Hyvää uutta Vuotta 2010

Hyvää Uutta Vuotta 2010!!!!

Kosketus

Olen tehnyt kohta tämän hetkisen työputkeni lähes loppuun. Huomenna viimeinen keikkapäivä tällä erää, mutta toivon, että niitä poikii vielä lisää. Olen tykännyt työstä kovasti. Työtoverit ovat ihania ja asukkaat ovat ihania. Työ on koskettanut minua kovasti kaikin tavoin.

Olen miettinyt paljon ihmistä sinäänsä... Ihmisen luonnetta, tapoja, sairauksia, elämää, menneisyyttä, tätä päivää ja tulevaa... Olen miettinyt vanhuutta ja mielenterveyttä. Voisiko sanoa, elämänkirjoa kokonaisvaltaisesti.

Koen vielä kömpelyyttä, mutta olen saanut hyvää palautetta luonteeni
puolesta. Olen kohdannut ihmisen syvältä, ollut empaattinen. Olen itsekin
tuntenut syvää lämpöä kohdatessani ihmisen, joka tarvitsee minua. Olen
halunnut hoitaa heitä, kuten tahtoisin että minua hoidetaan kun
olen sairas tai vanha.

Eilen tapahtui myös erittäin lämmin tapahtuma. Työpaikallani kävivät
erästä mummua katsomassa Ystäväni, hänen miehensä, äitinsä
ja pikkuinen Lahjavauva. Tapaaminen oli lämmin.

Mieheni on siis ollut koti-isänä... Ja heillä on mennyt oikein mukavasti täällä. Mies on kuulemma tykännyt olla lasten kanssa eikä ole kokenut asiaa rankkana. Tosin vitsailin, että tästä puuttuu vielä pyykinpesu, siivoukset ym. kotiaskareet. ;) No, on hän imuroinut, kaupassa käynyt ja pitänyt kodin siistinä... Ehdotinkin, että hän voi sitten jatkaa hoitovapaata ja minä voin sitten mennä töihin. ;)

Eli, jouluaatto ja muut pyhät on heillä mennyt kivasti, ihan ilman äitiä :) Sellaisia turinoita tällä kertaa, kaunista joulunaikaa teille ihanaiset lukijat!

Rauhaisaa Joulua!!!

Työläinen :)

Joulu se tulla jolkottaa... Yhtään lahjaa en ole ostanut, kuten lupasin ja olo on hämmentävän hyvä. Kävimme eilen kääntymässä naapurikunnan City Marketissa ja kyllä se totuus vain on, että isot kaupat eivät ole minua varten. Näin huomaan sen vieläkin paremmin, jouluna... Olen erittäin ekologinen ihminen. Hämmästelen valtavasti sitä, kuinka maailma tuhoutuu kaiken turhuuden keskellä.... Mietin välillä, että olenko elänyt jossakin muinaisessa ajassa... kuka tietää, mutta tavara, kulutus ja hössötys eivät ole minua varten.

Olen aloittanut työt ja nyt olin siis kolmatta kertaa. Olen tykännyt valtavasti, mutta koen olevani kömpelö, mutta ehkä suon sen itselleni, enhän ole koskaan tehnyt tätä työtä. Kyllä sitä oppii... Ihan varmasti. :)

Tänään olin iltavuorossa jouluaaton takia, jotta sitten tiedän suurinpiirtein, mitä siiinä vuorossa tapahtuu ja tykkäsin siitä vuorosta ehkä päivävuoroa enemmin. :) Eli, siis tämä on ollut hyväksi kaikinpuolin. Myös Helmille on tehnyt hyvää olla äipästä hieman erossa.

Huomenna ja keskiviikkona on sitten vapaata ja aiomme lasten kanssa hieman siivoilla... On heidän sitten kivempi viettää jouluaattoa kun on paikat ojennuksessa... Ja äidin on hyvä olla töissä kun ei tarvitse miettiä sekasotkuja ;)

Lapset ovat ottaneet tämän vuoden jouluajatuksen myös loppupelissä
hyvin vastaan, että turhuuksia ei nyt tule. Olen ihmisille yrittänyt toitottaa, että älkää sitten meille ostako mitään ja jos mieli tekee niin vain lapsille. Tänä vuonna ekaa kertaa, myös naapurit eivät saa niitä turhia pikkupaketteja. Ellei lämmin hymy riitä, niin ei voi mitään.

Tämän kuvasarjan kera toivotan kaikille Lämmintä, ennenkaikkea rauhallista Joulua!!! Muistakaa, lämmin katse, sana ja hymy riittävät monelle, ne tavarat, niin ne tavarat eivät lämmitä kaikkia! Kaikesta huolimatta, vietätte sitten miten, niin olkaa sydämellä siinä mukana! :)

Hiljaisuus

Jonakin päivänä sanoo äitimme luonto:

"Sait itkeä, sait nauraa,

nyt se loppuu, lapseni."

Alkaa taas loputon elämä

joka ei näe, ei puhu, ei ajattele.

(Nazim Hikmet)

Surullisuus...

Olen yrittänyt muutaman päivän ottaa yhteyttä Ystävääni jonka vauva on kuoleman sairas... Kerroin heistä tuolla aiemmissa teksteissä...

Hän vastasi aina samana päivänä, vaikka päivä olisi ollut kiireinen... Nyt ei ole viikkoon kuulunut vastausta- tiesin, että kaikki ei ole kunnossa... Siis senkään vertaa, mitä ennen.

Sain kuulla, että vauvan tila on heikennyt ja hänen elämänsä on vain hetkissä... Pienissä sekunneissa, minuuteissa, päivissä, mutta ei ainakaan enää ehkä edes kuukausissa, lähinnä viikoissa. :(

Laina vauvan lyhyt elämä on lopuillaan. Miten vanhemmat voi tuosta selvitä? Saada pieni lapsi vain n. 8kk:den ajaksi... Niin pieneksi hetkeksi... Nähdä ensi hymy, joka taantuukin ihan muutamassa kuukaudessa... Nähdä lapsen ensimmäinen ote leluun, vain muutaman kerran... Nähdä lopulla vain tuskaa, kipua ja taistelua... Hengissä pysymistä, joka kuitenkaan ei pääse saavutukseen... Nähdä oma vauvansa riutumassa kuolemaan....

Miten he selviävät, miten kukaan enää koskaan on sama ihminen? Voiko maailmassa oikeasti tapahtua jotakin näin kamalaa??? Miten pystyisi heitä lähestymään? Mitä heille voisi sanoa? Tyhjyyttä vain kaikki... Olen niin pahoillani heidän puolesta, olen niin pahoillani että näin kävi...

Huominen on vielä minulla vapaata ja sitten se pieni työjakso... Menen siis hoitamaan välillä vanhuksia Palvelutaloon. Odotan työtä innolla, eikä vielä ainkaan ole yhtään jännitystä ilmassa. Ja olen hyvilläni, että saan olla Helmi vauvan kanssa kuitenkin vielä pääsääntöisesti. Seuraava työjaksohan voi olla vaikkapa vasta keväällä tai kesällä. Kuka tietää... Tämä sopii minulle juuri nyt.

Allergia tutkimuksia

Tänään suuntasimme auton nokan kohti sairaalaa ja allergiatutkimuksiin. Tosin joitakin tuloksia meillä jo tiedossa olikin... Se kananmuna sieltä taas putkahti. Nyt pääsemme keliakia ja kilpirauhas ym. testeihin. Neiti nappisilmä kun saa välillä semmoisia ripulijaksoja, jolloin kakkaa piisaa ihan tosissaan... 7 kertaakin päivässä. hyi, hyi! Joten nyt sitten tarkistetaan tilannetta hieman lisää.




Kaksi päivää on Helmi kävellyt jo sisällä ihan huoneesta toiseen... On niin hauskan näköistä, kun muiden joukossa kipittelee hyvin pieni ihminen. Kokeilimme ulkonakin hieman kävelyä, mutta se oli aika ihmeellistä ja kengätkin olivat kovin painavat. :) Mutta mukavaa meillä oli.
Miisaa kiinnostivat kovasti Helmin hatun tupsut ja kun pikkuinen pyllähti maahan niin koira kiskoi neitiä tupsuista, oli sekin näky! Ovat sellainen ystävävaljakko ettei toista. :)

Päivät ne käyvät vähiin ja viikon kuluttua sitä sitten ollaan todellakin työelämässä ja odotan sitä niin kovasti joka tuntuu kovin hassulta siinä mielessä että tämä äitiysloma on ollut niin antoisaa ja ihanaa, sitä samaa ihanaa seesteistä rauhaa jota oli koko odotusaika... Silti, tunnen olevani todella valnmis työelämään. :) Ehkä sekin vaikuttaa kun en astu vielä mihinkään 8 tuntia ja 5 päivää viikossa systeemiin... :)

Joulua olen laittanut kotiin perhettä varten, jotta heillä on mukavan viihtyisä joulukoti viettää tärkeää juhlaa... Ja jos tottapuhutaan, se on joulussa ihan mukavaa, sekä myös jouluruoka... Niistä pidän kyllä. (jotakin sentään löytyi).

Kaunista loppuviikkoa!!

Hiljaisuus

Mies ja Mimmi lähtivät jouluostoksille :) Ne vähäiset lahjat lupasivat ostaa ja Mimmi oli eritäin onnellinen kun saa valita vapaasti kummitytöillemme ja Myylle ja Helmille lahjat. :) Eli, jos äiti ei tykkää kaupoista, niin ei ainakaan ole tyttäreen tarttunut. Hän oli kovin mielissään asiasta. Jotenka, loppu hyvin, kaikki hyvin.

Helmi meni päiväunille ja Poika katselee omassa kämpässään jotakin leffaa ja Myy on tietty mummun ja papan luona yökyläilemässä. Olen siis Miisan kanssa juuri nyt melkeinpä kaksin ;)

Miisa ja Mies olivat aamulla tokossa (tottelevaisuuskoulutus). Ovat koko syksyn siellä käyneet, jotta karvakorvamme saisi koirakontaktia, kun edelleen Miisan suurin pahe on ne muut koirat. Ja tarviihan sitä semmoinen kitkeä pois, kun keväällä on suunnitelmissa saada perheenlisäystä karvaisessa versiossa. Vaikka, näin kyllä viime yönä unta, että meille syntyy keväällä vauva, siis ihmisvauva. ;) ( no kevääksihän semmoinen ei enää ehdi) tottapuhuen, aina välillä mietin, että oisko se viidesvillahousu kuitenkin ihan paikallaan ja sen jälkeen stoppi siihen hommaan. Toisaaltahan olisi sitten Helmille seuraa. No, Mies ei varmaankaan näihin puheisiin yhdy, ei sen puoleen, etteikö Helmi ole kietonut koko perhettä sormensa ympärille.

Kaikki ovat kyllä niin hullaantuneita pikkuiseen neitiin, joka on kyllä osoittautunut olevansa aika helppo pakkaus, mitä nyt 4 hampaan lisäksi pukkaa uudet 4 hammasta ihan yhtäaikaa. Silloin hieman kärttyillään, syystäkin. Toinen on tämä ikä, kun on niin mukavaa leikkiä ja touhuta, mutta kun äiti astuu kuvioon, niin voi sitä ininää. Se äiti- lapsi symbioosi... :)

Helmi on yhä edelleen nukkunut hyvin, paitsii hampaiden puhkeamisen aikaan, kun tissillä pitäisi hypätä n. tunnin välein yöllä... Imetän siis neitiä yhä, ja jatkan niin kauan kuin vain voin... En nyt kuitenkaan 2 vuotiaaksi. ;) Mutta ainakin kesään saakka, mikäli työni ei sotke tuota kuviota.

Nyt kun ollut kovasti taukoa blogista niin kerronpa, että päivää ennen 9 kk ikää, Helmi otti ensimmäiset kunnon askeleet, eli meni ainakin puoli metriä ja silloin isä oli laivalla ja tokihan me heti häntä sinne infottiin. Nyt 9kk:n iän saavutettuaan hän on siis kävellyt pikkuisia matkoja ja luottaa jo taitoonsa. Sanoja on alkanut tulla näinä päivinä "äiti, anna, ei" ja sitten osataan päristä, kun kysytään "kuinka mopo pärisee", muristaan kun kysytään, "kuinka karhu sanoo" sitten ollaan jo monta kuukautta vilkutettu ja taputettu. :) Taitava neiti siis.

Pieniähän täällä ollaan, semmoinen taskukokoinen paketti. Helmi on vain n. 7,4kg ja pituudesta en edes tiedä, mutta tokkopa edes 74cm vielä on. Mies ja Poikahan ovat pikkuisia ja Helmihän on eniten isäänsä ja veljeensä tullut... Allergia ehkä aiheuttaa osan pienikokoisuudesta, parhaillaan tutkitaan, että mille muulle kuin kananmunalle ollaan allergisia...

Mutta, kaunista viikonloppua!

Joulutarina ( ei heikkohermoisille)

Tämä joulu on erilainen, kuin koskaan ennen... Hassua, mutta juuri siitä tunnen syvää hyvää mieltä... Olen joulun poissa kotoa, poissa rakkaitteni luota, poissa pienen vauvani luota... Olen töissä! Hassua, mutta se sopii minulle.

Kuten olen kertonut, etten ole jouluihminen, niin vihdoinkin se on onnistunut käytännössä. En ole ostanut yhtään lahjaa ja jouluun on se 24 päivää aikaa... Enkä muuten ostakaan... No, omille lapsille ehkä kaksi kullekin ja kolmelle kummitytölleni... Siinä kaikki! :) Kyllä! Jos joku ostaa minulle jotakin, en koe ollenkaan tällä kertaa huonoa omaa tuntoa- ehei... Olen aina sanonut, nyt loppuu jouluhössötys ja nyt se tapahtui.

Yksi syy on raha. Minulla vain ei ole kotihoidontuesta antaa lahjoja ja toinen on, en tykkää käydä kaupoissa, en tykkää ostaa lahjoja. Kyllä! Olen aina ollut hyvin oman tieni kulkija ja senhän te pitkäaikaiset lukijani olette aina tienneetkin...

Sanoisiko, olo on (tekisi mieli kiroilla ja teenkin sen) Olo on helvetin huojentunut ja rauhallinen ja erittäin hyvä! Olen vihdoin siinä, jota olen todellakin tavoitellut kauan ja hartaasti... Minun puolesta kaupat saavat kiiltää tavaroista, minä en niihin astu :)

Mies kyllä lupasi Mimmin kanssa käydä kaupoilla, jotta hän saa jouluasiansa suoritettua ja Myykin halusi, että pääsisi mukaan... Enkä pilaa lapsien joulua. Toki meille tulee pieni joulukuusi ja ne lahjat jotka tulevat... On jouluruoka ja muut perinteet, koti jouluinen, mutta mikään hössötys ei iske meille. Suoraan sanottuna, kotimme on aina niin siisti, että perusviikkosiivous riittää... :)

Olen välillä miettinyt, että mikä merkitys joululla on minulle? En kuulu kirkkoon, en usko jumaliin... Eikö joulu kuitenkin loppupelissä ole niille ihmisille- siinäkin mielessä ateisti voisi tehdä kuten jehovan todistajat... Sehän ei ole meidän juhla... Meidän ei tarvitse sitä siis juhlia.

Saatan kuulostaa julmalta ja kylmältä, mutta en millään tavoin paheksu uskovia enkä joulun viettäjiä ja joulua rakastavia... En millään tavoin, mutta salaisuuteni on, että olen vihannut joulua lapsesta asti... Mistä se johtuu- en tiedä, mutta niin on aina ollut.

Luulen, että tämä joulu on jouluista parhain. Tulen kotiin klo:21 ja ehdin vielä katsella lasten jouluriemua ja tunnelmaa... En ole jäänyt siis mistään paitsi. Ja tiedän senkin, että heillä on ihana ja lämmin joulu täällä isänsä kanssa... Viettävät kuten ennenkin, mutta äiti vaan tulee myöhemmin. Lapseni tietävät, etten pidä joulusta ja ovat sen ymmärtäneet...

Nyt tuntuu hieman pahalta, että uskalsin sen vihdoin myöntää ja kertoa "julkisesti"... Mutta, silti se helpotti! Olen ehkä huono ihminen tässä jouluasiassa... En tiedä... Laitetaan silti joulua teille rakkaat ystäväni!

Pitkään taas poissa

Kylläpä taas olen heilunut siellä ja täällä ja blogi jäänyt ihan hunningolle... No, hunningolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla... Itseasiassa minusta on tullut laiska kirjoittaja... :(

Kaikkea on siis taas ehtinyt tapahtumaan... Perheen 6:sta ihmisestä on nyt 5 saanut possurokotteen ja jokainen reagoinut ties miten. Poika ja Helmi olivat kovassa kuumeessa ja keskimmäiset neidit menivät lähinnä päänsäryllä. Itselläni oli päänsärky sekä lämpöä. Mies siis vielä vaille mokomaa...

Joulua laiteltu (minähän en ole se jouluihminen) mutta lapsille teen joulua... Ja nythän olen joulun pyhät töissäkin. :) Olen niin innolla menossa.... Jouluaaton olen jopa iltavuorossa... Työelämään siis kutsu käy. Äitiyslomanihan loppui virallisesti 22.11 ja nyt sitten ollaan kotihoidontuella, mutta työ antaa sitten pikkuista taskurahaa. :)

Mutta näin lyhyesti tällä kertaa...

Possutauti

Possu tauti on sitten saavuttanut tämänkin pitäjän. Kaksi henkilöä ainakin täälläkin saanut tartunnan ja hassuinta on, että jotkut pääsevät ohittelemaan omia ryhmiään... Vaikka eivät kuuluisi riskiryhmään tms. hmm... outoa!!!

Muuten tässä vaan ihmetellään elämää ja sitä, että mahdanko nyt päästä töihin, kun en voi ottaa rokotusta? Vai pitääkö vain lykätä töihin menoa...

No, jotakin mukavaakin, ensimmäinen lumikin on saavuttanut meidät ja sinne jäivät loput syyslehdet muutamaksi ajaksi lumen alle, vaan tokkopa siitä murheita, kyllä ne sieltä esiin taas tulee...

Hieman tyhjä olo, sanoisiko näin...

Uudelleen aloitus

No niin... Taas olen blogimaailmassa mukana. Kaikki vanhat blogitekstini on nyt siirretty tänne. Harmittelen, että ne kaikki kuvat hävisivät jutuista, mutta aloitamme uudestaan, uusilla kuvituksilla. :)

Paljon on kertynyt asiaa... Joitakin on mukava kertoa, mutta jotkut jätämme siis unholaan... Tässä on kuitenkin aikalailla taukoa, jotenka uusille lukijoille kerron hieman itsestäni ja perheestäni...

Olen Mami 38 vuotias lähihoitaja, joka on tehnyt pph:n töitä liki 10v. Mutta nyt olen viimeistä kuukautta äitiyslomalla. Perheeseeni kuuluu ihana aviomies, jonka kanssa taipaletta on kertynyt ensi vuoden maaliskuussa 23 vuotta. :) Poikani on ihana murkkuikäinen 14vuotias, sitten on boheemi Mimmi, joka on myös ihanassa murkkuiässä, hän on reilu 12 vuotias. Pikkuinen Myy on jo päässyt 8 vuotiaan ikään ja vielä pienempi Helmi- vauva 8kk:n ikään... Perheessä on myös hurmaava ihana havannankoira Miisa, joka on 1½ vuotias.

Siinä sitä tohinaa on kerrakseen yhdelle äidille. :) Mutta, tämä on juuri sitä, mistä olen aina haaveillut... En vaihtaisi hetkeäkään pois. :)

Tänään oli jännä päivä... Koska äitiyslomani loppuu ja en ole valmis ottamaan hoitolapsia, niin olin tänään työhaastattelussa ja aloitankin hoitovapaan ajaksi välillä uudenlaiset työt. Mutta niistä kerronkin sitten myöhemmin. :) Teen viikonloppuja aluksi ja sitten katsellaan asiaa eteenpäin. :) Tuntuu oikein hyvältä koko homma.

Helmi vauva ja muut lapset ovat sitten isänsä hoivissa kun äiti tekee töitä... Helmillä on vaan nyt kova eroahdistus minusta ja tuntuu, että äiti on kivoin leikkikalu juuri nyt.

Helmi muuten kävelee jo yhden askeleen, siis ilman tukea. :) Mutta, tästä on hyvä jatkaa. tervetuloa uudet ja vanhat lukijani! Olenkin kaivannut taas tätä. :)

Kiitän, kumarran, niiaan, vilkutan :)

17.10.2009 12.47 | si27 | Elämää

Tähän on hyvä lopettaa blogini! Koska kuvatilanikin loppui ja kuvani hävisivät blogistani, se on merkki siitä, että tähän on hyvä lopettaa… Erityskiitos teille kaikille, jotka luitte blogiani alusta asti, siispä 3-vuotta!!! Tiedätte kyllä keitä olette!!! Jatkan toisella nimellä, toisaalla… KIITOS

perheen äidin elämää
	Yllätysjuhlat 29.9.2009 13.00 | si27 | Elämää Vietimme viime lauantaina erittäin kivan päivän. Olimme järkänneet miehelleni 40v synttäreitä kuukauden ajan ja vihdoinkin se päivä oli. Mies meni mukamas työkeikalle kahden työkaverin kanssa ja me muut monta kaveria, perheeni ja minä lasten kanssa pakkuduttiin autoon ja lähdettiin kolmikon perään… Paikalle lähdettiin oikein limusiinin kera. Mies oli todella yllättynyt kun saavuimme samaan paikkaan, nimittäin pikkuiselle lentokentälle… Siellä oli varattu miehelleni tandemlaskuvarjohyppy ja voihan nenä, oli siinä ihmettelemistä, kun sai sen tietää… Hyppy ja koko päivä iltoineen oli ikimuistoinen… Laittaisin kuvia, mutta kun kuvatilani on loppunut, en voi… Jotenka, olenkin päättänyt laittaa tämän blogin päätöksen ja laadin toisaalle uuden, joten ilmoittelen piakkoin uuden osoitteen Tervetuloa lukemaan sinne tämäkin tarina pidemmän kaavan mukaan kertokaa ken osaa 16.9.2009 8.21 | si27 | Elämää Kuinka saa valokuvatilaa lisää? Vaikka kaikki kuvani hävisivät blogistani, niin kuva tilaa ei ole Onko tämä päätös siis blogin pidolle? Lainaa vain… 13.9.2009 22.06 | si27 | Yleistä, Elämää, Vauvat, Sairaus, Äitiys Vein juuri Helmi-vauvan nukkumaan. Imetin hänet ja siihen hän nukahti rinnalleni tyytyväisenä, maitoa suupielestä valuen… Niin kaunis, niin hauras, niin viaton niin rakas… Katselin häntä kauan… Ja mietin, Ystäväni saa pitää omaa vauvaansa vain hetken… Niin pienen hetken, että sitä ei voi ihminen ymmärtää… Hänen pieni vauvansa on kuoleman sairas… Sitähän aina sanotaan, että lapset ovat vain lainaa… Tottahan se on, mutta useimmiten, niinkuin kuuluukin, me saamme pitää lapsemme pitkään. Saamme nähdä heidän konttaavan, puhuvan, menevän esikouluun, kouluun, opistoon. Usein pääsemme näkemään heidän häänsä, lapsensa syntymän ja lapsen varttumisenkin pitkään… Lainaa vain, mutta silti meidän omiamme pitkään, pitkään… Mitä, jos kohtalo onkin pättänyt näin, kuten Ystävälläni… Hän synnyttää terveen ja kauniin pienen tyttövauvan. Vauva oppii hymyilemään, ottamaan lelun käteensä, hän sulostuttaa vanhempiaan, perhettään, sukulaisia ja ystäviä kauneudellaan, ihanuudellaan ja sillä vauvan suloisuudellaan koko kesän, ja sitten maailma romahtaa, kaikki viedään, eikä mikään ole kuin ennen… Lapsi on kuolemansairas, erittäin vakavasti sairas… Tapasin ystävääni ja tämän ”Laina” vauvaansa eilen. Olimme kävelyllä. Näimme ensimmäistä kertaa, sitten kauhean uutisen… Uutisen joka musersi niin monen ihmisen elämää… Kävelimme kauan, juttelimme paljon ja ihmeellistä jopa itkemäti… Kävimme asioita läpi, pohdimme, miten tälläista asiaa voi ihmiselämässä edes käydä… Jotakin näin kamalaa… Kävelyn loputtua katselimme vauvaa… Ja siinä katsellessa, minusta tuntui siltä, että ei kukaan voi tuota pientä lasta viedä vanhemmiltaan, mikään ei voi olla niin julma ja paha, että vie pienen lapsen vanhemmiltaan, jotka tätä lasta ovat odottaneet… Toivoin koko sydämestäni, että nyt siinä paikassa heräisimme ja kaikki olisi ollut pahaa unta, erittäin pahaa unta ja kaikki olisi taas hyvin… Tämä asia on painannut mieltäni viikon… Joka aamu herättyäni ajattelen tätä perhettä, tätä lasta… joka ilta nukkumaan mennessä, toivon, että kaikki olisi kuten kesällä… Joka yö imettäessäni Helmivauvaa ajattelen, että kunpa Ystäväni saisi pitää vauvansa… Sitä toivoo ja toivoo, itkee ja itkee, suree ja suree ja sitten tule viha… Se viha tuntuu niin suurelta… Mitä vihaa, ketä vihaa, mutta jotakin vain vihaa… Kohtaloako??? En tiedä… Mutta tämä on niin väärin… Pitäkää huolta toisistanne! Asioilla on tapana järjestyä… 9.9.2009 23.02 | si27 | Elämää Olen aina ollut ihminen, joka hokee ”Asioilla on aina tapana järjestyä”. ja mielestäni se pitää paikkansa… Mutta viime viikolla minua kohtasi asia, ja minun on peruttava tuo lause täysin. Aina asiat eivät järjesty, ei millään tapaa, vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi… Viime viikosta asti, olen ollut poissa tolaltani, ollut erittäin surullinen, itkenyt (joka on minulle erittäin harvinaista) olen ollut myös vihainen, erittäin vihainen… Olen myös miettinyt sitä, että miten ihmeessä elämä voi olla niin epäreilua, raakaa ja julmaa… olenhan sen ennenkin huomannut ja todennut, mutta tämä oli niin liikaa… Tämä menee ihmisen ymmärryksen tajun ylitse niin kirkkaasti, että minkäänlainen selitys ei auta, ei mikään eikä enää koskaan… Asia on niin vaikea elää, että miettii koko ajan, että tälläinen on sitä, mitä vain jossakin surullisessa elokuvassa tapahtuu. Ei tälläistä voi tapahtua missään tavallisessa elämässä, ei missään. Tahtoisin kovasti kertoa asiasta, mutta ei tästä voi… Mutta toivon, että jokainen miettii sitä, että elämä on niin ainutlaatuinen, jokainen syntymä on niin arvokas asia, että mitään niin ihmeellistä ja hienoa asiaa ei maailmassa ole, ei mitään mitä voisi verrata ihmisen syntymään… Eikä saa koskaan pitää toista ihmistä itsestään selvyytenä, koska se ei ole, ei ikinä… meillä jokaisella on jokin tarkoitus tässä elämässä… On se elämä 90- vuotta pitkä kuten mummulani tai puolet lyhyempi tai vaikkapa vain hetken aikaa, mutta sillä on tarkoitus ja merkitys ja sen arvo on tärkeä. Rakastakaa lähimmäistänne, rakastakaa kuin päivä olisi viimeinen, se voi olla se viimeinen… Keväällä hän saapui ja syksy häntä musertaa… 7.9.2009 21.23 | si27 | Elämää Syysmetsään hiljaa keiju kulkee, sammaleiseen syliinsä hänet sulkee, usvaan utuiseen kietoo maan, rauhaan ja puiden havinaan. Askel on keveä, ei jälkiä jää, niittyvillain taipuu hiljaa pää. Sieni hattunsa laskee maahan. Kuunsäde tarttui sun untesi leijaan, nukkua saat sinä tähtien heijaan (Anne Köngäs) Ystävälleni!!! 4.9.2009 21.12 | si27 | Elämää Nopea on lento pääskysen, nopeampi lento hetkien. Vasta kevät on, kun jo syksyn tuntee ihminen.

	Muutoksen tuulia… 30.8.2009 22.26 | si27 | Yleistä, Elämää, Vauvat, Äitiys Syksy on tuonut meillekin muutoksen tuulia elämään. Äitiyslomanihan päättyy marraskuussa ja olen miettinyt tosi paljon, että mikä eteen… Näin ison perheen elättäminen miehen tuloilla olisi hyvin tiukkaa, joten olen punninut ratkaisuja suuntaan ja toiseen… Ja kuten aina ajattelen, ne palat loksahtavat kyllä aikanaan paikoilleen ja niin kävi nytkin. Olen huojentunut ja myös tyytyväinen ratkaisuun. Menen tekemään ns. keikkatyötä, joka ajoittuu lähinnä viikonloppuihin. Pystyn siis jatkamaan hoitovapaatani ja olemaan yhä lasten kanssa. Mieheni taas ottaa lastenhoidon vastuulleen viikonloppuisin. Joskus saattaa olla ilta- tai yötyötäkin, mutta toivoin lähinnä viikonloppuja. Työpaikkakin on lähellä, joten pystyn jatkamaan imetystä, kun mies voi iltalenkin tehdä työpaikalle ja pystyn siten imettämään. Mutta, nyt siis nautimme melkeinpä marraskuun loppuun asti vielä ihan vain äitiyslomaa. Helmi neiti on oppinut ryömimään… Koiran luut ja lelut ovat koko ajan vaaravyöhykkeellä, samoin itse koira. Koiraparka kun on niin kilttiä sorttia, ettei tee mitään vaikka lapsi kikattaen repii tältä karvoja, ellemme ehdi väliin. Hieman Miisa kyllä on ihmeissään, että miksi hänen ystävästään on tullut tuollainen. Mutta, osaa se jo varoa neidin näppäriä sormia. Ryömiminen on nyt siis todellakin vauhdikasta ja välillä ollaan jumissa sohvan alla ja ties missä… Neiti on yhä aurinkoinen ja hyväntuulisin lapsi jota olen ikinä tavannut. Hän on pelkkää hymyä, iloa ja hyväntuulisuutta… Eikä tuota missään jutussa ongelmia. Ei nukahtamisessa, ei öissä ei missään… *huokaus* voiko tälläisia lapsia ollakkaan… Joka päivä yhä kiitän miestäni, että me vielä uskalsimme tähän, joka ikinen päivä. Joten neiti aurinkoinen lähettää aurinkokuvansa kera terkkuja taas teille ihanille lukijoille! Helmi ½ vuotta 20.8.2009 10.51 | si27 | Elämää, Vauvat Aurinkoinen Helmi täyttää tänään 6 kk:tta! Puoli vuotta on kulunut ihanan Helmivauvan syntymästä, siitä kylmästä pakkasaamusta helmikuussa. Nämä kuvat ovat ihkatuoreet tältä aamulta, kun pieni päivänpaisteemme alkaa syömään aamupuuroa. Meillä ollaan aina yhtä aurinkoa. Aurinkoista elokuuta myös teille kaikille ihanille lukijoille!!! Pähkäilyä… 16.8.2009 23.18 | si27 | Yleistä, Elämää, Hyvinvointi, Vauvat, Rakkaus, Lapset, Murrosikä, Äitiys Olen nukkunut huonosti ehkäpä kaksi viikkoa… Pähkäilen asioita ihan hirmusti. Menenillään on monta tärkeää projektia ja asiaa ja jostakin syytä aivokapasiteettini toimii yöllä parhaiten. Onnekseen Helmi nukkuu yhä yöt hyvin, mitä nyt ihan pikkuisen harjoitellaan uusia asioita, kuten konttaamisasentoa, vilkutusta ja jutteluakin. Mutta silti, hyvin menee yöt. Itse mietin, mietin ja päässä pyörii juttuja. Ensimmäinen ja pahinkin on se, että äitiyslomani alkaa pikkuhiljaa käymään vähiin. Vuodenvaihteessa olisi aloitettava jokin työ, mutta mikä työ. Omassa työssäni on ne hyvät ja huonot puolet, kuten muissakin. Mutta huonoina koen nyt sen, että siihen tarvitaan aina se yksi ylimääräinen huone. En haluaisi vielä meteliä, enkä pikkunuhaneniä kotiini, koska olen saanut nauttia täysin terveestä pikku- Helmestä, joka ei ole sairastanut mitään. Ainoa on se kananmuna-allergia joka hänelle todettiin, mutta se pysyy kurissa, kun minä en sitä syö… Toinen pyörivä asia on mieheni lähestyvät 40 vuotis syntymäpäivät, joista en luonnollisestikaan voi täällä kertoa, mutta niiden jälkeen lupaan kertoa… Kolmas onkin sitten rankempi juttu, mutta siitäkin toivonmukaan taas selviämme. Muuten yhä edelleen arkemme pyörii jokseenkin tavalliseen tapaan. Isommat lapset aloittivat torstaina koulun ja me pikkuisen kanssa vietämme taas hiljaisempia hetkiä kera Miisa koiran. Yritän nauttia tästä syksystä vielä täysin siemauksin… Kuten olen nauttinut kokoinaisesta vuodesta odottaen Helmi-vauvaa ja nyt mainion pikkutytön kanssa. Hän on kuin auringonkukkanen, hymyilevä ja nyt jo kujeileva, ensi viikolla puolivuotta täyttävä ihana neiti. Myy on nyt tokaluokkalainen ja selvästi reipastunut kesän aikana isommaksi tyttöseksi, joka aamullakin herää reippaasti, pukeutuu vinhaa vauhtia ja laittaa itse hiuksensa kiinni. Mimmi on teini-ikään astuva neitokainen, jota kiinnostaa meikit ja muut muotijutut ja nyt ollaankin sitten koulutielle astuttu ripsivärit silmissä ja tukka kauniisti laitettuna. Poika alkoitti huiman kasvupyrähdyksen keväällä ja alkaa olemaan jo kohta isänsä mittainen miehen alku. Äänenmurros tuli kesällä ja se on aika vinkeää se ääni. Milloin kimahtaa, milloin mörisee. Joten kaikilla jotakin uuttakin tässä arjessa. * Auringonkukat kasvatti keväällä Myy ja valokuvat on ottanut Mimmi* Heinäkuu se vaihtui elokuuksi 1.8.2009 19.23 | si27 | Elämää, Hyvinvointi, Vauvat, Lapset, Äitiys Enhän malta olla laittamatta Helmen kuvia teille… Pakkohan se on, kun niin harvoin enää ennätän täällä käymään. Olen suunnitellut avaavani uuden blogin, jossa laitan kuvia koko perheestä, mutta se on sitten kyllä auki vain teille joillekin. En voi kuitenkaan pitää sitä kaikille avoimena. Meille kuuluu mukavaa… Helmi neiti kasvaa ja kaunistuu neiti on nyt 5½kk:nen, yhä rauhallinen, kiltti, hymyilevä, hyvin nukkuva tyttövauveli. Hymy on aina herkässä, vaikka toiselle tuli jo kaksi hienoa hammastakin, siltäkään ei kiukkua näkynyt ei kuulunut. Hän vain ei ole kiukuttelevaa sorttia. Muille lapsille kuuluu myös oikein hyvää, vähän harmittelevat koulun alkamista, mutta tokkopa se taas alkaa, niin mukavaahan se sitten on. Näkevät taas paremmin kavereitaan jne. Mitä ei kesällä niin tapahdu, kun kaikilla on omia menojaan. Me olemme pysytelleet kovasti kotona, joka on tehnyt oikein hyvää. Nukumme aamuisin pitkään, aina ainakin 10 saakka. Jopa siis Helmi. Kohta on aletteva rytminvaihdosta. Hieman aikaisempaa herätystä. Olen miettinyt vauvan elämää muutaman päivän, kun nettiin ilmestyi erittäin kamala tarina pienestä ½ vuotiaasta vauvasta, jota vanhemmat pahoinpitelivät koko tämän pienen elämänsä ajan. En pysty unohtamaan niitä pikkuisia ruhjottuja kasvoja joita näytettiin kuvissa. Vauvaa oli pahoinpidelty niin raaoin teoin, että kenenkään ihmisen ymmärrys ei voi yltää siihen. Pientä oli hakattu, potkittu, raiskattu, purtu… jopa tiputettu talon katolta. Kun katsoin videota, voin fyysisesti ja psyykkisesti niin pahoin, että olin melkein antaa ylen. Nämä kaksi päivää kun olen sen jälkeen hoitanut omaa pientä saman ikäistä vauvaani, niin joka hetki kun silitän, suukotan paijaan häntä, tulee kuva siitä toisesta vauvasta, jonka elämä oli suurta tuskaa… En saa asiaa mielestäni mitenkään… Miten joku voi tehdä sillä tavalla? En voi ymmärtää… Mietin jatkuvasti, että saiko tämä pieni yhtään hellyyttä, yhtää lämmintä hetkeä vanhemmiltaan tai joltakin muulta aikuiselta vai oliko hän koko ajan vanhempiensa hulluuden uhri? Olen voinut kaksi päivää tämän takia tosi pahoin… Kun aloin sitä miettimään, aloin miettimään kaikkia maailman pieniä lapsia jotka voivat huonosti… Tuli kauhea auttamisen halua ja tahto. Kunpa voisi tehdä jotakin… Auttaa jotenkin, vaan ihminen on yksin niin pieni, ettei mitään voi tehdä. Vain elää omaa elämäänsä hyvin, nauttien omista lapsistaan, pitäen heistä hyvää huolta, antaen rakkautta, hellyyttä, huomiota. Tärkeä on myös huomata muiden lapset, joita elämä tuo tullessaan. Olla kiinnostunut, että heilläkin on asiat hyvin ja onneksi monella kuitenkin asiat ovat hyvin. Hyvää vointia, rakkautta ja huolenpitoa kaikille lukijoille!

9- vuotis hääpäivä

15.7.2009 14.39 | si27 | Elämää

Tänään meillä on mieheni kanssa 9 vuotis hääpäivä, se on vähän vuosia kuitenkin, koska olemme olleet yhdessä jo 21 vuotta. Mutta lapsiakin on syntynyt häiden jälkeen kaksi, kaksi kun on syntynyt ennen häitä.

Emme vietä mitenkään erityisemmin koskaan tätä päivää, mutta se on muisto siitä, että yhden lapsistamme laskettu aika oli aikanaan tämä päivä, mutta hän ei koskaan syntynyt tähän maailmaan, tämä päivä on muisto hänelle.