ovat ihkatuoreet tältä aamulta, kun pieni päivänpaisteemme alkaa syömään aamupuuroa. Meillä ollaan aina yhtä aurinkoa. Aurinkoista elokuuta myös teille kaikille ihanille lukijoille!!! Pähkäilyä… 16.8.2009 23.18 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Vauvat, Rakkaus, Lapset, Murrosikä, Äitiys Olen nukkunut huonosti ehkäpä kaksi viikkoa… Pähkäilen asioita ihan hirmusti. Menenillään on monta tärkeää projektia ja asiaa ja jostakin syytä aivokapasiteettini toimii yöllä parhaiten. Onnekseen Helmi nukkuu yhä yöt hyvin, mitä nyt ihan pikkuisen harjoitellaan uusia asioita, kuten konttaamisasentoa, vilkutusta ja jutteluakin. Mutta silti, hyvin menee yöt. Itse mietin, mietin ja päässä pyörii juttuja. Ensimmäinen ja pahinkin on se, että äitiyslomani alkaa pikkuhiljaa käymään vähiin. Vuodenvaihteessa olisi aloitettava jokin työ, mutta mikä työ. Omassa työssäni on ne hyvät ja huonot puolet, kuten muissakin. Mutta huonoina koen nyt sen, että siihen tarvitaan aina se yksi ylimääräinen huone. En haluaisi vielä meteliä, enkä pikkunuhaneniä kotiini, koska olen saanut nauttia täysin terveestä pikku- Helmestä, joka ei ole sairastanut mitään. Ainoa on se kananmuna-allergia joka hänelle todettiin, mutta se pysyy kurissa, kun minä en sitä syö… Toinen pyörivä asia on mieheni lähestyvät 40 vuotis syntymäpäivät, joista en luonnollisestikaan voi täällä kertoa, mutta niiden jälkeen lupaan kertoa… Kolmas onkin sitten rankempi juttu, mutta siitäkin toivonmukaan taas selviämme. Muuten yhä edelleen arkemme pyörii jokseenkin tavalliseen tapaan. Isommat lapset aloittivat torstaina koulun ja me pikkuisen kanssa vietämme taas hiljaisempia hetkiä kera Miisa koiran. Yritän nauttia tästä syksystä vielä täysin siemauksin… Kuten olen nauttinut kokoinaisesta vuodesta odottaen Helmi-vauvaa ja nyt mainion pikkutytön kanssa. Hän on kuin auringonkukkanen, hymyilevä ja nyt jo kujeileva, ensi viikolla puolivuotta täyttävä ihana neiti. Myy on nyt tokaluokkalainen ja selvästi reipastunut kesän aikana isommaksi tyttöseksi, joka aamullakin herää reippaasti, pukeutuu vinhaa vauhtia ja laittaa itse hiuksensa kiinni. Mimmi on teini-ikään astuva neitokainen, jota kiinnostaa meikit ja muut muotijutut ja nyt ollaankin sitten koulutielle astuttu ripsivärit silmissä ja tukka kauniisti laitettuna. Poika alkoitti huiman kasvupyrähdyksen keväällä ja alkaa olemaan jo kohta isänsä mittainen miehen alku. Äänenmurros tuli kesällä ja se on aika vinkeää se ääni. Milloin kimahtaa, milloin mörisee. Joten kaikilla jotakin uuttakin tässä arjessa. * Auringonkukat kasvatti keväällä Myy ja valokuvat on ottanut Mimmi* Heinäkuu se vaihtui elokuuksi 1.8.2009 19.23 | si27 | Elämää, Hyvinvointi, Vauvat, Lapset, Äitiys Enhän malta olla laittamatta Helmen kuvia teille… Pakkohan se on, kun niin harvoin enää ennätän täällä käymään. Olen suunnitellut avaavani uuden blogin, jossa laitan kuvia koko perheestä, mutta se on sitten kyllä auki vain teille joillekin. En voi kuitenkaan pitää sitä kaikille avoimena. Meille kuuluu mukavaa… Helmi neiti kasvaa ja kaunistuu neiti on nyt 5½kk:nen, yhä rauhallinen, kiltti, hymyilevä, hyvin nukkuva tyttövauveli. Hymy on aina herkässä, vaikka toiselle tuli jo kaksi hienoa hammastakin, siltäkään ei kiukkua näkynyt ei kuulunut. Hän vain ei ole kiukuttelevaa sorttia. Muille lapsille kuuluu myös oikein hyvää, vähän harmittelevat koulun alkamista, mutta tokkopa se taas alkaa, niin mukavaahan se sitten on. Näkevät taas paremmin kavereitaan jne. Mitä ei kesällä niin tapahdu, kun kaikilla on omia menojaan. Me olemme pysytelleet kovasti kotona, joka on tehnyt oikein hyvää. Nukumme aamuisin pitkään, aina ainakin 10 saakka. Jopa siis Helmi. Kohta on aletteva rytminvaihdosta. Hieman aikaisempaa herätystä. Olen miettinyt vauvan elämää muutaman päivän, kun nettiin ilmestyi erittäin kamala tarina pienestä ½ vuotiaasta vauvasta, jota vanhemmat pahoinpitelivät koko tämän pienen elämänsä ajan. En pysty unohtamaan niitä pikkuisia ruhjottuja kasvoja joita näytettiin kuvissa. Vauvaa oli pahoinpidelty niin raaoin teoin, että kenenkään ihmisen ymmärrys ei voi yltää siihen. Pientä oli hakattu, potkittu, raiskattu, purtu… jopa tiputettu talon katolta. Kun katsoin videota, voin fyysisesti ja psyykkisesti niin pahoin, että olin melkein antaa ylen. Nämä kaksi päivää kun olen sen jälkeen hoitanut omaa pientä saman ikäistä vauvaani, niin joka hetki kun silitän, suukotan paijaan häntä, tulee kuva siitä toisesta vauvasta, jonka elämä oli suurta tuskaa… En saa asiaa mielestäni mitenkään… Miten joku voi tehdä sillä tavalla? En voi ymmärtää… Mietin jatkuvasti, että saiko tämä pieni yhtään hellyyttä, yhtää lämmintä hetkeä vanhemmiltaan tai joltakin muulta aikuiselta vai oliko hän koko ajan vanhempiensa hulluuden uhri? Olen voinut kaksi päivää tämän takia tosi pahoin… Kun aloin sitä miettimään, aloin miettimään kaikkia maailman pieniä lapsia jotka voivat huonosti… Tuli kauhea auttamisen halua ja tahto. Kunpa voisi tehdä jotakin… Auttaa jotenkin, vaan ihminen on yksin niin pieni, ettei mitään voi tehdä. Vain elää omaa elämäänsä hyvin, nauttien omista lapsistaan, pitäen heistä hyvää huolta, antaen rakkautta, hellyyttä, huomiota. Tärkeä on myös huomata muiden lapset, joita elämä tuo tullessaan. Olla kiinnostunut, että heilläkin on asiat hyvin ja onneksi monella kuitenkin asiat ovat hyvin. Hyvää vointia, rakkautta ja huolenpitoa kaikille lukijoille!

9- vuotis hääpäivä

15.7.2009 14.39 | si27 | Elämää

Tänään meillä on mieheni kanssa 9 vuotis hääpäivä, se on vähän vuosia kuitenkin, koska olemme olleet yhdessä jo 21 vuotta. Mutta lapsiakin on syntynyt häiden jälkeen kaksi, kaksi kun on syntynyt ennen häitä.

Emme vietä mitenkään erityisemmin koskaan tätä päivää, mutta se on muisto siitä, että yhden lapsistamme laskettu aika oli aikanaan tämä päivä, mutta hän ei koskaan syntynyt tähän maailmaan, tämä päivä on muisto hänelle.

Soseiden maistelu aloitettu

28.6.2009 0.03 | si27 | Elämää, Vauvat, Lapset, Äitiys

Jo ehdein teille sanomaan, että enää ei Helmi-vauvasta kuvia tule, mutta pakkohan se vielä on teille niitä laittaa. Olemme aloittaneet nyt peruna- ja porkkanasoseiden maistelun, kun tyttö alkoi selvästi yöllä syömään tiheämmin. Ja päätin jo Helmin ollessa vatsassani, että kaikki asiat edetään siten, että kaikilla on hyvä mieli. Nyt on viikko sitten herkuteltu ja neiti syö vain kerran yössä, kuten aiemminkin. Nukumme aamusta sinne 9-10 saakka, joten voin sanoa, että väsymyksestä en ole tämän lapsen kanssa sitten kokenut ollenkaan.

Muutenkin olen kai päästäni pehminnyt niin kovasti, etten tiedä kuinka olisin, kun olen niin onnellinen. Jaksan yhä joka päivä ihmetellä, että tällaisia hymysuu vauvojakin voi syntyä, joiden kanssa elämä on kyllä niin helppoa kuin vai voi olla. Vauva ei tuota millääntavalla harmaita hiuksian vanhoille vanhemmilleen… Vaan aina sieltä saa hymyä vastaan. On se sitten kylpytilanne, herääminen, ihan mikä tahansa…

Koko perhe, sisaria myöten on aivan haltioissaan Helmestä. Varsinkin nyt kun tyttö osaa vastata muille olemassa olonsa. Kaikki ovat niin otettuja vauvasta. Jopa murrosikäiset. Murrosiästä puheenollen, Pojalla alkoi sitten äänenmurros, ja voi sitä ihmettä, kun hän on jo jotenkin niin iso. Pituutta on kesän aikana tullut myös paljon… Nyt kun katselen pikkuista Helmeä, joka ulkoisesti muistuttaa Poikaani eniten, jaksan vain ihmetellä sitäkin, että hetki sitten hän vielä oli pikkuinen vauva… Aika, aika hiljenny hieman… Kaunista kesää kaikille lukijoilleni!!!

Juhannuspäivänä 2009 ja Helmi-vauva on 4kk

20.6.2009 18.50 | si27 | Elämää, Hyvinvointi, Vauvat, Lapset, Äitiys

Juhannuksen vietto meni ihan oman perheen parissa grillaten, oleillen ja nautiskellen… Ei sitä oikein tällä ilmalla mihinkään huvita lähteä, eikä varsinkaan vauvan kanssa mihinkään ulkoilmajuttuun, jottei heti kipeäksi tule. Ihan mukavaahan se vaan on olla kaikessa rauhassa.

Eilen isompien tyttöjen kanssa hieman kierreltiin pihan ympäristöä ja tytöt keräilivät kukkasia tyynyn alle, jotta se tuleva sulhanen sitten näkyisi unessa. Myy ei ollut kuulemma nähnyt tulevaa siippaa, mutta Mimmin unessa oli ollut tv-tähti. Joten katsotaan, mitä tulevaisuus tuo mukanaan.

Kiertelimme pihaa myös siinäkin mielessä, että pihapiirissä on nyt nähty erittäin omituinen otus. Minä ja Mimmi näimme sen pari päivää sitten ja eilen olivat naapurit nähneet. Sain siitä kuvankin, mutta hyvin epämääräisen, kun kesti hetki, ennen kuin saimme haettua kameran. Otus oli omituinen, sillä oli hyvin lyhyt karvoitus takaosassa, mutta kaulan kohdalla oli sellainen harjakarvoitus, selkä oli hieman kyömy ja kasvot sillä olivat aika supikoiramaiset. Mutta vartaloltaan se muistutti ihan hyeenaa. Tokkopa sentään täällä Suomen kolkassa hyeenia pyörii. Rumahko se oli ja hieman pelottavakin. Mutta emme sitä sitten sillä reissulla tavanneet.

Helmi tyttönen täyttää tänään 4kk:tta. Olen tämän päivän pähkäillyt soseiden aloittamisen kanssa. Toisaalta neidille päivällä vielä riittää äipän maito, mutta öisin hän on alkanut hieman syömään tiheämmin. Neuvolasta antoivat tällaiselle konkariäidille vapaat kädet, kun kuitenkin lapsi on kasvanut ihan hyvin, vaikkakin hän on aika pieni, mutta käyrissä kuitenkin, joten huoli ei siitä ole.

Meinasin tänään aloittaa, mutta en kuitenkaan. Mimmikin sanoi, että ei meillä sitten ole enää sinappikonetta, ja niinhän se onkin. Kun tämä on meidän viimeinen vauva, niin olkoon nyt vauva hieman kauemmin. Kun senkin jo tietää, että kaikkea ehtii varsin hyvin. Niin soseet kuin muutkin jutut!

Muuten meille kuuluu samaa rauhaisaa vauva-arkea kesäloman merkeissä. Mies nyt ei lomalla ole, mutta me muut olemme, jos tämän revohkan kanssa oleilua lomaksi voi sanoa. Hommaa kun riittää kuitenkin koko ajan ja pyykkiä varsinkin. Mietin jatkuvasti, että miten ihmeessä sitä kertyykin koko ajan ihan hirveästi. Kummasti yksi pieni vauva on vuorta kasvattanut mukamas paljonkin. Toisaalta se nyt ei haittaa kun tykkään pyykätä, viikata jne. Ruuanlaiton kanssa taistelen joka päivä, kun inhoan sitä yhä edelleen tosi paljon. Toisaalta kesä on hyvä pelastus, kun mies tykkää grillata, joten sitä sitten syömmekin usein viikonloppusin.

Mutta, olin kuulevinani, että pieni aarteeni tuolla sängyssä tuhisee siihen malliin, että maitoaika. Mukavaa kesäkuun loppua!!!

Kesä 2009

3.6.2009 22.47 | si27 | Elämää, Vauvat, Rakkaus, Lapset, Äitiys

Kesä on meille tullut kuin varkain… Helmi-vauva on lumonnut minun ja koko perheen kyllä täysin, Miisaan asti… Kuten kuvasta näkyy varaäiti häärää välillä liiaksikin pienen kimpussa. Helmi-vauva ei tuosta piittaa, jos kukaan niin hän on äärettömän sietävä vauva, iloinen, pirteä, hyväntuulinen ja kaikinpuolin lumoava lapsi. Täytyy sanoa, että joka päivä kiitän itseäni siitä, että uskalsin vielä ottaa ”riskin” tällä iällä vauvan suhteen… Kun koskaan ei tiedä millainen pakkaus sieltä tulee vanhempiaan ilahduttamaan.

En todellakaan ole huomannut kesän tuloa, muusta kuin, että olipa kivoja lämpimiä ilmoja ja saatiin olla ulkona vähissä vaatteissa. En ole piitannut tänä kesänä tuon taivaallista rikkaruohoista pihalla tai muustakaan vähäpätöisestä asiasta, joista ennen kannoin suurtakin huolta. Miten ihminen voikaan muuttua niin paljon, mutta sen tiedän, että nuuhkin tätä viimeistä vauvaani sielun syövereihin niin paljon, että voin vanhoina päivinä vielä saada pienen vauvan tuoksun sieraimiini ja saada tunteesta hyvän mielen. Niin paljon tämä lapsi ilahduttaa minun päiviäni. Toki muutkin lapseni, eivät he ole yhtään vähäpätöisempiä, ei tietenkään, äidin rakkaus on suuri ja laaja ja jokaista rakastan niin, että kipeetä tekee…

Isoista lapsista nautin eritavalla. Esikoisen viisaasta persoonasta, jonka murrosikä on seesteinen. Hän on niin järkevä kaikissa asioissa, niin kuuliainen poika. Mimmin taiteellisesta persoonasta. Kuinka lapsi voikin olla niin taitava käsistään, niin mielikuvitusrikas… Myyn tulisesta temperamentista, joka saa minun usein raivonpartaalle, ja samalla olen hänestä niin ylpeä, pieni tulisielunen lapseni, niin äärettömän erilainen kuin seesteinen Helmivauva…. Niin monenlaista persoonaa saan hoitaa ja rakastaa… Ihminen ei voi enempää toivoa. Olen hulluna äitiydestä!

Arkeen… Lapsilla on kohta ollut viikon kesälomaa, eikä meillä ole loman suhteen suunnitelmia, jotakin pientä toki voisi kehitellä, mutta ei suuria. On niin mukavaa vaan ollakin vain kaikessa rauhassa… Ja nauttia.
Luulenpa, että nämä ovatkin viimeiset kuvat Helmi-vauvasta täällä blogissani. En halua enään hänen kasvettuaan tuoda kuvia tänne julki.

Kaunista kesää!!